Miten päästä eroon exän (nro2) ikävöinnistä, vaikka se kohteli mua huonosti? Kauanko tämä kestää?

Niin ristiriitaiset fiilikset nyt.

Kun erosin aikoinaan ekan kerran, pitkästä parin vuosikymmenen nuoruuden avioliitosta, en ikävöinyt exää yhtään. (Vasta jotain tiettyjä asioita siinä perheessämme ikävöin vasta sitten uusperheen myötä, kun se ei toiminutkaan kuten olin tottunut että "perhe" toimii.)

Tämä elämäni toinen suhde jäi lyhyeksi, n. 2,5-3 v kokonaisuutena. Siinä oli parisuhteessa paljon piirteitä, jotka ei olleet kunnossa - minua ei arvostettu, minua ja lapsiani arvosteltiin, uusperhettä ei saatu toimimaan, henkistä väkivaltaa ja osin narsistista käytöstä minua kohtaan ym. Oli pakko ehdottaa pientä taukoa, johon toinen sitten sai saman tien syyn päättää koko homman.

Siitä huolimatta, roikun jotenkin niissä hyvissä hetkissä tai siinä potentiaalissa, mitä haaveilin ko. ihmisessä ja suhteessa hänen kanssaan olevan. Vieläkin kelaan, että jos olisin ollut jotenkin toisenlainen, ehkä hän sitten olisi rakastanut minua jotenkin kypsemmin ja sydämestään, eikä vain osoittanut enimmäkseen turhautumistaan minuun. Jos sittenkin itse sössin koko jutun (vaikka järki kertoo, että ei se niin ollut ainakaan kokonaan, jo ihan päätellen hänen edellisen eronsa syistä ja tapahtumista siinä).
Mutta suru ja kaipaus on silti, ja tuntuu että on toisaalta vaikea luottaa enää kehenkään, ja myöskään vaikea syttyä samalla tavoin enää kenestäkään.

Meneekö tämä joskus ohi? En jaksaisi tätä haikailua ja hetkin apeaa / masentunutta mieltä, etenkin kun hän näkyy jo nyt 2 kk päästä erosta hakevan uutta seuraa.

Minua kieltäytyy tapaamasta edes sen verran että voitaisiin jotenkin vielä nätisti clousata asiat ja kiittää toisiamme hyvistä hetkistä ja kauniisti todeta että vaan ei toiminut. Ehkä se on toisaalta parempikin ettei tavata. Toki on iso mahdollisuus että törmätään pikkukaupungissa kuitenkin jossain kohtaa, ehkä aika ankeaa sitten vaan moikata, jos sitäkään.