Ari Bens poiameno

Minua häiritsee kovin näissä murheellisissa uutisissa se, miten aina korostetaan lopulliseen ratkaisuun päätyneen kohdalla tämän niin sanotut mielenterveysongelmat. Kuitenkin, kukin tiedämme, että ne niin sanotut "mielenterveysongelmat" wivät synny tyhjästä - umpiossa. Tai ole vain jokin geneettinen ominaisuus sairastua synkkyyteen, vaikka tällaistakin on saanut joskus lukea "tieteen" nimissä - jonka puitteissa halutaan enemmän tai vähemmän suoraan vihjata yksilön geneettisiin ominaisuuksin niin, että tämä on vain yksin vastuussa "mielensä tilasta". Kukaan ei mielellään halua nähdä osuuttaan läheisensä poismenoon, vaan tieteen nimissä haetaan mieluummin exitiä syyllisydentunnosta biologisin perustein. Mekaaninen ihmiskäsitys pyrkii vapauttamaan meidät toistemme taakkojen kantovastuusta.

Hän kärsi mielenterveyden ongelmista. Asia käsitelty.

Kukin tiedämme kuitenkin, että läheisissä suhteissa koetut hylkäämiset, pettymykset - ehkä valtapelit ja nöyryytykset jättävät syvät - kenties parantumattomat haavat sieluun, joita ei millään onnellisuuspillereillä poisteta. Ahdistus ja epätoivo kasvaa ihmisten kohdalla, jotka saavat osakseen arvottomuuden ja kenties hylkäämisen kokemuksia suureltakin osalta joko perheeltään, suvultaan tai muulta yhteisöltään. Ihmiset rakastavat nykypäivänä julkisista häpäisyistä kommemttipalstoilla tai juorut leviävät kulovalkean tavoin, joskus pelkän ilkeyden tai kateuden esiinsaattamina tai vain halusta tuhota jonkun elämä. Ottamatta sen kummemmin totuudesta selvää - riittää, kunhan joku tarpeeksi vaikutusvaltainen taho jotain väittää. Mieleen tulee nämä metoo -kampanjat, joissa joukolla on lynkattu pahantahtoisuuttakin ihmisiä, joiden väitteissä ei kuitenkaan ole ollut mitään perää. Joukkodynamiikka ajaa joskus ihmiset tekemään yhdestä ihmisestä yhteisössä jos toisessakin syntipukin (perheissä, suvuissa tai työyhteisöissä) kaikkeen siihen epämääräiseen omaan ahdistukseen, joka laitetaan tuon yhden ihmisen kannettavaksi.

Joulun aikaan sanoma on varsin tuttu. Kun yksi halutaan todeta syylliseksi kaikkeen mahdolliseen, rikos kyllä löytyy - ystävät ja kylänmiehetkin hylkäävät - että eivät tulisi yhdistetyksi tuohon julkisesti syytetyn miehen vikoihin. Ihmiset ovat laumaeläimiä ja haluavat etsiä puolensa ns. voittajien leiristä. Kyllä se ns.mielenmurtuminen on aina pidempi prosessi, johon monet ottavat tällaisen henkilön ympärillä osaa, joko vaikenemalla - olemalla näkemättä - tai jopa vain lisää nöyryyttäen ja hyläten sanoin; "Koita pärjäillä"!

Ja puhelimet vaikenee. Ihmetellään jälkeenpäin radiohiljaisuutta. Miksi ei ottanut yhteyttä. Oli jo pidempään niitä mielenterveysongelmia, nyökyttelevät toisilleen.

Kunpa ihmiset ymmärtäisivät osuutensa näihin traagisiin tapahtumiin ajoissa, eivätkä niin kovasti yrittäisi väistellä luotia, joka heidän oman sydämensä ja armottomuutensa vuoksi lopulta jonkun saa päätymään viimeiseen tekoon. Sanat ja sanomattomatkin sanat. Vaikuttavat. Antaa armon käydä oikeudesta. Kuinka moni on aidosti valmis antamaan anteeksi, niin että ei syytökset piinaa murtunutta miestä (tai naista) vuosikausia. Kuka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven.

Jokaisella meistä on loppupeleissä vastuu, miten kohtelemme syrjään vetäytynyttä. Sillä kaikelle on syynsä. Heitämmekö lopulta sen viimeisen kiven. Herkimmät ja luovimmat persoonat ovat kovan maailman tulilinjalla ensimmäisinä.

Syvä osanotto prinsessan entisen puolison poismenoon.