Missä kohtaa ihmisellä on lupa luovuttaa elämässä?

Mistä tuollainen tuli mieleesi? Millä tavalla luovuttaa?  

Sitten, kun ei ole ketään läheisiä. Ei lapsia, ei vanhempia. Eikä läheisiä sisaruksia.

Ei koskaan!

Vaikka heti, kuulostaa siltä että olet jo luovuttanut.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka heti, kuulostaa siltä että olet jo luovuttanut.

Joo, alan olla.

Ap

Varmaankin täysi-ikäisenä? Jos taas tarkoitat kuoleman jälkeen elimien käyttöä, siihen ei tarvita lupaa. Ala-ikäisen elimien luovuttamisen kuoleman jälkeen huoltajat voinevat kieltää, mutta aikuisilta otetaan elimet, jos mahdollista on eikä ole itse kieltänyt.

sitten kun ei ole hampaita kolmekymppisenä, kuten minulla. Ei ole myöskään tyttöystävää, rikkautta, ystäviä, työtä, lapsia eikä koulutusta.

Jos nyt jotain positiivista pitää sanoa niin ei myöskään ole päihdeongelmaa enkä tupakoi. Ja minulla on atleettinen vartalo.

Silti varmaankin poistun tästä maailmasta pian.

Entä sinä itse, etkö itse ole tärkeä?

7 jatkaa:

Minulla on prosessi käynnissä jonka tarkoitus on helpottaa kaikkia asioita mahdollisimman paljon muilla kun olen poissa.

Vierailija kirjoitti:

7 jatkaa:

Minulla on prosessi käynnissä jonka tarkoitus on helpottaa kaikkia asioita mahdollisimman paljon muilla kun olen poissa.

Siis muille ihmisille*

Ei koskaan. Luovuttaminen on biologiselle organismille luonteenvastaista.

Jos vain pidättämällä hengitystä pääsisimme pakoon, olisivat kadut jo täynnä kuolleita.

-spuge

Vierailija kirjoitti:

Entä sinä itse, etkö itse ole tärkeä?

Kukaan ei ole _oikeasti_ tärkeä - paitsi vanhempi pienelle lapselle, mutta minä en ole tärkeä itselleni(kään). Ja ei, ei ole huono itsetunto. Ei vaan jaksa/pysty/kykene enää.

Älä luovuta. Lepää, niin kauan kuin tarvitsee. Jonain päivänä jaksat jatkaa matkaa.

Mietin samaa. Masennusta takana vuosia, en tiedä edes kuinka monta, ja ennen kuin tämän tajusin kunnolla olin jo tuhonnut avioliittoni. Ero tuli sen ikäisenä että kun siitä ja akuutista masennusvaiheesta pääsee yli ei enää ole varmaan mahdollisuuttakaan mihinkään lapsiin. Uraa ei ole eikä varmaan tule, olen jo muutaman vuoden pohtinut että minkä takia oikeastaan pitäisikään yrittää jaksaa ja pärjätä. Tuskin tästä elämästä enää mitään tulee.

Sinänsä hyvä puoli on että pidän itseäni aika vapaana luovuttamaan, kun ei ole puolisoa eikä lapsia. Vanhemmat ovat vielä elossa ja olisihan se ikävä juttu heille, mutta ehkä jonain päivänä ymmärtäisivät että se että he halusivat tehdä minut tänne synnyttää ei tarkoita, että minun pitäisi täällä maailmassa viihtyä.

Vierailija kirjoitti:

Mietin samaa. Masennusta takana vuosia, en tiedä edes kuinka monta, ja ennen kuin tämän tajusin kunnolla olin jo tuhonnut avioliittoni. Ero tuli sen ikäisenä että kun siitä ja akuutista masennusvaiheesta pääsee yli ei enää ole varmaan mahdollisuuttakaan mihinkään lapsiin. Uraa ei ole eikä varmaan tule, olen jo muutaman vuoden pohtinut että minkä takia oikeastaan pitäisikään yrittää jaksaa ja pärjätä. Tuskin tästä elämästä enää mitään tulee.

Sinänsä hyvä puoli on että pidän itseäni aika vapaana luovuttamaan, kun ei ole puolisoa eikä lapsia. Vanhemmat ovat vielä elossa ja olisihan se ikävä juttu heille, mutta ehkä jonain päivänä ymmärtäisivät että se että he halusivat tehdä minut tänne synnyttää ei tarkoita, että minun pitäisi täällä maailmassa viihtyä.

❤️

Ikinä ei saa luovuttaa <3 <3 <3 Toivoa on aina, vaikka kornilta kuulostaa

Lupaa ei tarvitse kysyä kuin itseltään.