Onpa hämmästyttävän hyvä juttu tarinoiden vaarasta ja "totuudenjälkeisestä ajasta"!

Media ja poliitikot suoltavat tarinoita huomiosta kilpaillessaan, ja siinä on vaaransa – vaikka kuinka oltaisiin ”hyvien puolella”

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006362193.html

Ote:

"Mutta hän haluaa, että muotoon suhtauduttaisiin journalisminkin piirissä kriittisesti. Erityisesti henkilökohtaisiin, samaistuttavuuteen pyrkiviin yksilötarinoihin. Yleistyessään ne ruokkivat sitä tarinataloutta, josta Kertomuksen vaarat -hanke varoittaa.

Sosiaalisessa mediassa lähtevät helposti leviämään vaikkapa tarinat, joissa haukutaan lastensuojeluviranomaisia milloin milläkin perusteilla. Nämä tarinat ovat lähes aina yksipuolisia: vain yhden ihmisen näkökulmasta kirjoitettuja, eikä niiden totuuspohjaa voi kukaan jakaja tietää. Silti niihin uskotaan ja niitä jaetaan, koska kyseessä on koskettavalta tuntuva ja henkilökohtainen tarina.

Ja samalla myös unohdetaan, että tarinassa on mukana oikeita yksityishenkilöitä, ehkä alaikäisiäkin. Tarinan omistajasta ei välitetä. ”Se on eettisesti todella polttava kysymys”, Mäkelä sanoo.

KORKEA-ARVOISET poliitikotkin käyttävät satunnaisia, vahvistamattomia yksilötarinoita surutta hyödykseen. Sitä tehdään poliittisen kentän kaikilla puolilla.

Mäkelän Tieteessä tapahtuu -lehteen kirjoittamassa artikkelissa on käytetty tästä yhtenä malliesimerkkinä vihreiden Emma Karin Facebook-päivitystä vuodelta 2017.

Kari kirjoitti tuolloin kuntavaalien alla Facebookiin paljon ”kadotetuista pojista” ja vihreiden tavoitteesta puuttua poikien yleistyvään koulupudokkuuteen ja syrjäytymiseen. Ylivoimaisesti laajinta näkyvyyttä sai kokemustarina kohtaamisesta erään ”kadotetun pojan” kanssa.

Kun astuin lavalta, luokseni käveli mies. Miehen hampaat olivat amfetamiinin viemät, silmät pälyilivät ja vaatteet haisivat lialta. ’Puhuit musta. Mää olen niitä, kadonneita poikia’, Karin kokemustarina alkoi. Päivitystä jaettiin Facebookissa toista tuhatta kertaa, ja tykkäyksiä kertyi yli 13  000.

Tämän tyylisiin vahvistamattomiin kokemuskertomuksiin saattavat ihastua sellaisetkin, jotka muutoin paheksuvat oikeistopopulistien valheisiin perustuvia rasismin lietsontaa. Mitä väliä! Tässähän ollaan hyvien puolella!"

ON sillä väliä. Hyvääkin tarkoittavat kokemustarinat ovat osa sitä ”totuudenjälkeistä aikaa”, joka yleensä yhdistetään vain Trumpiin ja muihin oikeistopopulisteihin.

Eli tässä tulevat tiivistettyinä ne kertomuksen vaarat: ”Ensimmäinen löytyy jo sanasta kokemus. Yksilökokemuksesta ei ole olemassa dataa, eikä toisen ihmisen kokemusta voi osoittaa vääräksi tai oi­keaksi. Kaikki faktantarkistus on sen suhteen täysin joutavaa”, Mäkelä aloittaa.

Toiseksi, kun tarinaa jaetaan tarpeeksi paljon, siitä tulee edustuksellinen. Eli yhdestä vahvistamattomasta yksilökokemuksesta tehdään suurta joukkoa edustava asia. Silloin ei enää ole väliä, vaikka tarina pystyttäisiin osoittamaankin vääräksi. Moni puolusti vaikkapa tarinaa koulukiusatusta ja itsemurhan tehneestä ”Enkeli-Elisasta” senkin jälkeen, kun se oli paljastettu HS:n Kuukausiliitteen jutussa sepitetyksi. Koulukiusaamistahan tapahtuu kuitenkin.

”Tarina on jo muuttunut immuuniksi todellisuusviittauksille, koska ’se on kuitenkin niin monella tapaa tosi’.”"