Miksi en löydä mistään elämänkumppania?
Tuntuu, että kaikki keinot on käytetty. Joko käy niin, että minusta ei kiinnostuta tai sitten itse en kiinnostu niistä jotka kiinnostuvat minusta. Ja kyllä, olen antanut mahdollisuuden aina ja koittanut rauhassa kattella. Sille ei voi mitään jos ei vain löydy sitä kiinnostusta. Ennen kuin joku huutaa, että laske rimaa niin hirveästi alemmaksi en voi laskea, koska ollaan jo suht matalalla. En vaadi mitään ylellisyyksiä. Olen ihastunut kaikenlaisiin miehiin, niin komeisiin kuin tavallisiinkin. Vähän ujompiin ja niihin sosiaalisiin. Hyväkroppaisiin ja niihin joilla on myös vähän ylimääräistä niin sanotusti. On ollut kaikenmittaisia miehiä. Koulutuksella ei ole minulle merkitystä. Riittää että on ns. kunnollinen. Ei ole vain löytynyt sitä joka kiinnostuisi minusta ja minä hänestä. Aina jompi kumpi ei kiinnostu.
Olen koittanut löytää kaverin kavereista, baareista, harrastuksista, deittisivustoilta jne. Ei vain ole natsannut. Jos minut on torjuttu, syy on ollut aika vain se ettei ole syntynyt mitään tunteita. Joudun siis friendzonelle aina, moni sanonut, että pitää minusta mutta vain kaverina. Ongelma ei siis ole että olisin vastenmielinen ihminen (tai ainakaan sellaista kuvaa en ole saanut).
Minulla on muuten elämässä asiat kunnossa, puuttuu vain se kenen kanssa voisin jakaa sitä elämää. Kaipaan parisuhdetta.
Te jotka olette helposti pariutuneet niin kertokaa mitä teen väärin vai onko minulla vain todella huono säkä käynyt aina?
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sinun pitäisi kertoa mitä teet jotta voisimme kertoa mitä teet väärin. :) Missä deittisivustoilla olet? Onhan kokeiltu suomi24 treffit ja okcupid?
Anna kumppanin löytyä omalla painolla, älä etsi sitä kynsin ja hampain. Yleensä se kumppani löytyy silloin kun sitä vähiten osaa odottaa.
Juttelen, olen kiinnostunut toisen asioista mutta en tyrkytä itseäni. Olen ollut noillakin deittisivustoilla. Tavataan ja jutellaan. En pukeudu provosoivasti tai esitä tyhmää. En nyt tiedä mitä voisin toisin tehdä, että joku kiinnostuisi. Selvästi moni kyllä pitää kivana ja mukavana, mutta ei kiinnostu vakavammin.
Ap
Vastakappale tulee kun sen aika on. Ole vain levollisin mielin
mies51v
Kun lakkasin etsimästä elämänkumppania ja aloin tapailla miehiä vähän kevyemmällä asenteella, yllättäen löytyikin kumppani tosi nopeesti.
Etit ja yrität liikaa. Yritä rentoutua ja tehdä asioita joista nautit. Se tulee sitten kun tulee, ei pidä etsiä neulaa heinäsuovasta.
Valitettavasti en osaa minäkään sanoa muuta kuin, että itse löysin kumppanini vasta, kun en todellakaan enää jaksanut etsiä, vaan keskityin ihan muihin asioihin. Hän vain tuli vastaan ja huomasimme sopivamme loistavasti yhteen.
Nämä "tulee kun tulee" -neuvot on yhtä tyhjän kanssa. Ei se todellakaan kaikille tule. Lakkasin etsimästä 10 vuotta sitten. Ihan olen yksin edelleen 37-vuotiaan vaikka tapaan runsaasti miehiä rennolla asenteella (siis kun etsi enää mitään). Edelleen tasan 0 miestä on ollut kiinnostunut.

Mitä sulla tarkoittaa rento asenne? Kahvittelua vai seksitreffejä?
"Hymyhuulet suukon saavat, hymyhuulet huomataan.
Hymyhuulet parin löytävät, ja valat vannotaan.
Onnenapilaa et kaipaa, ne on tuskin tehokkaat.
Kun hymyhuulet sulla on, niin suukon kyllä saat"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä "tulee kun tulee" -neuvot on yhtä tyhjän kanssa. Ei se todellakaan kaikille tule. Lakkasin etsimästä 10 vuotta sitten. Ihan olen yksin edelleen 37-vuotiaan vaikka tapaan runsaasti miehiä rennolla asenteella (siis kun etsi enää mitään). Edelleen tasan 0 miestä on ollut kiinnostunut.
Mitä sulla tarkoittaa rento asenne? Kahvittelua vai seksitreffejä?
Tutustumista. Töissä, tapahtumissa, kavereiden kautta esimerkiksi. Juttelen nykyään kelle tahansa koska en enää jännitä puolison löytämistä tai hyvän vaikutuksen tekemistä (toki käyttäydyn ja pukeudun asiallisesti niin naisten kuin miesten seurassa eli en tarkoita mitään rönttöverkkareissa rivojen puhumista tms.). Treffikutsuja en itse enää esitä kun 27 ikävuoteen mennessä niistä jokainen torjuttiin. Ja taas minua kukaan mies ei ole koskaan minnekään pyytänyt.
Olen ottanut rennolla asenteella vuodesta 2001. Enpä sen jälkeen ole käynyt treffeillä tai ollut suhteessa.

Noniin, siirrypä etsimään pelkkää seksiseuraa ja katso mitä tapahtuu.
Itsekin jo luovutin. Osan meistä kuuluu olla yksin. Erityisesti näin jouluna harmittaa.
M37
Heh, itse en pääse edes treffeille. Nyt 3 vko uudessa deittipalvelussa ja viestejä 0 kpl.

Miksi ihmeessä? En halua pelkkää seksiseuraa.
Vierailija kirjoitti:
Itsekin jo luovutin. Osan meistä kuuluu olla yksin. Erityisesti näin jouluna harmittaa.
M37
Tiedän tunteen. Lohduttaudun sillä että yksin on parempi kuin huonossa suhteessa. N37
Vierailija kirjoitti:
Olen ottanut rennolla asenteella vuodesta 2001. Enpä sen jälkeen ole käynyt treffeillä tai ollut suhteessa.
Juuri näin. Nämä jotka kommentoivat että se löytyy kun ei etsi, eivät ehkä ymmärrä mitä on todellinen yksinäisyys ja vaikeus löytää kumppania.
Minulle on kerrottu kirkkain silmin että "päätin olla kokonaan sinkkuna enkä etsiä mitään, olihan se ihan supervaikeaa aluksi olla yksin, mutta sit mä opin nauttimaan omasta seurastani. Ja sit hups kävin Siwassa ja sieltähän se mies löytyi hevi-osastolta. Peräti 6kk jouduin odottamaan".
Eipä noihin voi paljon muuta vastata kuin että itse olen nauttinut omasta seurastani 15 vuotta...
Miehet isketään seksillä. En tarkoita sitä, että heti pitäisi harrastaa seksiä, vaan sitä että ulkonäkösi on seksikäs ja olet itsetietoinen.
Seksikäs ulkonäkö on jossain määrin makuasia, mutta voin luvata sinulle, että jos etsit hyvän saliohjelman, jota noudatat tästä kesään asti ja syöt samalla terveellisesti, sinusta kiinnostuvat kesällä sellaiset miehet, jotka sinuakin kiinnostavat. Itsetietoisuus taas tarkoittaa sitä, että tee elämässä niitä asioita, joita haluat tehdä ja ole sitä mieltä, mitä haluat olla. Eli toisaalta jos et halua heilutella puntteja, niin sitten et heiluttele, ja jos se on jollekin ukolle ongelma, niin äijä mäkeen.
Olemassaoloaan anteeksipyydellen ja "kaikki käy kunhan on kunnollinen" -asenteella ei löydy miestä eikä naista. Jos et ole flirttaillut, niin sitäkin kannattaa kokeilla. Juttelin esimerkiksi yhden ex-työkaverin kanssa teemabileasuista ja ehdotin ratsastajaa, koska toinen työkaveri pukeutui hevoseksi. Hän kieltäytyi sanoen, että hän kyllä ratsastaa, mutta hevonen on väärä...
Etenkin naisilla seksi myy ja kannattaa yrittää asettaa kaikenlaisia mielikuvia miehen päähän.
Just siksi tämä aloitus ei vastauksia saakaan, kun miten muka voisin pitkäkestoisen parisuhteen nuorena löytäneenä samaistua ap:n tilanteeseen... Ilmeisesti en mitenkään. Kaikki oleellinen on näissä ketjuissa jo sanottu, mutta neuvoista ainostaan loukkaannutaan tai niitä katsotaan ylen.