Miksi vuonna 2017 ei tullut näin suurta juttua, kun 2300:n varhaisjakelijan palkkaa alennettiin 20-60 prosenttia?
Kommentit (11)
Tämä Ylen aikajana tapahtumista on lähteeni
Tämä on kyllä tosi kumma juttu. Ei anna PAUsta kyllä hyvää kuvaa että osa porukasta ei saanut mitään tukea ja nyt sitten ollaan barrikadeilla. Ja 2300 hlön ehtoja huononnettu ja nyt kyse "vain" 700työntekijästä.vTähän toivoisin PAUlta järkevää selitystä..jos sellaista onkaan.
Ollaan aika kauan yritetty.
Liitto sopi silloin näitä aleja työnant. kanssa eli ei voinut mitään.
Karenssi -> jos ottaa itse lopputilin.
Heidi on tod kauan taistellut näitä juttuja.
I
I
I
I
Lehdenjakajien jatkuvat, toistuvat, törkeät palkanALENNUKSET alkoivat postilla jo vuonna 2005. Alkuperäinen palkka yötyöstä ei päätä huimannut.
Sitä kähminnän määrää jo silloin!
Toivon Heidille taistelutahtoa.
Silloin emme saaneet julkisuuteen, emme edes v. 2009 kunnolla.
Otin lopputilin, kuten niin moni muukin. Sen hinnan siis maksoin.
Katsokaa mitä postin johto on touhunnut.😬
Eräs jakaja sai potkut välittömällä vaikutuksella kerrottuaan nämä julkisuuteen.
Sipilän hallitus, se on se syy. Rinteen hallitus on rehellinen ja puolustaa duunareiden oikeuksia.
Varmaan joku suurempi salaliitto takana? Silloin oli oikeistohallitus, niin asiaa hyssyteltiin. Nyt kun on vasemmistohallitus, niin edellisen hallituksen toilailutkin laitetaan nykyisen hallituksen piikkiin, jotta hallitus näyttäisi huonolta ja vaalikarja äänestäisi taas oikeistoa omien etujensa vastaisesti
Luultavasti ajateltiin silloin että tämä oli vain yksittäinen kertaluontoinen tapaus ja kukaan muu ei tule koskaan näin törkeää asiaa tekemään. Oltiin lepsuja silloin.
Mutta kun tilanne toistui tajuttiin että jos nyt ei puututa asiaan niin tämä toistuu kerta toisensa jälkeen.
Eivät menneet lakkoon?