Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Haaskasin 15 vuotta elämästäni kurjaan suhteeseen huonon itsetuntoni vuoksi ja nyt olen katkera
10.11.2019 |
Nuorena ja tyhmänä päädyin yhteen ihan mukavan miehen kanssa. Menimme naimisiin ja saimme lapset. Miehen suurista puheista huolimatta hän ei ollut niin hyvä isä mitä antoi ymmärtää. Kaikki lapsiin ja kodinhoitoon liittyvä kaatui minun harteilleni. Lisäksi mies alkoi rajoittaa elämääni. Hän ei olisi halunnut olla lasten kanssa, vaan minun piti aina ottaa heidät mukaani, jos halusin tavata ystäviä. Kotiin ei kehdannut kutsua ketään, koska mies osoitti mieltään joko suoraan vieraille tai heidän lähtönsä jälkeen. Olimme sopineet ennen lapsia, että palaan hoitovapaiden jälkeen opiskelemaan lisää aiemman ammattini päälle. Tarkoituksena oli nostaa koko perheen tulotasoa ja helpottaa elämää, kun edes toisella olisi päivätyö. Tämä ei lopulta onnistunut, sillä miehen mielestä emme olisi aikuiskoulutustuella ja hänen palkallaan voineet tulla toimeen. Luovuin urahaaveistani.
Vähitellen mies alkoholisoitui. Omasta mielestään hänen käyttönsä oli kohtuullista, vaikka käytännössä hän oli joka ikinen viikonloppu humalassa, valvoi aamuyöhön asti ja makasi krapulassa iltapäivään saakka. Aloimme elämään yhä enemmän omaa elämäämme lasten kanssa. Mies ulkoisti itsensä perheestään, sillä en edes viitsinyt enää ehdottaa mitään yhteistä tekemistä.
Lopulta tuli ero, koska mies alkoi olla krapulassa ilkeä ja saattoi käydä lapsiin käsiksi. Ei niin kovasti, että olisi tullut jälkiä, mutta miehen reaktiot olivat aivan kohtuuttomia. Olin jo myös katkera siitä, että elämä pyöri täysin miehen ympärillä. Erossa olemme riidelleet aivan kaikesta ja olenkin paljosta antanut periksi, että saisimme edes jonkinlaisen rauhan aikaiseksi. Miehen suku haukkuu minua minkä ehtii ja välit heihin ovat menneet aivan kokonaan.
Aluksi olin helpottunut, vaikka ero ja muuttaminen tekikin ison loven talouteen. Olo oli kevyt ja oli helpompi hengittää. Olen kuitenkin pahoillani lasteni puolesta, että heidän elämänsä on tällaista. He ovat ihania ja fiksuja lapsia ja ansaitsisivat ehjän ja tasapainoisen ydinperheen. Ainoa hyvä asia tässä kaikessa paskassa ovat lapset, mutta en voi olla miettimättä, miten paljon parempi heidän olisi olla jonkun toisen kanssa. En pysty tarjoamaan heille kunnon elintasoa vaan koko ajan pitää yrittää pihistää milloin mistäkin. Mies suostui maksamaan vain minimielatustuen, vaikka lastenvalvojan laskurin mukaan hänen pitäisi maksaa 150 euroa enemmän. Yritän esittää reipasta, mutta en jaksaisi. Välillä mietin miten erilaista elämäni voisi olla, jos en olisi jämähtänyt lasten isän kanssa suhteeseen tai jos en olisi tehnyt lapsia lainkaan. Pärjäisin yksikseni tuloillani ihan mukavasti ja olisin vapaa. Tuntuu, että olen koko elämäni elänyt muiden ehdoilla ja vielä pitäisi ainakin 10 vuotta jaksaa laittaa omia tarpeita syrjään. En voi sille mitään, että tunnen haaskanneeni 15 vuotta elämästäni, jonka olin suhteessa exän kanssa. Tuntuu ettei elämässä ole mitään mieltä. Oman elämäni lisäksi olen pilannut lastenkin elämän.
En tiedä miten pääsen tästä eteenpäin. En todellakaan odottanut, että elämästäni tulisi tällaista. Luulin, että kun joustan perheen eteen, saan itsekin jotain ja että koittaisi minunkin vuoroni toteuttaa unelmia. En tiedä miksi kirjoitin tämän, sillä tiedän ettei kukaan palstalainen pysty tilannetta korjaamaan. Ehkä halusin kirjoittaa tämän varoituksen sanana muille tai halusin vain purkaa sydäntäni anonyymisti. Omalla nimelläni en kehtaisi tunnustaa millaisia munauksia olen elämäni aikana tehnyt. Kiitos.
Kommentit (20)
Ehkä voit siirtyä olemaan itsellesi kiitollinen, että haaskasit vain 15 vuotta etkä enempää. Elämäntilanteesi on hankala, se on selvä, mutta kuulostaa siltä, että alat myös masentua. Melkein kehottaisin sinua menemään lääkäriin sanomaan, että nyt taitaa alkaa masennus.
(Olen itse saanut lievään masennukseen avun mäkikuismakapseleista, joita myydään apteekeissa ja verkkoapteekeissa ilman reseptiä. Niitä ei pidä syödä, jos on muita lääkityksiä, sillä mäkikuisma voi muuttaa niiden imeytymistä. Mäkikuismaa määrätään esimerkiksi Saksassa todella yleisesti lievään masennukseen.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä se varmaan nyt vielä lohduta, mutta onneksi pääsit irti 15 vuoden jälkeen, etkä tuhonnut loppuelämääsi. Heitäkin on ja paljon. Yritä pitää pää kasassa, lapset kasvaa ja sopeutuu nopeasti. Kyllä se helpottuu vielä.
Mitä sinä olet tarkkaan ottaen munannut? Pientä suhteellisuudentajua tuohon itseruoskintaan. Et sä ole tehnyt mitään väärin, olet ollut lapanen joo, mutta sitä sattuu. Merkityksellistä on, mitä meinaat tehdä tästä eteenpäin. Itsekin olen pienituloisena yh:na lapset kasvattanut, olihan se ankeaa useinkin, mutta ei kamalaa. Joillakin maailman lapsilla oli asiat paljon paremmin, mutta joillakin paljon huonommin, tämän sanoin omilleni, kun haikailivat joskus jonkun kalliimman vehkeen perään.
Vierailija kirjoitti:
No ne 15 vuotta on mennyt haaskuuseen mutta eihän se tarkoita, että pitäisi katkeruudella haaskata loputkin elämästä. Omasta tai lasten.
Nyt vaan omat asiat kuntoon ja kohti uutta onnellisempaa elämää. Sähän OOT JO päässyt eroon entisestä.
Sä voitnyt mennä vielä opiskelemaan. Sulla on työuraa edessä vielä vuosikymmeniä.
Eikä se 150€ oikeasti tunnu missään.
Kiitos vastauksestasi! Tiedän ettei katkeruus ainakaan pelasta tilannetta, mutta välillä elämä tuntuu niin turhalta. Erosta on vuosi ja tähän saakka on tuntunut mukavalta ja välillä jopa onnelliselta. Nyt jostain syystä mieliala on romahtanut. En tajua itsekään miten jaksoin vuosikausia kuvitella eläväni riittävän hyvää elämää. Tunnen olevani itsekäs rikkoessani ydinperheen, vaikka oli selvää ettei entisenlainen elämänmeno ollut heille hyväksi.
Pienituloiselle 150 euroa on iso raha. Elatusmaksut ovat vain miehen keino osoittaa, että olen hänen mielestään rahanahne enkä ansaitse mitään. Hän ei tajua, että elatusmaksuista pihistely on hänen lapsiltaan pois. Hän ei edes suostu ostamaan lapsille mitään ylimääräistä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ne 15 vuotta on mennyt haaskuuseen mutta eihän se tarkoita, että pitäisi katkeruudella haaskata loputkin elämästä. Omasta tai lasten.
Nyt vaan omat asiat kuntoon ja kohti uutta onnellisempaa elämää. Sähän OOT JO päässyt eroon entisestä.
Sä voitnyt mennä vielä opiskelemaan. Sulla on työuraa edessä vielä vuosikymmeniä.
Eikä se 150€ oikeasti tunnu missään.
Kiitos vastauksestasi! Tiedän ettei katkeruus ainakaan pelasta tilannetta, mutta välillä elämä tuntuu niin turhalta. Erosta on vuosi ja tähän saakka on tuntunut mukavalta ja välillä jopa onnelliselta. Nyt jostain syystä mieliala on romahtanut. En tajua itsekään miten jaksoin vuosikausia kuvitella eläväni riittävän hyvää elämää. Tunnen olevani itsekäs rikkoessani ydinperheen, vaikka oli selvää ettei entisenlainen elämänmeno ollut heille hyväksi.
Pienituloiselle 150 euroa on iso raha. Elatusmaksut ovat vain miehen keino osoittaa, että olen hänen mielestään rahanahne enkä ansaitse mitään. Hän ei tajua, että elatusmaksuista pihistely on hänen lapsiltaan pois. Hän ei edes suostu ostamaan lapsille mitään ylimääräistä.
ap
Jaksoit vuosikausia kuvitella eläväsi riittävän hyvää elämää siksi, että silloin se oli riittävän hyvää. Asiat ovat varmaan huonontuneet vähän kerrallaan ja vasta viimeisinä aikoina menneet niin huonoiksi, että ero on ollut välttämätön.
Ja se 150€. Tajuan toki, että pienituloiselle se on iso raha. Muttei silti niin iso, että sen miettimiseen kannattaisi itsetuntoaan uhrata. Ajattele, että maksat sen siitä hyvästä, ettei sun enää tarvitse katsella sitä juoppoa ja ilkeää miestä kotona. Saattaisin itse pitää sitä hyvinkin tuon hinnan arvoisena. Ja hei, kun saat voimasi takaisin, voit etisiä parempia töitä, joilla ansaitset tuon verran enemmän itse. Tai enemmänkin. Juoppo mies on tähän asti pidätellyt sinua, mutta nyt se ei enää voi tehdä sitä.
Komppaan edellisiä vastaajia ja lisään, että ehkä nykyiset fiiliksesi johtuvat siitä, että silmäsi aukeavat nyt erossa ollessa ihan kunnolla. Nyt pintaan nousee pettymystä, surua, vihaa ja katkeruuttakin. Nämä tunteet ovat ehkä jääneet sivuun aiemmin, kun tsemppasit ydinperhe-elämässä. Anna näille tunteille tilaa, mutta älä anna niiden hallita sinua. Ja oletkin jo huomannut eron tehneen sinulle ja lapsillesi hyvää. Et varmasti ole ainoa, joka on perheunelmaa vaaliessaan sortunut ns. huonon miehen pauloihin. Hyvää tässä on se, että pelastit itsesi ja lapsesi. Ero sattuu aina ja kestää aikansa, kunnes siitä toipuu. Erosurua kantaa mukanaan vähän samoin kuin surua läheisen kuolemasta. Se on tosiasia, joka on tapahtunut. Kukaan ei perusta perhettä erotakseen. Ajan myötä suru ja muut tunteet laantuvat ja elämä saa koko ajan uusia, iloisempia sävyjä. Eroäidin osa ei ole helppo, mutta hyvää siinäkin elämäntilanteessa on paljon, näin olen itse kokenut vastaavassa tilanteessa. Voimia sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksistanne! Odotin täystyrmäystä palstan tapaan, mutta sainkin ihania tsemppiviestejä. Ehkä juuri siksi nyt tuntuu niin pahalta, kun olen saanut tapahtumiin etäisyyttä ja näin ollen huomannut, että elämä oli oikeasti pääsasiassa tosi kurjaa. Aika ei todellakaan ole kullannut muistoja. On ollut itse asiassa järkyttävää huomata miten miehestä on voinut eron jälkeen kuoriutua entistä ilkeämpi tyyppi. Ehkä olen myös pettynyt siihen ettei edes ero saanut miestä havahtumaan tilanteeseen. Täytyisi malttaa surra rauhassa. Sekin tuntuu tyhmältä, sillä itse hain eroa. Tavallaan koen, että koska olen ollut aktiivinen tässä, tuntuisi itsesääliseltä vielä surra itseaiheuttamaani tilannetta.
Kiitos, muuten eräälle vastaajalle mäkikuismakapselivinkistä! Täytyy kokeilla, koska mieliala on ollut jo hetken aikaa laskusuuntainen. Tuskin niistä haittaakaan on.
ap
Minäkin olin yhdessä 8v miehen kanssa tuosta samasta syystä. Saimme lapsenkin. Olin häntä 7v nuorempi ja huonon itsetunnon omannut nuori nainen. Nyt 45v en katsoisi moiseen päinkään. Onneksi tajusin lähteä suhteesta. En käsitä mitä hänessä näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, ap, elämässä sattuu asioita, mutta itse voit valita, miten suhtaudutaan asioihin - vähän aikaa voi surra ja märehtiä, mutta sinä itse olet avain muutokseen.
Kuulostaa siltä, että taitaisi nyt ensinnäkin tarvita keskusteluapua selvitäksesi erosta. Hakeudu terveyskeskukseen, lääkärin vastaanotolle ja kerro rehellisesti tilanteestasi. Toiseksi, käytännön asiat kuntoon, talous ja arki rullaamaan. Jos et tule taloudellisesti toimeen, niin sosiaalitoimen aika ja sieltä apua. Sitten alat miettiä, että mitä haluat itse. Vielä ei ole myöhäistä opiskella ammattia.
Tsemppiä ja jaksamista- kuulostaa julmalta, mutta älä jää märehtimään äläkä uhriudu, se ei auta sinua, vaan haittaa. Puhun kokemuksesta, onneksi minulla oli ystävä, joka oli rohkea ja sanoi minulle noin. Se on nimittäin totta
Pää pystyyn ap. Et ole minusta haaskannut mitään, sinullahan on lapset. Joudut tietysti ainakin jossain määrin luopumaan joistakin asioista, että saat heille turvatun elämän, mutta et saa nyt unohtaa itseäsi ja omaa hyvinvointiasi. Siitä riippuu myös lastesi hyvinvointi. Eikä kannata olla katkera. Sinulla on koko tulevaisuus avoinna edessä.
Exäsi on tässä se häviäjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP, et sinä ole pilannut mitään vaan miehesi. Olet pelastanut sen mitä pelastettavissa on. Älä soimaa itseäsi! Ole ihan rauhassa onnellinen. Olet tehnyt parhaasi. Kohta helpottaa.
Minä kanssa mietin, että mitä olet mokannut? Todennäköisesti olet ollut hyvä äiti, joka pitänyt normiarjen lapsille hyvänä, ollut läsnä. Nyt lapset isompia ja sinun vuoro opiskella ja loistaa työelämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moikka! En jaksanut lukea ylipitkää tekstiä, joten joudun kommaamaan mutulla. Jostain mieshuolista oli vissiin kyse ja vastaus on aina sama. Olet rummoutunut ja miehesi ei pidä sinua enää viehättävänä. Mene kosmetologille ja laihduta nyt vihdoin se 10-15kg läskiä pois. Muuta neuvoa ei tule. Toivottavasti olin avuksi :)
Hyviä kommentteja olet saanut. Sure aikasi, se on aivan täysin normaaliakin tässä kohtaa, mutta loppupeleissä älä jää iäksi rypemään ja katkeroitumaan. Sulla on nyt oman näköinen, hyvä elämä edessäsi, ole itsesi herra sen suhteen. Taloudellisesti voi olla tiukkaa, ymmärrän sen itsekin yksinhuoltajaksi aikanaan jääneenä. Keskusteluapu voisi olla tähän saumaan paikallaan, että saat jäsenneltyä ajatuksiasi ja ettei harmitus/katkeruus pääse ottamaan suhteettoman suurta osaa mielessäsi.
Kaikkea hyvää sinulle jatkoon, meitä on paljon. <3
Minä haaskasin yli 20 vuotta elämästäni valehtelijaan, pettäjään, manipuloijaan, varkaaseen.
Luulin eläväni normaalia elämää, mutta se mitä sitten tuli ilmi eron kautta, vei kaiken pohjan,
jokainen tuohon parisuhteeseen käytetty sekunti tuntuu arvottomalta ja hukkaan heitetyltä.
Ei tähän auta kuin tietoisuus siitä, että tilanne voisi olla huonomminkin. Olisin edelleen siinä suhteessa ja totuuden paljastuminen olisi edessä päin. Onneksi ei.
Ymmärrän hyvin tunteesi ap, itse olen toistaiseksi kuvaamasi kaltaisessa suhteessa, tosin mies ei ole alkoholisti mutta muita riippuvuuksia kylläkin. Hankalinta kai tässä on myöntää se oma tyhmyys että on kestänyt näin kauan. Mies on tehnyt kaikkensa kontrolloidakseen minua, mutta joutunut huomaamaan ettei se enää onnistu. Olen viime vuodet valmistautunut eroon, opiskellut uuden ammatin, kerryttänyt omia säästöjä että selviän jotenkin. Nyt olen jo töissä ja elän lasten kanssa erillistä elämää miehestä. Eikä mies siltikään ymmärrä meidän liiton olevan ohi.
Ja ehkä olisi pitänyt lähteä eiemmin, mutta yksinhuoltajana en olisi selvinnyt opiskeluista ja kolmesta lapsesta. Nyt lapset jo isompia ja työpaikka lähellä lasten kouluja joten tulen paremmin selviämään.
Vierailija kirjoitti:
Minä haaskasin yli 20 vuotta elämästäni valehtelijaan, pettäjään, manipuloijaan, varkaaseen.
Luulin eläväni normaalia elämää, mutta se mitä sitten tuli ilmi eron kautta, vei kaiken pohjan,
jokainen tuohon parisuhteeseen käytetty sekunti tuntuu arvottomalta ja hukkaan heitetyltä.
Ei tähän auta kuin tietoisuus siitä, että tilanne voisi olla huonomminkin. Olisin edelleen siinä suhteessa ja totuuden paljastuminen olisi edessä päin. Onneksi ei.
Kiitos taas viesteistä! Erityisesti tämä kolahti. Kuvittelin itsekin eläväni normaalia elämää ja ihmettelin miksi tuntuu niin pahalta. Eron jälkeen koko paska on vähitellen levinnyt silmien eteen ja tuntuu pahalta ajatella, että olen haaskannut parhaat nuoruusvuoteni tuohon suhteeseen. Samaan aikaan muut nuoret aikuiset ovat eläneet huoletonta ja onnellista elämää, kun itse olen taistellut epämääräisessä perhe-elämässä. Itsekin yritän yleensä ajatella, että voisi olla huonomminkin. Voisin olla kuolemassa johonkin sairauteen, kuten eräs ihminen lähipiirissä. Toisaalta koen tästä huonoa omatuntoa. Minä sentään jään lopulta henkiin ja jatkan elämääni, kunhan saan asiat järjestykseen.
ap
Voisi olla huonomminkin. Sinulla on kuitenkin lapsia. Ei kannata katkeroitua. Ole kiitollinen siitä mitä sulla on ❤️ Itse meinaan katkeroitua välillä koska kärsin viimeiset 15 vuotta oireita jotka diagnosoitiin väärin eikä sairauttani osattu hoitaa oikein. Sairauden, oireiden ja väärän lääkityksen vuoksi lasten yrittäminen puolison kanssa ei onnistunut, jos onnistui tuli keskenmenoja yms. Lopputulos se että jään lapsettomaksi. Olen meinannut todella pahasti katkeroitua, mutta kun huomasin miten kateus ja karmeat ajatukset alkoi ottaa minusta vallan, oli pakko muuttaa ajattelua.
Tulin kyllä uskoon tässä asian hyväksymisen yhteydessä. En muuten varmaan jaksaisi kun se epäoikeudenmukaisuuden kokemus on niin valtava mitä ole kokenut.. mutta kaikkea elämässä sattuu.
Voimia sinulle. Sinulla odottaa nyt hyvä parempi elämä. Choose your battles. Ei joka asiasta tarvitsekaan jaksaa taistella. ❤️
Alue: Aihe vapaa
No ne 15 vuotta on mennyt haaskuuseen mutta eihän se tarkoita, että pitäisi katkeruudella haaskata loputkin elämästä. Omasta tai lasten.
Nyt vaan omat asiat kuntoon ja kohti uutta onnellisempaa elämää. Sähän OOT JO päässyt eroon entisestä.
Sä voitnyt mennä vielä opiskelemaan. Sulla on työuraa edessä vielä vuosikymmeniä.
Eikä se 150€ oikeasti tunnu missään.