Olin ensimmäisen kerran hiljaa seurakunnan kerhossa 4-vuotiaana

Ja se jäi käänteen tekevänä kohtana elämässäni mieleeni. Siitä asti olen ollut usein hiljaa. En ymmärtänyt silloin, miksi joillakin oli jo kaverit valittuina ja minun seurani ei kelvannut.

Tajusin joskus nuorena tehdä Mensan älykkyystestin, jolloin huomasin olevani suhteellisen älykäs. Älykkyyteni selittää osan siitä, miksi koen, että en ole enemmistölle ihmisiä haluttua seuraa. En edes työelämässä, jossa heikommin suoriutuvat pyrkivät vahvistamaan asemaansa kyykyttämällä älykkäämpiä.

Kyse on mielentilastani, johon toiset ihmiset ovat kyenneet vaikuttamaan. Vaadin itseltäni enemmän. En heti hahmota toisten heikompia suorituksia. En vain saata uskoa, että heillä on vaikeuksia, kun minulle jokin on helppoa. He kyllä huomaavat, että minut on syytä latistaa. He yrittävät edetä ja yletä. Kun mielentilani on kunnossa, en anna puheiden latistaa itsevarmuuttani ja pärjään sekä sosiaalisesti että muutenkin.