Pahinta matkoilla on kulkukoirat
Haluaisi pelastaa ne kaikki. Huäylkäövöt vain lemmikin luontoon.
Pitäisi boikotoida kyseisiä maita.. eli melkein kaikkia etelän lomakohteita.
Kommentit (14)
Inhottaa, säälittää ja pelottaa kulkurakkilaumat Venäjällä.
Koko maassa on silloin jokin pahasti pielessä kun on kulkukoira ongelma.
En ole pystynyt käymään Välimerellä sen jälkeen, kun olen ottanut sieltä kolme tarhakoiraa. Pitäisi karaista itseään niin näkisi taas joskus auringon ja lämpimän veden.
En pystyisi matkustamaan myöskään paikkaan, missä on katulapsia tai kodittomia kadunvarsilla.
Ylipäätänsä kaikki vapaana olevat hurtat pitäisi saada myrkytettyä.
Hoidetaan ensin oman maamme kulkukissaongelma pois päiväjärjestyksestä, sitten on sädekehä niin kiillotettu, että voidaan kauhistella muita maita.
Ja tosiaan kulkukoiraongelmaa on melkein kaikkialla muualla paitsi pohjoismaissa, eli Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.
Hän teki jotain eikä vain kääntänyt selkäänsä.
Joskus Bukarestin rautatieasemalla kiinnitin huomiota miten ihmiset POTKIVAT koiria. Laumassa oli pari pentuakin.
Asuin hotellissa lähellä asemaa, siinä vieressä oli silloin tyhjä tontti parkkipaikkana. Koirat näytti yöpyvän siellä. Parkkipaikan vahti oli laittanut koirille vesikupit. Kävelin aivan rauhallisesti ohi. Luulen että ihminen voi vaikuttaa koiran käytökseen niin ettei potki.
Vierailija kirjoitti:

Hyi hitto. Tämä on syy miksi en vanhoihin itäblokin maihin. Enkä Espanjaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus Bukarestin rautatieasemalla kiinnitin huomiota miten ihmiset POTKIVAT koiria. Laumassa oli pari pentuakin.
Asuin hotellissa lähellä asemaa, siinä vieressä oli silloin tyhjä tontti parkkipaikkana. Koirat näytti yöpyvän siellä. Parkkipaikan vahti oli laittanut koirille vesikupit. Kävelin aivan rauhallisesti ohi. Luulen että ihminen voi vaikuttaa koiran käytökseen niin ettei potki.Hyi hitto. Tämä on syy miksi en vanhoihin itäblokin maihin. Enkä Espanjaan.
Siis syy miksi en mene.
Ihmis- ja eläinoikeuksien tila ja yleinen välinpitämättömyys saisi riittää pitämään Romanian EU.n ulkopuolella, mutta kun ei.
Vierailija kirjoitti:
Nou hau!
Know how?
Monissa maissa syöttävät niitä turisteille. Fact.