Jouteenolo, lamaantuminen, umpikujassa ollut jo 8vuotta.

Oletko mies vai nainen?

Ala opiskella kieliä/ kiinnostavaa kieltä.

Miten vihaankaan puhetta, sanoja, vihaankaan kirjoittamista. Psykoterapia tai vahvat huumeet voi saada elämän mielekkääksi kun tuntuu tuolta

Veit jalat suustani.

Olin samanlaisessa tilanteessa muutama vuosi sitten. Tiesin että jos löydän puolison, niin voin pelastua. Muuten olisi edessä vain alamäkeä. Onneksi vuosien etsinnän jälkeen löysin rakkaan ja aloimme saman tien tehdä jälkikasvua. Nyt elämässäni on sisältöä. Pidän huolta rakkaistani ja ei tarvitse olla enää yksin.

Kirjoitat että kaikki on nähty mutta todellisuudessa olet siinä onnellisessa tilanteessa että kaikki on oikeasti vielä mahdollista. Olet nuori, ei ole mitään pakkopaitaa niin kuin "normaaleilla" ihmisillä. Ei asuntolainaa (?), lapsia, kurjaa parisuhdetta josta ei pääse irti, työtä jota ei uskalla vaihtaa. Usko tai älä mutta tavallaan monen ihmisen näkökulmasta tilanteesi voi olla kadehdittava. Hakeudu terapiaan mutta älä jätä asiaa terapeutin huoleksi. Ala itse selvittää mikä on ongelman nimi. Hyvässä lykyssä sulla on edessä jotain mitä et tosiaan oo vielä nähnyt eli opit tuntemaan sen ihmisen joka oikeasti olet, kaiken sen painon alla joka sua nyt vetää yksinäisyyteen ja eristymiseen. Esim estyneestä persoonallisuushäiriöstä voisi aloittaa sopisiko suhun.

Olisipa asuntolainaa, olisi edes jotain mistä stressaa! Avopuolisoni yhtä homehtunut kuin minä. Kaikki nähty jo. Maailman kova kilpailu ja rahan arvostaminen on saanut kiinnostuksen lopahtaa.

itsellä ollu joutokäyntiä ja masentuneita työttömyysvuosia elämässä. joten pystyn samaistuun. itse pääsin taas vauhtiin, liittymällä kivaan yhdistykseen löysin tuttuja ja sain tekemistä. lisäksi olen opiskellu ja vihdoin sain töitä niin rupes helpottaan . työnhaku on nykyään rankka projekti, joutuu soitteleen joka työilmoituksen työnantajal, että sais ees jonkun osa.aika työn.

suosittelen vaikka vapaa-ehtoistyötä tai harrastusta kansanopistosta se voi virkistää ja voi vaikka vahingos tutustua uusiin ihmisiin.

Vierailija kirjoitti:

Olin samanlaisessa tilanteessa muutama vuosi sitten. Tiesin että jos löydän puolison, niin voin pelastua. Muuten olisi edessä vain alamäkeä. Onneksi vuosien etsinnän jälkeen löysin rakkaan ja aloimme saman tien tehdä jälkikasvua. Nyt elämässäni on sisältöä. Pidän huolta rakkaistani ja ei tarvitse olla enää yksin.

Tämä toimii ihan oikeasti. Ihme homma kun ihmiset alapeukuttaa tuota.

Ei kunnon työsuhdetta, parisuhdetta, lapsia, rahaa harrastaa tai matkustaa... miten muka kaikki on nähty?!

Jollainlailla tämä on klisee, mutta ainakin omalla kohdallani kyse oli siitä, että tuossa olossa en kuullut itseäni. Miksi millään silloin olisikaan mitään merkitystä? Oma itse on meille jokaiselle se kaikkein tärkein ihminen. Jos hän ei voi hyvin, on aivan sama, miten toiset voivat. Ja tämä ei ole itsekästä. Ihminen kykenee tekemään toisten eteen asioita (jos haluaa) vain, jos hän itse tietää, kuka on ja mitä haluaa.

Se onkin vaikeampi neuvo antaa, että miten itsen kuuntelu sitten löydetään.

Minulle oli silmiä avaavaa, kun tavoitin lapsuuden muiston siitä, että sitä, mitä minä halusin, ei kuunneltu. Esim. että äiti, älä satuta minua. Älä hauku minua. Älä arvostele, vähättele ja kiusaa minua. Älä pura pahaa vointiasi minuun.

Minä olin jo NIIN paljon lannistunut uskomasta, että minua kuuntelisi kukaan, että olin hylännyt sen ajatuksenkin, että siinä tehtiin edes väärin.

Kun tajusin, ettei minua kuunneltu kasvaessani, aloin haluta tulla kuulluksi nyt, vaikka se olisikin jonkun mielestä vaikeaa hänelle. Voin toki puhua niille, jotka pystyvät minua kuuntelemaan, ja olla sanomatta ja antamatta mitään niille, joille ei saa puhua siitä, mitä minä heiltä tarvitsin. Mutta en saanut.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin samanlaisessa tilanteessa muutama vuosi sitten. Tiesin että jos löydän puolison, niin voin pelastua. Muuten olisi edessä vain alamäkeä. Onneksi vuosien etsinnän jälkeen löysin rakkaan ja aloimme saman tien tehdä jälkikasvua. Nyt elämässäni on sisältöä. Pidän huolta rakkaistani ja ei tarvitse olla enää yksin.

Tämä toimii ihan oikeasti. Ihme homma kun ihmiset alapeukuttaa tuota.

Tietenkin alapeukuttaa. Ihmisen totaalinen persoonan puute ja vaikea läheisriippuvuus, niin että ei pysty elämään kuin muiden ihmisten kautta, on paitsi surullista niin sairasta. Se että joku käyttää muita ihmisiä sairautensa takia hyväksi ei ole mikään yläpeukun aihe. Todella itsekästä toimintaa.

Mieti mikä voi olla sun juttu ja lähde opiskelemaan. Jos vaatii iltalukiota tai avointa ota pieniä tavoitteita.