Minkä ikäiselle lapselle voi jo sanoa, ettei kannata jatkaa urheilujoukkueessa, kun ei menesty?

Ei kannata sanoa mitään. Lasten ja nuorten kehityserot voivat vaihdella jopa viiden vuoden ikäeron verran juuri 12-vuotiaana. Sitten kasvua ja kehitystä sekä ahkeran harjoittelun aikaansaamaa motoriikan parantumista voi tulla kahdessa vuodessa niin paljon, että pesee mennen tullen tällä hetkellä joukkueen parhaimman.

Minulla on nuoreni puolesta kokemusta asiasta. Lapseni pienestä koosta valitettiin jatkuvasti jääkiekossa. Myös aggressiivisuuden puute ja sääntöjen pedantti seuraaminen ärsyttivät.

Varhaisnuori alkoi jo ymmärtää aikuisten närän päälle ja pelasi viimeisen sesonkinsa velvollisuudentunnosta loppuun. Ei suostunut jatkamaan vaikka sai sesongin päätteeksi kaksi pokaalia juhlissa. Oli jo muodostanut itselleen sen hukkapätkän ja nössön identiteetin sekä ymmärsi, minkälaisista pelaajista aikuiset pitivät.

Hänen murrosikänsä alkoi myöhemmin kuin monella muulla. Nyt on pyöräilyä, vaellusta ja punttisalia harrastava yli 190-senttinen, jolla näkyy jo vaaleat viiksetkin kun näkee kirkkaassa valossa läheltä.

Ei voi sanoa. Valmentajan kuuluu järkkäillä tilanne. Voi lapselle toki puhua että pitää yrittää parhaansa ja joukkueessa pelataan porukan puolesta. Mutta jos yrittää parhaansa niin se riittää. Eikö ole höntsäjoukkuetta samassa seurassa? Meidän 12-vuotias pelaa sellaisessa eikä tarvitse ottaa paineita onko tarpeeksi hyvä.

Harvinaisen idiootteja vanhempia siellä joukkueessa.

Jo 3kk ikäiselle voi sanoa, että sinusta ei tule ikinä mitään.

Ei minkään ikäiselle (senkin hikipinko).

Vastaus vastauskentässä.

Vastaaja 2. Miten itse suhtauduit siihen, että lastasi haukuttiin sinulle. Siis joukkueen muiden lasten vanhemmat haukkuivat?

Minua hävettää, tekisi mieli vajota jonnekin näkymättömiin, kun en voi puolustellakaan, mutta en haluaisi alkaa haukkumaan ja myötäilemään niitä lapseni haukkujia aina pelien jälkeen. Olen aina hiljaa ja häpeän.

Ap

Kyllä ne muut joukkueesta sille sanovat jossain vaiheessa oikein selkeästi, jos sinä et sitä osaa tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vastaaja 2. Miten itse suhtauduit siihen, että lastasi haukuttiin sinulle. Siis joukkueen muiden lasten vanhemmat haukkuivat?

Minua hävettää, tekisi mieli vajota jonnekin näkymättömiin, kun en voi puolustellakaan, mutta en haluaisi alkaa haukkumaan ja myötäilemään niitä lapseni haukkujia aina pelien jälkeen. Olen aina hiljaa ja häpeän.

Ap

Sinun lastasi haukutaan, ja reaktiosi siihen on häpeä? Oletko tosissasi?

Kuka sinun lapsesi puolella on, ellei omat vanhemmatkaan??

Itse olen jo ohittanut lapsuus iän ja lähestyn "jo" keski-ikää. Voin joistain asioista olla aidosti iloinen vanhempieni minua kohtaan osoittamista teoista. Yksi niistä on se, että he eivät koskaan ole estelleet minua harrastamasta yksilö ja/tai joukkue -liikuntaa/ urheilua, vaikka varmasti olen alle 15 vuotiaana jo osoittanut, että minusta todennäköisesti ei tule seuraavaa maailman mestaria; tuskin edes osaa joukkuetta, joka voittaa lajinsa seuraavat maailman mestaruuden. Sen sijaan on kasvanut ja varttunut nuori tai no ainakin nuorehko mies, jolle liikunta on osa lähes päivittäistä elämää. - Ihan samalla tavoin kuin muun ohessa vaikkapa lukeminen tai nukkuminen ja syöminen. Minusta on tylsää, jos (joukkue)urheilun ja liikunnan  ainoa tehtävä olisi tähdätä ja tavoitella aina ja joka kerta kirkkainta mitalia.    

Sinkkumies

Missä noin sairas ja vakava meno on joukkueessa. Tilastollisesti tuskin yhdestäkään joukkueessanne tulee tähteä. Eiköhän muut asiat paina urheiluharrastuksessa enemmän.

Meillä oli vähän heikompi pelaaja junnujen fudisjoukkueessa. Kun se hän sitten lopulta teki ensimmäisen maalinsa, koko joukkue räjähti vilpittömään riemuun ja joka pelaaja kävi onnittelemassa. Pelaajia ei tuntunut häiritsevän se, että kaikki eivät ole aivan yhtä hyviä.

Myöhemmin pelaaja sai nimettömän kirjeen, jossa pelaajaa kehotettiin hankkimaan toinen harrastus. Kieli oli vanhahtavaa, ehkä jonkun isovanhemman kirjoittama. 

Vanhempien ja isovanhempien pitäisi pysyä erossa näistä asioista. Ei se joukkueen menestys ole oikeasti tärkeää sen lapsen elämässä kokonaisuutena, vaan se kavereiden kanssa tekeminen.

Ei kannata sanoa mitään, vaan antaa lapsen jatkaa normaalisti harjoituksia ja pelaamista ja kokea liikunnan riemu ja ilo, jos kysymys on perinteisistä urheiluseurasta, jotka saavat valtion tai kuntien avustuksia.

Urheiluseurat ovat perustettu liikunnan harrastuksiin, ei kilpaurheiluun.

Mikä typerä oletus se on, että kaikki edes harrastavat menestyäkseen. Jos lapsi viihtyy, saa harrastuksesta ja liikkumisesta iloa, niin anna lapsen harrastaa hyvänen aika.

Tarvitseeko tai ennemminkin kannattaako sitä menestystä tuossa asiassa miettiä? Jos lapsi tykkää harrastuksestaan, ni älä nyt herranjumala kehoita toista lopettamaan puuttuvan lahjakkuden vuoksi! Tärkeintä, että harrastaa itselleen mielekästä asiaa. Ja jos toisten vanhemmat ovat oikeasti noin idiootteja, niin sinuna selvittäisin niille vanhemmille niitä elämän realiteetteja lapsesi sijaan. Eli kaikki eivät tietenkään ole yhtä hyviä kaikessa, mutta osallistumisen riemun tahallinen pilaaminen lapselta, on jotain niin kamalaa, että tällaisen aikuisen kannattaisi varmaan vielä pohtia arvomaailmaansa ja sitä mitä varten lapset harrastavat. Onko se nyt OIKEASTI kenenkään mielestä pelkkä tavoitehakuisuus, minkä tuota lasten harrastamista pitäisi ohjata. Ei pilata lapsilta harrastamisen riemua jooko.. Aikuiset vetäkööt omat juttunsa miten hampaat irvessä tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vastaaja 2. Miten itse suhtauduit siihen, että lastasi haukuttiin sinulle. Siis joukkueen muiden lasten vanhemmat haukkuivat?

Minua hävettää, tekisi mieli vajota jonnekin näkymättömiin, kun en voi puolustellakaan, mutta en haluaisi alkaa haukkumaan ja myötäilemään niitä lapseni haukkujia aina pelien jälkeen. Olen aina hiljaa ja häpeän.

Ap

Sanoin, että jokainen tekee oman osansa. Pyysin myös sitä, että kokeilisivat ajatella miltä heistä tuntuisi jos heidän lastaan haukuttaisiin.

Valmentajat ja joukkueenjohtaja puhuivat vuosi toisensa jälkeen siitä kokouksissa, että myös VANHEMPIEN pitäisi osata käyttäytyä arvokkaasti ja urheilullisesti. Sanoivat suoraan, että kenenkään lapsi ei saa enempää peliaikaa vaikka vanhempi rähjäisi kuinka paljon hyvänsä kaukalon reunalla.

Itse asiassa käskettiin suoraan pitämään suu kiinni katsomossa jos ei osaa typeryyksiä huutelematta ja kiroilematta itseään ilmaista ja kannustaa koko joukkuetta.

Minulla kävi eniten sääliksi hävityn matsin jälkeen poikaa, jonka isä haukkui paluumatkalla koko joukkueen ja vanhempien yhteisellä aterialla koko joukkueen alimpaan h-vettiin ja pelaajat surkeiksi luusereiksi. Häpeällistä, että aikuinen mies ottaa lasten pelaamat matsit noin tosissaan!

En itse hauku lastani, muille vanhemmille, mutta en tiedä mikä olisi oikein, antaa jatkaa joukkueessa, vai ehdottaa vaikka partion harrastamista. Kyseessä on jääkiekko ja on ikäryhmän höntsäjoukkue, ei edes kilpasarjan joukkue.

En itse jaksaisi kuulla sitä haukkumista pelien jälkeen. En voi puolustautua että lapsi olisi hyvä, mutta en haukukaan omaa lastani muille vanhemmille.

Ap

Vanhemmat joutaisivat kyllä hevon kuuseen lasten harrastusympyröistä!

Läheskään jokaisesta ei tule menestyvää kilpaurheilijaa, mutta liikunta antaa harrastuksena todella paljon. Oppii voittamaan, häviämään, pelaamaan tiimissä. oppii testaamaan omia rajojaan, onnistumaan ja epäonnistumaan. Tärkeää on, että lapsi nauttii liikkumisesta! Silloin hän liikkuu todennäköisesti vielä aikuisenakin.

Ja Ap, todellakin annat lapsesi jatkaa joukkueessa jos hän haluaa!

Kehoita muita vanhempia ensi kerralla menemään itseensä ja suosimaan suolle. Puolusta herran tähden omaa poikaasi äläkä ole kynnysmatto!

Minä kyllä ottaisin valmentajaan yhteyttä ja kertoisin muiden vanhempien käytöksestä. Ihan ehdottomasti. Meidän poikien joukkueessa tuollaiseen puututtaisiin ihan varmasti.

Lasten harrastruksista saisi roimasti karsia kilpailullisuutta, koska aniharvasta pelaajasta tulee ikinä oikeasti huipputason peluria. Lopuille kyseessä on vain hauska harrastus.

Mitähän ihmettä niiden haukkujien lapset oikein tekevät höntsäjoukkueessa? Jos voittaminen ja menestyminen on noin tärkeää, miksi he eivät hoida omaa lastaan sinne kilpajoukkueeseen (valitettavasti joskus nämä joukkuejaot tehdään vanhempien sinnikkyyden, ei lasten pelitaitojen perusteella). Noille voi siis tokaista, että sopii vaihtaa joukkuetta, jos joukkueen taso ei omalle piltille riitä.