Lasten synttäritarjoilut mahdottomia nykyään järjestää
Nykyään on niin tympeä järjestää lapsille synttäreitä, että en kyllä enää jatkossa järjestä, ainakaan isolle porukalle. Mutta jos kutsuu esimerkiksi isomman ryhmän, menee aivan mahdottomaksi, varsinkin jos ulkoistaa synttärit ja joku tietty menu vaan. Osa on kaikelle allergisia, osa on kasvissyöjiä ainoastaan, joku ei saa syödä sianlihaa, jollekin ei kelpaa mikään jne. Toki ymmärrän sairauksista ja allergioista johtuvat rajoitteet, mutta en sitä, että kasvissyöjä ei nyt yhtenä päivänä voi vähän joustaa, ei saa olla pisaraakaan maitoa tai lihaa ilmastosyistä jne. Vapaa-ajalla kukin syököön mitä tykkää, mutta itse kokisin tällaiset rajoitteet jo sosiaalista elämää haittaaviksi. Syön itsekin kasvisruokaa monestakin syystä, mutta en voisi kuvitellakaan, että vaadin jotain erityiskohtelua vaikkapa jonkun merkkipäivillä siten, että jos tarjolla on vaikkapa liharuokaa, niin en nyt sen kerran voisi lihaa syödä. Samoin en juo kahvia, mutta jos kylässä kaikki juovat kahvia, niin en ala vaatia itselleni muita juomia, vaan otan puoli kuppia kahvia. Eri asia tietenkin on, jos kahvi ei ollenkaan sovi terveydellisistä syistä esimerkiksi vatsan vuoksi. Ei jaksaisi tätä minä minä yksilöllinen minä kuviota ihan joka asiassa. Yhtään ei ajatella muiden vaivannäköä. On jo vaikea muistaakin esimerkiksi mitä rajoitetta ja toivomusta kenelläkin oli, jos on kymmenenkin henkilöä yksilöllisillä toiveilla.