Oletko kokenut ns. henkisen heräämisen?

Luulen, että olen. Se on täysi rauha. Täydellinen.

Ei mitään tekemistä psykoosin kanssa.

Tein elämän tapamuutoksen. Laihdutin liikakilot pois ja aloin harrastaa liikuntaa. Muutin ruokavalioni.

Muutuin itse. Identiteettini muuttui. Kriisiydyin aviliitossani. Rakkaus kuoli. Olin palapelin osa muuttui, eikä enää sopinut vanhaan muottiin.

Joskus kadun uutta ulkonäköä. Kaipaan entistä itseäni, tai sitä että olin tyytyväinen elämääni.

Unelmani saavuttaminen ei tehnytkään onnelliseksi

Psykoosin kaltainen? Enpä ole ikinä ajatellut että sellainen olisi henkinen herääminen. Siis että menee todellisuudentaju niin ettei oikein saa toimittua normaali tosimaailmassa?

Sinänsä tuo termi on hankala koska tarkoittaa eri yhteyksissä ja eri kirjoittajilla eri asiaa. Jotkut tarkoittaa sillä uskoon tulemista, jotkut itsetuntemuksen paranemista, jotkut hengellisiä oivalluksia, jotkut ns. valaistumista.

Itse en ole kokenut mitään lopulllista lähes yliluonnollista valaistumista mutta sellaisia pienempiä heräämisiä eli tietoisuuden lisääntymisiä kyllä useammankin. Ne on olleet aika rauhallisia juttuja joissa oman ajattelumaailman palaset on jonkun asian suhteen loksahtaneet paikoilleen niin että tuloksena on ollut lisää mielenrauhaa ja onnellisuutta.

En valitettavasti vielä, mutta toivon todella että kokisin sen.

En tiedä, mikä piilevä psykoosi minulla on mutta luulen, että voin kuvitella tarkoittamani olotilan.

Itse koen kutakuinkin tyystin eri tavalla ja toisinaan minut valtaa lähes epätodelliselta tuntuva tunne, jossa näen ikään kuin kaiken läpi.

Näen tällöin ainoastaan kaiken sen raadollisuuden, joka piilee kaiken olevan takana. Lapsi vaunuissa on vain kasa uusia soluja ja vaunuja työntävä äiti on vanheneva möykky soluja pyörimässä avaruudessa kiitävän planeetan päällä. Tästä maailmasta on tunteet riisuttu pois ja kaikki toiminta näyttää yhtä mekaaniselta näytönsäästäjän kanssa.

Tunne ei ole mukava ja koen tätä tunnetta niin usein, että välillä joudun vain katkaisemaan ajatuksen ja pakotan itseni keskittymään kulloiseenkin tekemiseen.

Olen kai ihan järjissäni, teen vaativaa asiantuntijatyötä mutta harvemmin näistä omista oloisia tulee toisaalta julkisesti puhuttua. Henkinen herääminen on kai vastakohta omille tiloilleni ja silloin kai kaikessa näkee jonkun ylimaallisen järjen.

"Spiritual awakening" käsitteellä löytyy paljon tietoa. Ei kyseisen käsitteen yhteydessä ole elämäntapamuutoksesta tai asenteesta kyse, vaan jonkinlaisesta minuuden ja todellisuuden kokemuksen muutoksesta. Henkimaailman löytämisestä, jumallisen voiman paljastumisesta, oman itsen kohtaamisesta, siten sen itse hahmotan.

Joissakin yhteyksissä puhutaan "Kundaliinin" noususta.

Olen kokenut molemmat psykoosin ja heräämisen. Tilat eivät millään lailla muistuta toisiaan vaan ovat toistensa ääripäät

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, mikä piilevä psykoosi minulla on mutta luulen, että voin kuvitella tarkoittamani olotilan.

Itse koen kutakuinkin tyystin eri tavalla ja toisinaan minut valtaa lähes epätodelliselta tuntuva tunne, jossa näen ikään kuin kaiken läpi.

Näen tällöin ainoastaan kaiken sen raadollisuuden, joka piilee kaiken olevan takana. Lapsi vaunuissa on vain kasa uusia soluja ja vaunuja työntävä äiti on vanheneva möykky soluja pyörimässä avaruudessa kiitävän planeetan päällä. Tästä maailmasta on tunteet riisuttu pois ja kaikki toiminta näyttää yhtä mekaaniselta näytönsäästäjän kanssa.

Tunne ei ole mukava ja koen tätä tunnetta niin usein, että välillä joudun vain katkaisemaan ajatuksen ja pakotan itseni keskittymään kulloiseenkin tekemiseen.

Olen kai ihan järjissäni, teen vaativaa asiantuntijatyötä mutta harvemmin näistä omista oloisia tulee toisaalta julkisesti puhuttua. Henkinen herääminen on kai vastakohta omille tiloilleni ja silloin kai kaikessa näkee jonkun ylimaallisen järjen.

Kuvailit derealisaation. Minulla on ollut myös tuota ja lisäksi depersonalisaatiota. Traumaperäinen stressi voi aiheuttaa. Dissosiaatiohäiriöitä molemmat. Olen pärjännyt niiden kanssa useita vuosia. Asiantuntijatyössä myös itse.

Itse ymmärsin yksinkertaisen asian. Haluanko mennä helvettiin kuolemani jälkeen vai en. Valitsin että en. Valitsin Jeesuksen.

kyllä otin jeesuksen vastaan nokialla aikoinaan uudenvuoden yönä

rauha tuli sisälleni ja pystyin antamaan kiusaajilleni anteeksi

tosin sorruin lievään väkivaltaan kerran mutta liha on heikko mutta jeesus vahva

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut molemmat psykoosin ja heräämisen. Tilat eivät millään lailla muistuta toisiaan vaan ovat toistensa ääripäät

Heräämisen voi liittyä "Sielun pimeä yö", Soul's dark night. Ulospäin voi näyttäytyä psykoosina?

Vierailija kirjoitti:

"Spiritual awakening" käsitteellä löytyy paljon tietoa. Ei kyseisen käsitteen yhteydessä ole elämäntapamuutoksesta tai asenteesta kyse, vaan jonkinlaisesta minuuden ja todellisuuden kokemuksen muutoksesta. Henkimaailman löytämisestä, jumallisen voiman paljastumisesta, oman itsen kohtaamisesta, siten sen itse hahmotan.

Joissakin yhteyksissä puhutaan "Kundaliinin" noususta.

Kundaliini sullon housuissas

Haluaisin henkisen heräämisen, olen liian sielullinen pelottaa etten tule millään uskoon, haluan löytää Jeesuksen elämääni

Henkinen herääminen on aivan olennainen vaihe ihmisen kasvussa. Se on prosessi, josta seuraa tasapaino oman itsen ja maailman kanssa. Ei ole (enää) tarvetta kalastella tykkäyksiä keneltäkään. Olet sinä itse, sellaisenaan ja se riittää. Riität itsellesi. Et esitä muillekaan vaatimuksia.

Olemme kukin eri vaiheissa. Tuomitsemista tai neuvomista ei tarvita, kaikki avautuu aikanaan.

Riippuu siitä, kuinka paljon kenellekin käsittelemättömiä tunteita henkisen heräämisen prosessi tuo pintaan, eli se voi olla rajukin hetki. Henkinen herääminen alkaa itsestä ja johtaa itsensä, oman sielun ja sydämen löytymiseen. Se vaatii rauhoittumista, hiljentymistä, meditoimista jne.. Tie on loppuelämän mittainen, siinä ei ole koskaan valmis. Mutta on niin ihana löytää se oma voima sisältä ja ymmärtää, ettei mun tarvii mennä kenenkään muun tahdon mukaan saadakseni hyväksyntää. Kun teen sydämen kautta valinnat, niin ne on mulle aina oikeat. Se ei siis ole itsekkyyttä eikä itserakkautta, vaan itsensä rakastamista.

Kyllä olen.

Elämänarvoni ja -katsomukseni muuttui radikaalisti. Vieläkin muutosta tapahtuu mutta maltillisemmin.

Sanoisin tätä omalla kohdallani henkiseksi heräämiseksi, asioitten paikoilleen loksahtamiseski. Löysin jotain mistä saan rauhaa ja tarkoitusta. Paljon tuskaa ja epävarmuutta jäi taakse.

Tämä alkoi aika yllättäen itse asiassa, suurta henkistä kriisiä läpikäydessäni. Siitä se alkoi ja alku oli aika voimakas. Tämä on ollut ja on mielenkiintoinen tie, sain valtavasti uutta sisältöä sisäiseen maailmaani.

Ei muuten mitään samankaltaisuutta psykoosin kanssa! :D :D Päin vastoin.

Korona aika herätti minut henkisesti. Sain mielenrauhan.

Kyllä, tapahtui 15-vuotiaana löydettyäni islamin uskon.

Vierailija kirjoitti:

Tein elämän tapamuutoksen. Laihdutin liikakilot pois ja aloin harrastaa liikuntaa. Muutin ruokavalioni.

Muutuin itse. Identiteettini muuttui. Kriisiydyin aviliitossani. Rakkaus kuoli. Olin palapelin osa muuttui, eikä enää sopinut vanhaan muottiin.

Joskus kadun uutta ulkonäköä. Kaipaan entistä itseäni, tai sitä että olin tyytyväinen elämääni.

Unelmani saavuttaminen ei tehnytkään onnelliseksi

Vastauksesi anti keskustelulle oli se, että et ymmärtänyt aiheesta mitään. Missähän tässä puhuttiin unelmista? Unelmat voi olla myös huonoja, ja unelmat ovat eti asia kuin henkinen herääminen, ellei unelmana ole henkinen herääminen, mikä sinulla ei ollut.

Sisältäni porton löysin

porton sievän herttaisen

Hän kohta minut sitoi lemmenköysin

vaivuin hurrrmahan iäiseen