Uskotko että eduskunnassa on yhtään alle 40v kansanedustajaa joka ei ikinä olisi kokeillut kannabista tai jotain muuta huumausainetta?
Kommentit (6)
Yhdestäkään konservatiivisesta puolueesta ei varmaan löydy. Vihreistä voi löytyä niitäkin jotka eivät ole kokeilleet.
Uskon.
Valtaosa ihmisistä on kunnollisia.
Huumehörhöjä on toivottavasti muualla kuin eduskunnassa.
Totta kai. En näe Wille Rydmania pössyttelemässä.
Uskon. Tuollaiset omassa kuplassa eläjät luulevat että kaikki muut jakavat samat kokemukset ja elämänkatsomuksen. Kaikkien nuoruuteen ei kuulu kaikkien aineiden kokeilu.
Tilastojen mukaan n. 25% on kokeillut, veikkaan että n. sama suhde on tuollakin.
Hieman ohi aiheen:
Omat iäkkäämmät tutut ovat kertoneet useamman entisen/nykyisen kansanedustajan/ministerin pössyttelystä, 60-70 luvulla oli ihan normaalia tietyissä Helsingin opiskelijapiireissä.
Tosin julkisesti tuosta ikäryhmästä vain Veltto Virtanen on asian tunnustanut, vaikka ei todellakaan ole ainoa. (Tuomiojasta en ole varma onko myös hän asiasta puhunut?)
Mutta tosiaan, noissa piireissä aikanaan kokeilleita on kyllä ollut enemmän mitä tuo 25%, joskin on koskenut varmaan lähinnä Helsingin piirejä, ei koko Suomea.
Miettikääpä jos tuo kansalaisaloite menisi läpi, sitten voisi jopa vaikka joku Suomen presidenteistä tunnustaa joskus nuoruudessa kokeilleensa, ilman pelkoa leimantumisesta, tämä siis ihan teoreettisella tasolla sanottuna, enhän toki syytä ketään mistään laittomuuksista.
Tekopyhyys asiassa on kyllä naurettavaa, no politiikot ovat tunnetusti hyviä kertomaan valheita.
Uskon että joka puolueesta löytyy