HS: Arvovaltainen joukko halusi Veijo Baltzarille professorin arvonimen rikostuomioista huolimatta
ARVOVALTAINEN joukko tukijoita kannatti Veijo Baltzarille professorin arvonimen myöntämistä.
Baltzar sai lopulta alempiarvoisen kulttuurineuvoksen arvonimen. Päätöksessä ei otettu huomioon hänen lainvoimaisia rikostuomioitaan, toisin kuin on tapana.
Valtioneuvoston kanslian asiakirjoista käy ilmi, että Baltzarille haettiin professorin arvonimeä vuonna 2009. Hakijoina oli kaksi Opetushallituksen romaniväestön koulutusryhmän jäsentä.
Ensimmäinen tukija oli entinen pääministeri Paavo Lipponen, joka on kertonut tuntevansa Baltzarin pitkältä ajalta.
Kommentit (10)
Kaikki tuet perittävä takaisin korkojen kera. Korot (vähintään 7 %) voi maksaa vaikka tuo Suuri Tukija numero 1. Ottaa niin päähän nämä verorahojen tärvääjät.
Kulttuurivähemmistöjen edustajia pitää käsitellä silkkihansikkain, ettei vain tule r-leimaa. Jos aronimeä olisi haettu Matias Möttöselle, niin taustat olisi tutkittu varmasti suurennuslasilla. Että silleen.
Minulla ei ole sinänsä mitään sitä vastaan, että jonkun vähemmistön edustaja palkitaan jollakin arvonimellä, mutta käsittelyn pitää olla samanlaista ja tasavertaista oli sitten kuseessä pippi tai pappi tai mikä lie.
Raivostuttaa tietää että tähän on pistetty verovaroja.
Vierailija kirjoitti:
Kulttuurivähemmistöjen edustajia pitää käsitellä silkkihansikkain, ettei vain tule r-leimaa. Jos aronimeä olisi haettu Matias Möttöselle, niin taustat olisi tutkittu varmasti suurennuslasilla. Että silleen.
Minulla ei ole sinänsä mitään sitä vastaan, että jonkun vähemmistön edustaja palkitaan jollakin arvonimellä, mutta käsittelyn pitää olla samanlaista ja tasavertaista oli sitten kuseessä pippi tai pappi tai mikä lie.
Sä et nyt oikein ymmärrä tätä monikulttuurisuus-konseptia.
Vierailija kirjoitti:
Kulttuurivähemmistöjen edustajia pitää käsitellä silkkihansikkain, ettei vain tule r-leimaa. Jos aronimeä olisi haettu Matias Möttöselle, niin taustat olisi tutkittu varmasti suurennuslasilla. Että silleen.
Minulla ei ole sinänsä mitään sitä vastaan, että jonkun vähemmistön edustaja palkitaan jollakin arvonimellä, mutta käsittelyn pitää olla samanlaista ja tasavertaista oli sitten kuseessä pippi tai pappi tai mikä lie.
Nuo rikostuomiot oli sen verran laajasti uutisoitu ja Baltzar demareiden keskuudessa sen verran tunnettu että en pidä uskottavana etteivät muka tienneet tuomioista. On haluttu antaa kaverille arvonimi kaikesta huolimatta.
mennyt maku demareihin, erityisesti Lipposeen.
Vierailija kirjoitti:
mennyt maku demareihin, erityisesti Lipposeen.
Nyt vasta?

nyt ihan erityisesti.
Putinin kaasuputkilobbarit lobbaavat nähtävästi myös muitakin arveluttavia asioita.