Saisipa vaan olla pieni lapsi, jota joku pitää sylissä. Miksi tuntuu tältä?

Tulee kyllä välillä tunne, että olisipa joku lähellä ja lohduttaisi..Kenties yksinäisyys tai läheisyyden puute

Ei vikaa vaan inhimillinen perustarve.

Vierailija kirjoitti:

Tulee kyllä välillä tunne, että olisipa joku lähellä ja lohduttaisi..Kenties yksinäisyys tai läheisyyden puute

Ei avioliitto tai parisuhdekaan välttämättä anna tuollaista terapeuttista kokemusta, koska monissa parisuhteissa pitää koko ajan olla "aikuinen", ja vastapuoli saattaa jopa ajatella hyvin negatiivisesti siitä, jos tunnustaa että haluaisi tuntea olonsa taakattomaksi ja stressittömäksi kuin lapsi. Saattaa olla että jopa syytetään mies/naislapseksi ja ties miksi vastuunpakoilijaksi jos puoliso on suorittajatyyppiä.

Joka ilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulee kyllä välillä tunne, että olisipa joku lähellä ja lohduttaisi..Kenties yksinäisyys tai läheisyyden puute

Ei avioliitto tai parisuhdekaan välttämättä anna tuollaista terapeuttista kokemusta, koska monissa parisuhteissa pitää koko ajan olla "aikuinen", ja vastapuoli saattaa jopa ajatella hyvin negatiivisesti siitä, jos tunnustaa että haluaisi tuntea olonsa taakattomaksi ja stressittömäksi kuin lapsi. Saattaa olla että jopa syytetään mies/naislapseksi ja ties miksi vastuunpakoilijaksi jos puoliso on suorittajatyyppiä.

Jep, minulla sama toive ja ei tosiaan ole mikään parisuhteen kaipuu, vaan äidin ja isän, ja nimenomaan niin että olisi itse pieni lapsi ja että myös kaikki muut aikuiset suhtautuisi minuun lempeästi ja rakastavasti, toisin kuin nyt aikuisena. (Eli ei aikuiset välitä vieraiden lasten persoonista vaan heidän söpöstä ulkonäöstään, naisten empatia ja sympatia lakkaa heti kun lapsesta tulee n 150-senttinen ja tissit kasvaa jne...toisin sanoen lapsista pitäminen ei tarkoita että ihminen olisi joku äiti Teresa, jos lapset on ikään kuin oman nukkeleikin kalustoa)

Kai tämä on yksinäisyyttä ja turvan hakemista. Minulla ei ole ketään, jota halailla. Saan monesti iltaisin unen niin, että kuvittelen jonkun viereeni silittämään. Olen luullut olevani jotenkin outo.

Ap.

Mä kadehin joskus sellaista lasten huolettomuutta ja iloitsemista yksinkertaisista asioista. Esim. laitetaan saappaat ja kurahousut jalkaan ja mennään hyppimään lätäköihin -> kivaa! Samaan aikaan aikuisena kiroaa harmaata ja ankeaa keliä.

Onko sinua pidetty sylissä kun olit lapsi? Minua ei juurikaan ole. Olen aikuisena kuvitellut että otan sen lapsen syliin joka olin ja annan istua siinä. Kuuntelen sen juttuja ja silittelen. Se on auttanut ainakin jonkun verran.

Miten mä muistelen lukeneeni jostain, että joku oli tehnyt tästä jopa bisneksen? Se oli siis kuin seuralaispalvelua, mutta tarkoituksena ei ollut tarjota seksiä tai deittiseuraa, vaan äidillistä läheisyyttä, silittelyä, sylissä pitämistä ja kehumista. En kyllä nyt löydä asiasta mitään linkkiä, vaikka yritin etsiä. Muistaako joku muu?

Maksaisitteko te tällaisesta?

Miehenä nyt ei tietenkään saisi edes tunnustaa kaipaavansa tällaista, mutta joskus kyllä kaipaan tuollaista mitä ap kuvaa.

Paljon absurdimpaa vielä on kuitenkin seuraava asia, jota toivon jokaisen naislukijan miettivän: miehenä en saa olla "äidillisesti hellä" edes naiselle, koska se ei ole naisen mielestä seksikästä. Varmaan nainen nauttisi hellyydestäni, mutta silti pil-lu kuivuisi samalla. Tästä syystä en ole voinut olla ikinä parisuhteissa tuolla tavalla hellä ja välittävä, vaikka jossain kuoren alla minulla on aika paljonkin niitä ominaisuuksia.

Miettikää tätä oikeasti naiset. Erityisesti feministinaiset.

M/39

Jos uskot Jumalaan, voisitko ajatella olevasi hänen suojeluksessaan. Tai enkelin. Voisiko tämä auttaa?

Tai pystyisitkö hankkimaan jonkun ihmisrakkaan koiran? (Kerran vein lastani lääkärille ja ilmoittautumistiskin nainen sanoi, että hän joka ilta selittää päivän aikana tapahtuneet kuulumisensa koiralleen. Muita asuinkumppaneita ei ilmeisesti ollut.)