yläaste

Niina meni yläasteelle 13-vuotiaana, ja luokka oli edelleen normaali luokka ja hän sai tuekseen avustajan sinne. Luokka ja koulu oli tarkoin mietitty ja suunniteltu. Ja päädyttiin naapuripaikkakunnalla olevaan pieneen ja rauhalliseen yläasteeseen jonne Niina kuljetettaisiin koulutaksilla. Ensimmäisen päivän ajan Niina sai olla poissa koulusta, jotta luokanvalvoja voisi kertoa luokkatovereille luokalle tulevasta erityisoppilaasta, Niinasta ja siitä, että Niinalla on Downin oireyhtymä ja että mitä oireita kuuluu Downin oireyhtymään. Luokalla oli rauhallisia ja kilttejä, tunnollisia juuri ala-asteelta päässeitä oppilaita joilla ei vielä murrosikäkään ollut kovin pitkällä. He lapsenomaisin ja avoimin mielin ottivat tiedon vastaan uudesta luokkatoverista. Seuraavana päivänä sinne tuli sitten Niina. Niina ei tuntenut luokkatovereita entuudestaan ja koulu oli ihan vieras paikka. Lisäksi murrosikä painoi päälle ja Niina huusi historiantunnilla historian opettajalleen vihaisesti:"JA PASKAT MINÄ TÄMMÖSTÄ OPISKELEMAAN!" ja lähti ovi paiskoen luokasta ulos käytävälle istumaan. Opettaja oli onneksi ymmärtäväinen ja huumorintajuinen ja kysyi lempeästi, että mikäs nyt tuli. ja taputti Niinaa olkapäälle ja Niina sitten hetken mietittyään rauhoittui ja tuli takas luokkaan. Tunnin jälkeen opettaja ja avustaja keskustelivat sitten Niinan kanssa, että Niina on iso tyttö jo, yläasteikäinen ja yläasteella ei noin käyttäydytä. Niinalla oli edelleen yksilöisyt opetussuunnitelmat matematiikassa ja muissa vaikeissa aineissa, mutta alkuhankaluuksien jälkeen Niinalla alkoi historia ja muut lukuaineet sujua. Vuosilukuja Niinan ei tarvinnut opetella ulkoa, mutta muuten Niina oli kiinnostunut historiasta, biologiasta, maantieteestä, uskonnosta ja äidinkielestä. Liikuntatunnillakin Niina osallistui samaan mitä muutkin tekee. Muut oppilaat aluksi arastelivat Niinaa eivätkä oikein osanneet Niinaan suhtautua ja joskus ihmettelivät Niinan tapaa suuttua opettajalle yllättäin ja lähteä luokasta ovi paiskoen pois. Niinan kanssa keskusteltiin tuosta ja tehtiin selväksi, että Niinaa koskee samat säännöt kuin muitakin.











Kotitalouden tunnilla Niina teki ruokaa yhdessä muitten kanssa ihan normaalisti ja osallistui vihannesten pilkkomiseen, sämpylöitten ja pullien pyörittämiseen ja siistimiseen. Kun aikaa vähän kului, luokkatoverit uskaltautuivat tekemään tuttavuutta ja juttelemaan Niinan kanssa. He myös kysyivät kohteliaasti että tarvitseeko Niina apua ja avustivat Niinaa luokasta toiseen siirtymisessä ja vieraissa paikoissa liikuttaessa ja myös vaikeimmissa koulutehtävissä. Niinaan opittiin suhtautumaan ajan myötä luontevasti. Niinan parhaat opuolet tuli esiin sielläkin. Niinan huumorintaju ja myönteinen asenne muita kohtaan, ystävällisyys ja empatiakyky. Niinan kanssa luokkatoverit juttelivat mielellään välitunneilla ja kun muitten luokkien oppilaat huutelivat Niinalle jotakin vammaisuudesta, oman luokan oppilaat puolustivat Niinaa. Luokasta toiseen siirtyminenkin sujui osin avustajan ja osin myös luokkatoverien avustamana. Niinasta myös monet opettajat tykkäsivät. Jotkut vanhemmat opettajat aluksi vastustivat ajatusta Niinasta tavallisella luokalla, mutta vastustus laantui kun he huomasivat, kuinka herttainen tyttö Niina on.











iltapäivisin Niina kulki kävellen iltapäivähoitopaikkaan hoitotädin luokse ja sai siellä auttaa pienten lasten hoidossa ja leikkiä lasten kanssa. Niina haaveili seiskaluokan lopulla lastenhoitajan ammatista. Olihan hän koko ikänsä auttaniut myös pikkusisarusten hoidossa. Kotona Niina vietti aikaa ja touhuili yhdessä sisarusten kanssa ja oli oikea perheen ilopilleri. Koko perhe oli iloinen Niinan puolesta kun Niina käy tavallista yläastetta ja viihtyy siellä.











14-vuotiaana Niinalla alkoi kuukautiset. Terveydenhoitajan ja äidin kanssa oli palaveri jossa oli myös Niina mukana ja Niinalle kerrottiin kuukautisista ja niiden hoidosta. kotona sitä opetettiin ja opeteltiin. Niinalla alkoi 14v ikäisenä kahdeksas luokka. Myös vastakkainen sukupuoli alkoi kiinnostaa Niinaa. Niina oli ihastunut muutamiin luokkansa poikiin ja osoitti sen avoimesti halailemalla ja yllättäin sanomalla rakastavansa heitä. Sellainenkin tapaus satttui, että yhtenä päivänä eräät luokan tytöt punastellen ja hihitellen kertoivat luokanvalvojalle, että Niina on taas vauhdissa. Ja pyysivät luokanvalvojaa katsomaan mitä Niina tekee. Niina oli mennyt poikaporukan eteen tyydyttämään itseään ja riisunut itsensä alasti poikien edessä. Luokanvalvoja sanoi ankarasti:"NYT, NIINA, LOPETA!" ja vaati Niinaa pukemaan vaatteet päälle. Asiasta pidettiin myös palaveri jossa oli Niinan äiti mukana. Niinanolona ja punastellen pyysi anteeksi. Niinalle sanottiin, että olkoon tämän kerran, mutta tuo on sopimatonta käytöstä, jonka perusteella rehtori voi erottaa Niinan koulusta ja että tuo käytös ei ole sopivaa ollenkaan. ja että se on hyvin häpeällistä käytöstä. Sanottiin, että jos se käytös ei lopu, Niina erotetaan koulusta.











Ja myös kotona Niina oli viikon verran kotiarestissa tuon tapauksen jälkeen. Ja sen jälkeen kun hän sai kunnon opetuksen tempustaan, hän oli järkevä ja asiallinen nuori nainen ja ymmärsi, että ei saa riisuuntua eikä tyydyttää itseään toisten ihmisten nähden. Niinan koulussa rehtori myös puhui koko koululle siitä, että missään nimessä ei saa yllyttää Niinaa toimimaan sopimattomasti ja joka toimii vastuuttomasti ja yllyttää Niinaa käyttäytymään asiattomasti, niin se oppilas joutuu jälki-istuntoon ja jos vielä Niinaa yllyttää, niin sitten se yllyttäjä voidaan erottaa koulusta. Lisäksi myös koko koululle pidettiin tiedotustilaisuus Downin oireyhtymästä ja kehitysvammaisuudesta. Niina oli läksynsä oppinut ja käyttäytyi asiallisemmin siitä lähtien. Niinalla oli hyvät välit muiden luokkalaisten kanssa ja Niina oli kaikille tärkeä ja Niinaa autettiin ja puolustettiin ja kaikki olivat kiintyneet Niinaan. Ja Niina myös omalla olemisellaan ja käytöksellään ja elämällään opetti paljon luokkatovereitaan. Luokkatoverit oppivat ymmärtämään ja hyväksymään erilaisuutta. Niinaa koski koulussa samat säännöt kuin muitakin ja Downin syndrooma ei ollut syy esim eri oikeuksiin vaan samat oikeudet ja valvollisuudet oli kuin muillakin, Niinan omien kykyjen mukaan. Esim kun luokassa oli kieräen vaihtuva järjestäjä, niin Niinan ei tarvinnut toimia järjestäjänä yksin, vaan aina luokkatoverin kanssa yhdessä.











15-vuotiaana alkoi sitten ysiluokka eli viimeinen vuosi yläasteella. Niina oli suoriutunut koulusta erinomaisesti henkilökohtaisella opetussuunnitelmallaan. Ja ysiluokan alkaessa Niina meni taas tuttuihin, turvallisiin kouluympyröihin mukaan. Niina tiesi itsekin, että nyt on viimeinen vuosi ja aika pohtia jatko-opintoja. Niina itse halusi lähteä suoraan opiskelemaan lastenhoitajaksi. Mutta vanhemmat, opinto-ohjaaja ja kuntoutusohjaaja joutuivat hieman jarruttelemaan asiaa. Ehkä joskus ja ihan varmasti sekin on mahdollista, he sanoivat, mutta ensin pitää kerrata peruskoulua kymppiluokalla ja sen jälkeen lähteä harjoittelemaan itsenäistä asumista ja ammattikouluvalmiuksia ammatillisiin opintoihin valmentavalla linjalla ja sitten vasta mietitään ammattiopintoja. Niina hyväksyi ehdotuksen ja suunniteltiin Niinan jatkokuvioita. Niina oli edelleen iltapäivähoidossa ja myös perhehoidossa. Tosin iltapäivähoidossa Niina oli hoitotätinsä kanssa hoitolasten hoidossa autellen tavallaan avustavan hoitajan asemassa. Mutta nautti siitä kun sai tehdä mitä tykkää, eli hoitaa lapsia. Myös avustajan kanssa harrastuksissa käynti toteutui oikein hyvin kerran viikossa, samoin perhehoito, jossa oli antoisaa Niinalle olla kerrankin huomion keskipiste. Kotona oli niin paljon muitakin sisaruksia, että Niina tahtoi jäädä vähemmälle huomiolle ja joutui paljon odottamaan vuoroaan ja ottamaan muita huomioon eikä isossa perheessä voitu millään joustaa yhdenkään lapsen kohdalla. Kotona tosin muuten meni Niinalla hyvin. Niina teki talaustöitä äitinsä apuna ja Niinalla oli kotitöissä omat tehtävänsä ja velvollisuutensa joissa hän oli tunnollinen. Sisarusten kanssa Niina on hyvin läheinen ja Niina on kovasti kiintynyt kaikkiin sisaruksiinsa ja sisarukset Niinaan.









Ysiluokalla koulussa Niina oli pidetty luokkatoveri, mutta kun ysiluokkalaiset alkoivat kiinnostua seurustelusta ja suunnittelivat lukioon menoa jne niin ne oli asioita joissa Niinalla ei ollut yhteistä luokkatoveriensa kanssa. Nyt pohdittiin sitä, että Niina tuntee itsensä yksinäiseksi ja erilaiseksi ja Niinan olisi hyvä tutustua vertaisiinsa, toisiin kehitysvammaisiin nuoriin. Niina sai käydä syyslomalla ja myös hiihtolomalla kehitysvammaisten nuorten leireillä. Ja kuten aina, Niina viihtyi. Hän myös ystävystyi ikäisensä Down-tytön kanssa ja tytöt alkoivat kirjeenvaihtoon ja kirjoittelivat kirjeitä toisilleen ahkerasti. Kävi myös ilmi, että se sama tyttö on ehkä tulossa ensi vuonna samalle kehitysvammaisten kymppiluokalle kuin minne Niinakin menee.









Ysiluokalla, kuten aiemmin kasiluokallakin oli tet.harjoittelu eli työelämään tutustuminen viikon ajan. kasiluokan tet-harhoittelun Niina suoritti hoitotätinsä kanssa yhdessä lapsia hoitaen iltapäivähoitopaikassaan. Ja ysiluokan tet-harjoittelun Niina suoritti koulun keittiöllä auttaen keittiön tätejä ruuanlaitossa ja tiskaamisessa. Niinan kanssa meni kumpikin tet-jakso hyvin ja Niina oli niissä tunnollinen. Niina aloitti ysiluokalla myös uusia harrastuksia, joista toinen oli sisupartio ja toinen oli 4h-yhdistyksen puutarhakerho. sisupartio oli erityislasten ja erityisnuorten partio ja 4h-yhdistyksen puutarhakerho oli sellainen jossa Niina toimi yhdessä kerho-ohjaajan kanssa apuohjaajana ohjaten ykkös-ja kakkosluokkalaisia lapsia kasvien istutuksessa ja puutarhahommissa.











Kun ysiluokka sitten loppui niin Niinalle jäi ikävä entisiä luokkatovereita ja haikein mielin hän halasi heidät kaikki ja hyvästeli heidät. Heistä kukin lähti tahoilleen, monet lukioon ja jotkut ammattikouluun, mutta heille oli ikimuistoinen kokemus Downin oireyhtymää sairastava Niina luokkatoverina. Niinan kanssa opiskellessaan he olivat oppineet ymmärtämään ja suvaitsemaan erilaisuutta, joka on erittäin hyvä ja siunattu asia. Niina uskovaisena tyttönä myös rukoili usein heidän puolestaan ja oli jo koulussa kertonut Jeesuksen rakkaudesta heille ja moni heistäkin oli tullut elävään uskoon.









16-vuotiaana Niina meni kymppiluokalle kehitysvammaisten harjaantumiskouluun. Harjaantumiskoulun kymppiluokalla oli tavoitteena harjaannuttaa ammatillisen koulutuksen valmiuksia ja kerrata mitä oli peruskoulussa oppinut ja harjoitella yhteiskunnassa toimimista, asiointia ja omista asioista huolehtimista. Niina ilokseen huomasi, että hänen kirjeenvaihtokaveri, jolla on myös Down, oli päässyt samalle luokalle. Myös pari Down-poikaa löytyi siltä luokalta. Sekä myös autistinen poika ja myös kehitysvammaisia tyttöjä joilla ei ole Down vaan joku muu kehitysvamma. Niina aloitti kymppiluokan ja viihtyi siellä. Hän vietti paljon aikaa ystävänsä kanssa ja ruokalassa hän meni ystävänsä kanssa samaan pöytään syömään. Myös luokan pojat olivat komeita Niinan mielestä ja Niinalle syntyi romanssi erään Down-pojan kanssa. He ihastuivat ja rakastuivat toisiinsa ja alkoivat seurustella. Se oli herttaista, kun kaksi downia siellä kulkee käsi kädessä rakastuneina. Niinalle mieluista kymppiluokalla oli kotitalous ja se kun sai suunnitella, tehdä ja syödä hyvää ruokaa yhdessä. Heillä oli valinnaisaineena myös luovaa ilmaisua ja Niina esiintyi usein koulun juhlissa laulaen tai tanssien. Kaikki ihastelivat miten Niina osaa ottaa yleisönsä.









Myös kymppiluokalla oli tet.jakso ja sen Niina suoritti päiväkodissa lapsia hoivaten. Niina auttoi pukemisessa, syöttämisessä ja leikittämisessä ja monesti myös luki lapsille satuja jostakin satukirjasta. Toinen tet.jakso kymppiluokalla oli myös ja sen Niina suoritti pesulassa vaatteita viikaten. Niina oli oikein ahkera henkilö molemmissa työharjoittelupaikoissaan. Koulussa Niinalla oli usein säpinää ja joskus riitoja parhaan kaverinsa kanssa siitä, kummanko poikaystävä on se poika, johon Niina on ihastunut. Niina oli hyvin itsepäinen ja tiukasti pysyi kannassaan ja vaikea oli saada Niinaa muuttamaan mieltään. Mutta asia selvitettiin ja keskusteltiin siitä Niinan kanssa, että Niina on jo melkein aikuinen ja että pitää opetella käyttäytymään kuin nuori nainen, ei käy , että käyttäytyy kuin pikkulapsi. Niinalle joutui useaan kertaan tuosta muistuttamaan. Mutta kyllä Niina oppi. Matematiikan tunnilla kymppiluokalla harjoiteltiin rahan käyttämistä ja opeteltiin rahan arvoon liittyviä asioita ja harjoiteltiin käytännössä ostosten tekoa. Niina oppi sitäkin aika hyvin.









Kymppiluokan Niina kävi omalla paikkakunnalla, mutta kun kymppiluokka oli loppumassa, Niinan piti hakea yhteishaussa toiselle paikkakunnalle kouluun ja siellä hän joutuisi asumaan asuntolassa yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa.