Vanhojen ystävien pitäminen elämässä
Täällä moni tuntuu ajattelevan että vanhat ystävät voi jättää taakseen jos yhteistä ei oikein enää ole. Itse kuitenkin pidän suuressa arvossa sitä että elämässäni on ihmisiä jotka tunnen ja jotka tuntevat minut lapsesta tai teinistä asti. Erityisen uskollinen olen lähimmille ystäville, tietysti. Nyt on kuitenkin niin että olen kamppaillut jo vuosia ylläpitääkseni vanhaa ystävyyttä, joka antaa enää vain vähän. Ystävä ei raskaan elämäntilanteen vuoksi itse kauheasti pidä yhteyttä, mutta elämäntilanne on tosiaan ollut raskas lähes koko ajan jo vuosia. Tämä ei niinkään haittaa minua kuin se, että meidän alkaa olla vaikea ymmärtää toisiamme tosi erilaisten elämänvalintojen vuoksi. Tuntuu että emme enää voi puhua oikein mistään oikeasta. Olemme aina tukeneet toisiamme vaikeuksien läpi, mutta nykyään enemmänkin vain olemme tietoisia toistemme vaikeuksista. Olemme molemmat 30-40-vuotiaita. Kuulisin mielelläni kokemuksia ihmisiltä jotka ovat ylläpitäneet suhteita vanhoihin, erilaisen elämän valinneisiin ystäviin. Tuntuuko ystävyys silti arvokkaalta ja rikastuttavalta?
Kommentit (4)
Minulla on vanhoja ystäviä joilla on erillaiset elämäntilanteet. Kun elämät vie eri suuntiin, ei sille mitään voi. Ystävyyttä en tietenkään mitenkään sano millään tavalla poikki ja tietysti toivon että jossakin elmänvaiheessa olemme samanlaisesessa tilanteessa ja voimme tukea toisiamme. Pakolla en kylläkään raahaa ketään mukanan enkä riippakiveä kanna minäkään mukanani.
Vierailija kirjoitti:
Aidosti hyviin ystäviin voi pitää yhteyttä niin ettei olla yhteyksissä pitkiin aikoihin ja ystävyys jatkuu siutä mihin se jäi..[/qu
Tuo oli kuin omasta näppiksestäni. Minulla on ollut sama nuoruuden kaveripiiri jo yli 30 vuotta. Kaikkien kanssa ei olla kovin usein tekemisissä, mutta kun jollain on synttärit tai muut juhlat, kaikki kynnelle kykenevät haluavat tulla mukaan. Vaikka elämämme on mennyt eri suuntiin, se ei ole yhteishenkeemme vaikuttanut. Samaan porukkaan sopii niin johtajat kuin sairaseläkeläisetkin.
Jos edes jonkinlainen tatsi toiseen säilyy ns. läpi elämän, ei kannata miettiä onko toinen ystävä vai ei. Tottakai on! Ei ystävyys ole pelkästään sitä, että toinen on koko ajan läsnä. Ystävyys on syvempää. Vaikka vuosia kuluisi ettet toista tapaa, tai kuulumisia juuri vaihtaisi, mutta sitten kun aika on ja kuulet toisesta tai otat itse yhteyttä, tunnet sen aidon ilon ihmisestä, joka tuntee edes vähän historiaasi ja yhteistä menneisyyttä.
Aidosti hyviin ystäviin voi pitää yhteyttä niin ettei olla yhteyksissä pitkiin aikoihin ja ystävyys jatkuu siutä mihin se jäi..