Olen luullut, että pystyn tarjoamaan lapsilleni paljon ja hyvän elämän. Ilmeisesti en sittenkään?

Tästä oli joskus joku tutkimuskin. Että hyvin köyhissä oloissakin lapset voivat saada hyvän kulttuurillisen perinnön vanhemmiltaan jos asuu kapungissa ja vanhemmat jaksavat olla aktiivisia lasten tapahtumien suhteen?

Kateelliset puhuu, he itse eivät osaa tarjota kuin kallista tavaraa ja hintavia harrastuksia, koska eivät ole valmiita antamaan sitä omaa aikaa lapsille, se oma kuntopiiri ja kasvohoito on tärkeämpää kuin mennä sinne kirjastoon ja käyttää vielä aikaa siihen että lukee yhdessä....

Pienten lasten vaatimukset ovat toki pieniä. Kasvaessaan alkavat vertailla itseään muihin. Muut pääsee ulkomaanmatkoille, harrastavat kalliita harrastuksia, käyttävät uusia merkkivaatteita, vehkeet ja rensselit ovat hienomat , asutaan väljemmin, saavat mopoauto ja , autokortin ja auton jne jne.

Ota huomioon että on myös henkinen perintö.

Äitihän voi olla ihan tyytyväinen siihen elämään että lomalla käydään kyläilemässä ja kirjastossa tai kirppiksellä ja iltaisin kun lapset nukahtaa juo muutaman sidukan tyytyväisenä.

Mutta riittääkö se lapsille jotka haluaisi myös laajentaa sitä omaa maailmankatsomusta sieltä lähiöstä?

En ymmärrä, kuka tai ketkä aiheesta sulle avautuvat, kuulostaa uskomattomalta!

Mun lapset ovat jo aikuisia, mutta palaan taaksepäin; pikkulapsiaikana tuo kaikki riitti lapsille oikein hyvän, me kyllä käytiin kerran vuodessa ulkomailla. Ja kummallakin lapsella oli maksullisia harrastuksia aina. Mutta mitä isommiksi ne lapset kasvaa, alkaa sellainen ikävä vertailu lasten itsensäkin kesken, ja silloin pitää lapsilla olla todella hyvä itsetunto, että ovat edelleen tyytyväisiä lahjoitettuihin vaatteisiin ja ilmaisiin harrastuksiin, ja lomalla riittää sukulaisten luona käyminen. Se on haastavaa, mutta sehän vaatii vain kasvattajalta kunnon taidot. Saman perheen lapsetkaan eivät aina ole tyytyväisiä samaan. Siksi koen, että köyhemmällä vanhemmalla on suurempi mahdollisuus epäonnistua tässä kuin varakkaammilla.

Muttä etukäteen ei mitään ole menetetty!!!

Älä välitä. Teillähän on asiat hyvin. Sinä annat lapsillesi aikaa ja yhdessäoloa. Paljon tärkeää se kuin maallinen mammona. 

Vierailija kirjoitti:

Pienten lasten vaatimukset ovat toki pieniä. Kasvaessaan alkavat vertailla itseään muihin. Muut pääsee ulkomaanmatkoille, harrastavat kalliita harrastuksia, käyttävät uusia merkkivaatteita, vehkeet ja rensselit ovat hienomat , asutaan väljemmin, saavat mopoauto ja , autokortin ja auton jne jne.

Aloittavan lapset on varmaan pieniä. Mitä lähemmäs teini-ikää tullaan, niin huomaakin ettet voi tarjota juuri mitään. Silloin ei ihan enää riitä puistohetki naapurin lasten kanssa.

Tää on just tätä köyhien, matalasti koulutettujen ja henkisesti köyhien harhaa.

Mennään jonnekin perhekuperkeikkaan joka on ilmainen tai 1-2 euroa sisäänpääsy lasten kanssa ja ollaan että minä voin tarjota lapsilleni kaiken. Ei ihan ymmärretä että parin vuoden päästä se lapsi vaatii paljon enemmän.

Minusta lasten ei ole hyvä saada kaikkea mahdollista tavaraa, harrastusta ja matkaa. Vaatimattomammissa oloissa kasvanut lapsi ymmärtää elämää realistisemmin kuin kaiken saanut lapsi.

Kannattaa alkaa kerätä däästöjä sitä varten kun lapset on isompia. Sieltä voitte sitten käyttää harkiten niihin lasten tarpeisiin. Mieti jo vaikka ihan mopokortin tai ajokortin hintaa

Vierailija kirjoitti:

Pienten lasten vaatimukset ovat toki pieniä. Kasvaessaan alkavat vertailla itseään muihin. Muut pääsee ulkomaanmatkoille, harrastavat kalliita harrastuksia, käyttävät uusia merkkivaatteita, vehkeet ja rensselit ovat hienomat , asutaan väljemmin, saavat mopoauto ja , autokortin ja auton jne jne.

Sitten kun vanhemmat vielä ymmärtää että se "kaikki muut" on 5% muista samanikäisistä....

Jos lapsi "vaatii" jotain vanhemmiltaan ryhmäpaineen vuoksi, vanhempi on epäonnistunut monella tavalla. Vähintäänkin auktoriteetin luomisessa ja lapsen itsetunnon vahvistamisessa.

Täällähän näyttää olevan materialistien kokoontumisajot.

Älä AP välitä, kasvatat nykyaikaisia lapsia joille kerskakulutus ei ole ihmisyyden mitta.

Vanhempani tienasivat yhteensä sen 3000 €/kk eikä meillä ollut koskaan puutetta mistään. Meillä oli siisti koti, terveellistä ruokaa (äiti käytti tottuneesti juureksia, kaalta ja kausivihanneksia), kirjahylly ja paljon kavereita. Vanhemmat auttoivat meitä läksyissä ja isä varoitti etukäteen, ettei hän osaa auttaa sitten, kun matematiikassa alkaa olla mitään kertolaskuja hankalampaa. Ei hän osannut englantiakaan, mutta kyseli mielellään sanalistasta sanoja. Nyt aikuisiällä he ovat kertoneet, että se joululahjaksi saatu pleikka saatiin käytettynä tutulta ja että äiti ompeli minulle juhlamekon, koska uuteen ei ollut oikeasti varaa. Kävimme lapsuudessa kahdesti ulkomailla: Tanskan Legolandiassa ja Pariisin Disneylandissa. Yleensä harrastimme lomilla luontoretkiä.

Sekä minulla että veljellä menee hyvin. On oman alan työpaikat, parisuhteet ja olemme kuulemma poikkeuksellisen tasapainoisiakin (puolisoni psykologi-äiti kehaisi) :D

Kun ei se tärkein resurssi ole raha. Totta kai siitä on apua, eikä sitä ilman pärjää, mutta ei se niin tärkeä ole. Loppujen lopuksi.

T: Pienituloisten vanhempien onnellinen nuori