Mitä sinä tekisit, jos olisit minä?

Jos koet olevasi miehestäsi riippuvainen, etkä pärjää yksin, niin sinuna jäisin.

Minä etsisin lähiseutujen vapaaehtoistyötä tekevät ihmiset. Tällä Helsingissä esim. Helsinki missio. Hakeutuisin erilaisiin ryhmiin, ilmaisiin harrastuksiin, joissa tapaa samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä. Näin saisin ystäväpiiriä, ja pääsisin monenlaisiin avustuksiin kiinni.

Ja jos en pystyisi kulkemaan, niin sitten hankkisin kelataksioikeudet.

Vierailija kirjoitti:

Jos koet olevasi miehestäsi riippuvainen, etkä pärjää yksin, niin sinuna jäisin.

Niin mä koen mutta en koe olevani onnellinen. Itken paljon.

Aika pitkä ja ankea elämä edessä, jos loppuelämän joudut olemaan ilkeilevän kumppanin kanssa.

Itse valitsisin vapauden, vaikka hintana olisikin huonompi elintaso.

Vierailija kirjoitti:

Aika pitkä ja ankea elämä edessä, jos loppuelämän joudut olemaan ilkeilevän kumppanin kanssa.

Itse valitsisin vapauden, vaikka hintana olisikin huonompi elintaso.

Niin, ei hän joka päivä ilkeile ja lapsen kannalta tämä on kuitenkin paras ratkaisu. Hän auttaa kuluissa, kuskaa lasta harrastuksiin ja on paljon lapsen kanssa.

Lähtisin, jos harjoittaa henkistäväkivaltaa, mielummin sitten se sossunluukku kuin loputkin terveydestä huonossa suhteessa toisen armoilla. 

Kakkonen kysyy:

Miksi sinä ap kommentoit muiden vastauksia, mutta et minun?

Vierailija kirjoitti:

Kakkonen kysyy:

Miksi sinä ap kommentoit muiden vastauksia, mutta et minun?

Asun kaukana Helsingistä mutta ole jossain ryhmissä aina joskus käynyt.

Käynnistäisin tilanteesta vakavan keskustelun miehen kanssa liiton ja perheen eheyden pelastamiseksi. Yhtenä vaihtoehtona olisi pariterapia, jossa ongelmia käydään läpi puolueettoman osapuolen ohjaamana.

Jos mies ei olisi valmis parannusyrityksiin ja kärsisin, pitäisin yhtenä vaihtoehtona asumuseroa. Jos mies haluaisi siinä tilanteessa ottaa avioeron, en voisi sille mitään.

Hakisin tarvittaessa apua ja tukia yhteiskunnalta. Ottaisin selvää erilaisista arjen tuen muodoista, jos minulla ei olisi läheisiä, joiden apuun voisin 100% luottaa sairastaessani. 

Pitäisin mahdollisimman tarkkaan itse huolta terveydestäni (päihteettömyys, liikunta, ravinto, henkinen hyvinvointi ja jaksaminen) ettei kuntoni olisi huonompi kuin on sairauksista johtuen välttämätöntä. 

Voi sinua, sinulla taitaa olla aikas hauras minätunto kun kysyt tuollaiseen oman elämän isohkoon päätöksentekoasiaan neuvoa vauvapalstan tuntemattomilta ihmisiltä.

:D

Vierailija kirjoitti:

Voi sinua, sinulla taitaa olla aikas hauras minätunto kun kysyt tuollaiseen oman elämän isohkoon päätöksentekoasiaan neuvoa vauvapalstan tuntemattomilta ihmisiltä.

:D

Niinpä, saman avun ja neuvot saisi jos kysyisi maksulliselta ennustajalta. :)

Faith kirjoitti:

Käynnistäisin tilanteesta vakavan keskustelun miehen kanssa liiton ja perheen eheyden pelastamiseksi. Yhtenä vaihtoehtona olisi pariterapia, jossa ongelmia käydään läpi puolueettoman osapuolen ohjaamana.

Jos mies ei olisi valmis parannusyrityksiin ja kärsisin, pitäisin yhtenä vaihtoehtona asumuseroa. Jos mies haluaisi siinä tilanteessa ottaa avioeron, en voisi sille mitään.

Hakisin tarvittaessa apua ja tukia yhteiskunnalta. Ottaisin selvää erilaisista arjen tuen muodoista, jos minulla ei olisi läheisiä, joiden apuun voisin 100% luottaa sairastaessani. 

Pitäisin mahdollisimman tarkkaan itse huolta terveydestäni (päihteettömyys, liikunta, ravinto, henkinen hyvinvointi ja jaksaminen) ettei kuntoni olisi huonompi kuin on sairauksista johtuen välttämätöntä. 

Mies ei parisuhdeterapiaan lähde. Mietin vain että mies varmaan erotessa hakisi yksinhuoltajuutta ja melko varmaan saisi sen.

Jätä se sika!