En ymmärrä lakia, jonka mukaan jo 12-v. saisi päättää eron jälkeen, haluaako tavata etävanhempaansa vai ei.

No ajatteles jos vaikka toisessa kodissa on henkisesti tosi paha olla. Pitäisikö teini pakottaa käymään esim vanhemmalla jonka uusi puoliso tuntuu ahdistavalta ja ilkeältä? Tai pitäisikö teinin käydä viettämässä aikaa ihmisen kanssa joka aina haukkuu teiniä jne.

Eiköhän normaalitilanteessa teini halua luonnostaan nähdä molempia vanhempiaan jos he normaaleja ja välittäviä.

Jos toisessa kodissa on paha olla jotenkin, olisikohan saatavilla jotain asiaa korjaavaa apua sen sijaan, että ratkaisuksi lapsi tekee päätöksen, että ei enää tapaa toista vanhempaa?

Aikuisena voi harmittaa että on joutunut tekemään tollasen ratkaisun, ehkä se jopa aiheuttaa jotain mt-ongelmiakin. Liian iso vastuu lapselle.

Onneksi sain itse päättää! Isän luona oli niin vahvaa henkistä väkivaltaa, että vaikuttaa itsetuntooni vieläkin. Lakkasin käymästä kokonaan siinä vaiheessa, kun sain päättää. Sukulaiset vähättelivät asiaa, mutta pelossa ei ole kiva elää.

Vierailija kirjoitti:

No ajatteles jos vaikka toisessa kodissa on henkisesti tosi paha olla. Pitäisikö teini pakottaa käymään esim vanhemmalla jonka uusi puoliso tuntuu ahdistavalta ja ilkeältä? Tai pitäisikö teinin käydä viettämässä aikaa ihmisen kanssa joka aina haukkuu teiniä jne.

Eiköhän normaalitilanteessa teini halua luonnostaan nähdä molempia vanhempiaan jos he normaaleja ja välittäviä.

Tässä voi myös käydä niin että narsistivanhempi manipuloi lasta niin, ettei lapsi enää halua mennä toisen vanhemman luokse. On hyvin ongelmallista ettei lainsäätäjillä ole käsitystä persoonallisuushäiriöisten vanhempien toimintatavoista. 

Vierailija kirjoitti:

Jos toisessa kodissa on paha olla jotenkin, olisikohan saatavilla jotain asiaa korjaavaa apua sen sijaan, että ratkaisuksi lapsi tekee päätöksen, että ei enää tapaa toista vanhempaa?

Aikuisena voi harmittaa että on joutunut tekemään tollasen ratkaisun, ehkä se jopa aiheuttaa jotain mt-ongelmiakin. Liian iso vastuu lapselle.

Luuletko, että se vanhempi myöntää hänessä olevan mitään vikaa ja haluaa apua tilanteeseen? Se vanhempi siinä apua tarvitsee eikä lapsi. Ja kuka vanhemmalle esittää, mitä muutoksia pitää tehdä ja mitä apua tarvitaan, eksäkö?

Panee sen etävanhemmatkin yrittämään, jos haluaa lastaan nähdä. Täytyy muistaa , että tässäkin on kyse lapsen oikeudesta tavata vanhempaansa , ei vanhemman oikeudesta pakottaa lapsi tulemaan vaikkapa ihan se toisen vanhemman kiusaamiseksi.

Ai ap ei voi kaltoinkohdella lapsiaan kun pelkää näiden pakenevan? No sepä on kamalaa...

Tuo on asia, mikä valitettavasti aiheuttaa helposti kilpavarustelua vanhempien välillä ja sitä, että normaalia kasvatusta sääntöineen ja rajoineen ei teinille voi antaa. Jos jompikumpi vanhemmista siis haluaa teiniä ns lahjoa puolelleen.

Mielestäni on hyvä, että lapsi voi itse päättää mutta kenties niin, että jos haluaa tapaamiset täysin lopettaa, se olisi perusteltava tai jotain. En tiedä aukotonta ratkaisua, mutta näen ongelmia kyllä nykyisessä toimintatavassa myös.

12v ei saa päättää. Hänen mielipiteensä pitää lain mukaan kuulla, mutta vanhempi/ vanhemmat päättää. Tässä on vissi ero, jota valitettavan moni lapsensa reaktioita pelkäävä kaverivanhempi ei tajua.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on asia, mikä valitettavasti aiheuttaa helposti kilpavarustelua vanhempien välillä ja sitä, että normaalia kasvatusta sääntöineen ja rajoineen ei teinille voi antaa. Jos jompikumpi vanhemmista siis haluaa teiniä ns lahjoa puolelleen.

Mielestäni on hyvä, että lapsi voi itse päättää mutta kenties niin, että jos haluaa tapaamiset täysin lopettaa, se olisi perusteltava tai jotain. En tiedä aukotonta ratkaisua, mutta näen ongelmia kyllä nykyisessä toimintatavassa myös.

Eikös siinä ole peiliin katsomisen paikka jos lapsi ei halua tavata? 

Onhan tuon ikäinen jo terveydenhoidossakin "aikuinen", tai siis saa päättää itse omasta terveydenhoidostaan.

Kaksipiippuinen juttu. Jos teini ei halua mennä toiselle vanhemmallee, on hyvä mietttiä, miksi ei halua. Teini-ikään kuuluu vanhemmista irrottautuminen ja usein kaverit muuttuvat omia vanhempia tärkeämmiksi. Jos etävanhemman luota ei pääse viettämään aikaansa kavereiden kanssa (etävanhempi esim asuu liian kaukana)  tai etävanhemmalla on uusperhe pienine lapsineen eikä teinille ole etävanhemman luona mitään ikäisilleen mielekästä tekemistä, on mietittävä, miten ongelma ratkaistaan. Kieltäytymisen menemästä ei pitäisi olla ensimmäinen vaihtoehto vaan pitäisi luoda olosuhteet sellaisiksi, että teini edelleenkin haluaa mennä. 

Yli 12v kuullaan asiassa ja häntä ei viranomainen enää pakolla vie tapaamisiin. Mutta jos lähivanhempi tuo ovelle ja etävanhempi nappaa siitä vastaan, niin kyllä nuori silloin tapaamiseen menee. Vanhemmilla on kuitenkin päätösvalta lapsen asioihin. Se, että lapsi ei mene tapaamiseen vaatii jomman kumman vanhemman hyväksynnän eli etävanhemman on annettava lapsn jäädä lähikotiin, josta etä ei voi pakolla hakea tai etävanhemman on pidettävä ovi kiinni, jotta lähivanhempi ei voi väkisin etävanhemman luo tuoda. 

Mistä te oikein suollatte näitä tapaamisjuttuja, turhaa vauhkoamista. 

Onhan tuo hankalaa siinä tapauksessa, että vanhempi on vaikka oikeasti vaarallinen ja kauhea ihminen ja lapsi haluaisi pitää häneen yhteyttä, eikä vanhempi haluaisi järkyttää lasta selittämällä syitä miksi psykopaatti-isää ei kannata tavata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on asia, mikä valitettavasti aiheuttaa helposti kilpavarustelua vanhempien välillä ja sitä, että normaalia kasvatusta sääntöineen ja rajoineen ei teinille voi antaa. Jos jompikumpi vanhemmista siis haluaa teiniä ns lahjoa puolelleen.

Mielestäni on hyvä, että lapsi voi itse päättää mutta kenties niin, että jos haluaa tapaamiset täysin lopettaa, se olisi perusteltava tai jotain. En tiedä aukotonta ratkaisua, mutta näen ongelmia kyllä nykyisessä toimintatavassa myös.

Eikös siinä ole peiliin katsomisen paikka jos lapsi ei halua tavata? 

Noh, teini-ikä on varsin erikoista aikaa. Hyvätkin välit voivat muuttua hetkessä huonoksi, jos toisen vanhemman luona on vaikka löysemmät säännöt. Itse olen ihan ydinperheessä, mutta voin kuvitella kyllä, että meidän teini juoksisi kiljuen toisen vanhemman luokse välillä, kun hän oikein suuttunut on jostain, vaikkapa siitä ettei nyt saanutkaan jotain haluamaansa vaatetta tai kotiintuloaika on liian tiukka.

Ei pitäisi toimia noin, vaan molemmilla vanhemmilla pitäisi olla oikeus saada tukea vanhemmuuteen ja saa tavata lastaan, ne tilanteet missä vanhempi on vaaraksi lapselle voidaan toteuttaa vaikka valituilla tapaamisilla, riippuen siitä voiko vanhempi sitoutua tähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on asia, mikä valitettavasti aiheuttaa helposti kilpavarustelua vanhempien välillä ja sitä, että normaalia kasvatusta sääntöineen ja rajoineen ei teinille voi antaa. Jos jompikumpi vanhemmista siis haluaa teiniä ns lahjoa puolelleen.

Mielestäni on hyvä, että lapsi voi itse päättää mutta kenties niin, että jos haluaa tapaamiset täysin lopettaa, se olisi perusteltava tai jotain. En tiedä aukotonta ratkaisua, mutta näen ongelmia kyllä nykyisessä toimintatavassa myös.

Eikös siinä ole peiliin katsomisen paikka jos lapsi ei halua tavata? 

Noh, teini-ikä on varsin erikoista aikaa. Hyvätkin välit voivat muuttua hetkessä huonoksi, jos toisen vanhemman luona on vaikka löysemmät säännöt. Itse olen ihan ydinperheessä, mutta voin kuvitella kyllä, että meidän teini juoksisi kiljuen toisen vanhemman luokse välillä, kun hän oikein suuttunut on jostain, vaikkapa siitä ettei nyt saanutkaan jotain haluamaansa vaatetta tai kotiintuloaika on liian tiukka.

Juuri tämä. Siskon 14v poika esimerkiksi halusi olla yötä tyttöystävän luona. Sisko ei suostunut, poika ilmoitti muuttavansa isälleen (isää ei paljon kiinnostanut, missä poika luuhasi). Noh, kuukauden oli isällään, kunnes totesi, että siskon luona on kuitenkin parempi, kun on aina tarjolla hyvää kotiruokaa, harrastuskyydit toimivat, koulunkäynnistä huolehdittiin jne. Mutta tuollaisia ne teinit voivat olla, kun oikein kuohuu.

Meillä on tällainen tilanne. Pitäisi olla isällään joka toinen viikonloppu, mutta ei vapaaehtoisesti suostu. Isänsä ei ole mitenkään huono tai kamala ihminen, ei ole mitää varaa että ryyppää, on ilkeä tai mitään vakavaa. Siksi sitä itsekin kovasti toivoisi että lapsi säilyttäisi välit. Mutta: isänsä on vähän semmoinen sisäänpäinkääntynyt luonne, eikä oikein osaa olla lasten ja nuorten kanssa. Tytär valittaa, että hän vaan näprää tietokoneella, sitten laittaa tai tilaa jotain ruokaa, ja koneelle taas. Joskus iltaisin katsovat yhdessä jotain Netflixistä. Tyttären mielestä isällä on tylsää ja ahdistavaa, kuin vankilassa olisi. Eivät enää osaa luontevasti oikein jutellakaan mitään keskenään.

Olen yrittänyt väkisin saada vaan olemaan siellä isällä, mutta viime aikoina on karkaillut kotoa ennen isällä oloviikonloppua ettei joutuisi sinne tai karkaillut isän luota. ei kai tuota voi pakottaakaan oikein enää, vaikka harmi on jos suhde isään etääntyy lisää.

Vierailija kirjoitti:

Ei pitäisi toimia noin, vaan molemmilla vanhemmilla pitäisi olla oikeus saada tukea vanhemmuuteen ja saa tavata lastaan, ne tilanteet missä vanhempi on vaaraksi lapselle voidaan toteuttaa vaikka valituilla tapaamisilla, riippuen siitä voiko vanhempi sitoutua tähän.

Luulin että se mene niin että lapsella on oikeus molempiin vanhempiin?