Lue keskustelun säännöt.
Lapsen sukupuoli pettymys
10.12.2019 |
Onko täällä muita joille lapsen sukupuoli on ollut alkuun pettymys? Varmaan helpottaa ajan kanssa kuitenkin? Kuinka päästä yli tästä harmituksesta. Tuntuu kamalalta edes ajatella näin, mutta en mahda mitään, sillä toivoin tyttöä ja poika on tulossa. Toki tärkeintä aina on, että vauva on terve.
Kommentit (18)
Katso peiliin. Ei voi muuta sanoa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No lapsesi varmasti pettyy äitiinsä, joten tasoissa tulette olemaan, ei huolta.
Muistan kun vaimoni huudahti ultrassa "per kele", kun lapsen sukupuoli selvisi. Oli tahtonut aina tytön ja pojan, tulikin sitten kaksi saman sukupuolista.
Lohdutin kyllä, että voi se sukupuoli vielä vuosien päästäkin vaihtua. Ei kuulemma ollut oikea paikka ja aika huonoille vitseilleni.
Lapset ovat ihan yhtä rakkaita meille kummallekin tämänhetkisistä ja mahdollisista myöhemmistä sukupuolista huolimatta.
Onko tämä sitten niin tavatonta? Minulla ainakin monta ystävää on sanonut, että haluaisivat mieluummin esim. tyttölapsen.
Enkä minä tietenkään siihen lapseen ole pettynyt. Ehkä sukupuoli harmittaa vähän nyt selviämisen jälkeen, mutta kai tämä helpottaa, kun tottuu ajatukseen.
Ap
Ja tottakai omaa lasta rakastaa oli se kumpaa sukupuolta tahansa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja pelkään kai sitä, että pojille se isä on aina kaikkein tärkein, ettei poika rakastaisi minua yhtä paljon, kuin isäänsä. Itse olen kasvanut ilman isää äidin kanssa ja olen ajatellut aina, että tytöille äiti on kaikki kaikessa ja pojille toisin päin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, pidä huoli ettei poikasi tule ikinä huomaamaan sitä, kuinka olisit toivonut tyttöä. (Entinen) ystäväni on kaatanut poikansa niskaan kaiken sen katkeruuden siitä, kuinka hänen poikansa ei ollutkaan tyttö ja heillä on todella surkea äiti-poikasuhde tänä päivänä. Poika on nyt 12-vuotias ja hänellä on todella huono itsetunto äitinsä huonon kohtelun johdosta.
Vierailija kirjoitti:
Ap, pidä huoli ettei poikasi tule ikinä huomaamaan sitä, kuinka olisit toivonut tyttöä. (Entinen) ystäväni on kaatanut poikansa niskaan kaiken sen katkeruuden siitä, kuinka hänen poikansa ei ollutkaan tyttö ja heillä on todella surkea äiti-poikasuhde tänä päivänä. Poika on nyt 12-vuotias ja hänellä on todella huono itsetunto äitinsä huonon kohtelun johdosta.
Voi ei. Kamalaa kuulla, että se on näkynyt pojalle itselleen. En ikinä voisi satuttaa omaa lastani mitenkään. Luulen, että nämä ajatukset lähtevät viimeistään siinä vaiheessa kun lapsi syntyy.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on tyttö ja poika. Voin sanoa, että lapsen persoonallisuus ratkaisee, miten läheiseksi suhde muodostuu kumpaankin vanhempaan.
Meillä ainakin poika on niin "mammanpoika", nyt teininäkin puhuu asioista enemmin minulle kuin isälleen vaikkakin ovat paljon yhdessä ja harrastavat kahdestaan.
Tytär taas keskustelee raha-asioista ja muista enemmin isänsä kanssa, minun kanssani sitten enemmin tunneasioista.
Minua säälitään, koska olen kolmen pojan äiti. Siis naiset säälii ja kysyy, että vieläkö toivot sitä tyttöä.
Se sattuu, koska rakastan lapsiani älyttömän paljon enkä todellakaan halua mitään iltatähteä yrittää saadakseni tytön. Olen nähnyt sellaisen perheen, jossa äiti hurahti tyttäreensä ja unohti poikansa. Samalla tavalla ne pojat tarvitsee läheisyyttä, haleja, lämpöä ja huomiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saattaahan se harmittaa jos on jotain toivonut, eikä sitä saa, mutta se lapsi on siihen ihan viaton. Ja mitä läheisyyteen tulee, niin kyllä pojatkin voivat olla läheisiä äitinsä kanssa. Kaikki menee varmasti hyvin ❤🙏🏻
Vierailija kirjoitti:
Ja pelkään kai sitä, että pojille se isä on aina kaikkein tärkein, ettei poika rakastaisi minua yhtä paljon, kuin isäänsä. Itse olen kasvanut ilman isää äidin kanssa ja olen ajatellut aina, että tytöille äiti on kaikki kaikessa ja pojille toisin päin.
Ap
Olet siis provo? Koska nimenomaanhan pojille äiti on tärkein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedoksi: se on aina jompikumpi, tyttö tai poika. Jos ei kestä sitä, että on "väärä" sukupuoli, parempi olla nylkyttämättä.
Olen miettinyt että miksi ihmeessä sellaiset ihmiset lisääntyvät joilla on joku selvä preferenssi lapsen sukupuolen suhteen. Lapsikin tajuaa että sieltä voi putkahtaa kumpi vain.
Lapsi päättää itse aikanaan sukupuolensa, joten vielä ei ole mitään menetetty.
Vähän olin pettynyt esikoisen sukupuoleen ultrassa, siis ehkä asteikolla 1-10 pettymys oli n. 1,5 luokkaa jonkin aikaa. Mielessäni olin maalannut kuvan perheestä, jossa olisi isoveli ja pikkusisko, mutta esikoinen olikin tyttö. Sitten mietin, että eipä sillä niin merkitystä, että on sitten isosikso ja pikkuveli. Toinenkin oli tyttö, silloin pettymysluku oli ehkä noin 2. Mutta lapset ovat terveitä, fiksuja ja kauniita, joten ei ole ollut vaikea hyväksyä sitä, että ovat omia itsejään. Ovat kietoneet isänsä täysin pauloihinsa. Sitten usemman vuoden kuluttua kuopuksen syntymästä aloin odottaa iltatähteämme. Silloin ajattelin, että nyt saisi tulla poika (kun olin aina toivonut molempia). Tulikin sitten kaksi poikaa. Se pettymys oli kaikista suurin, ehkä noin 9, alkujärkytys siis sillä suvussani on useampi katastrofiin päätynyttä kaksosraskautta. Huh, terveet pojat saimme. Näin jälkeen päin sen jo tietää, ettei lasten sukupuolella ole oikeastaan mitään merkitystä, jokainen on omanlaisensa ja sukupuoli vaikuttaa TODELLA vähän siitä mitä lapsen kanssa voi tehdä ja temmeltää. Silloin esikoista odottaessa jotenkin ajatteli, että sukupuoli vaikuttaisi enemmän, mutta oikeastaan aika vähän. Rasavillit tanssijatytöt meillä on ja rauhallisemmat pojat.
Nosto