Tunnen itseni yksinäiseksi, enkä ymmärrä miksi

Niin, siinähän tuo tulikin sitten. Olen keski-ikäinen 46-vuotias nainen ja tunnen itseni yksinäiseksi. Minulla on mies ja lapset muuttaneet omilleen jo aikoja sitten. Miehen kanssa oli kriisi, kun lapset muuttivat pois, mutta nyt meillä menee ihan hyvin, onneksi. Lasten kanssa olen tekemisissä päivittäin viestittelemällä nyt ainakin jotain kuulumisia, toinen heistä asuu samalla paikkakunnalla avomiehensä kanssa, toinen kauempana.
Työkaverit ovat ihan ok, mutteivat he mitään sydänystäviä ole.
Sisareni kanssa olen tekemisissä useamman kerran viikossa, samoin siskoni aikuisten lasten. Lähipiiriin kuuluvat mieheni sisar ja hänen miehensä, jonka kanssa kyläilemme pari krt kuussa ja osallistumme harrastuksiin yms.
Olen tekemisissä parin lapsuudenystäväni kanssa viikottain, soittelemme ja viestittelemme. Näemme silloin tällöin, sillä asumme eri paikkakunnilla. On sitten myös sellaisia "potentiaalisia" kavereita, entisiä luokkakavereita, joiden kanssa jotain pientä kanssakäymistä. Ja on jotain tuttuja, joiden kanssa kyläillään kerran vuoteen tms.
Muista nuoruusajalta ne "bestis"ajat, jolloin kaikki oli yhteistä noin suurinpiirtein. Ehkä jotenkin kaipaan sellaisia aikoja, joita ei enää tule ja kaipaan näitä ystäviä. Miten te muut keski-ikäiset? tunnetteko itsenne yksinäisiksi?