Kuka tuntee onnistuneensa tai epäonnistuneensa vanhempana?

Minä.

Lapseni eivät osaa leikkiä rauhallisesti ja mukavia leikkejä. Kaikki on riehumista, lyömistä, huutoa.

Ja lapsille on aina jankutettu että pissa-ja kakkajutut kuuluu vessaan, niistä ei höpötetä muuten. 7v ei muusta osaa enää minecraftin lisäksi osaa puhuakaan kuin edellämainituista.

Nukkumaanmeno on edelleen ihan kamalaa (3veen kanssa erityisesti) eli en ole osannut opettaa lapsiani menemään itsenäisesti nukkumaan.

Enkä ole osannut ilmeisesti myöskään kehittää lasteni mielikuvitusta koska varsinkin isompi ei keksi mitään tekemistä ellei saa katsoa tablettia.

Pienempi ei suostu syömään kuin muutamaa ruokaa eli olen epäonnistunut monipuolisessa ruokavaliossa..

tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin...

Vierailija kirjoitti:

Minä.

Lapseni eivät osaa leikkiä rauhallisesti ja mukavia leikkejä. Kaikki on riehumista, lyömistä, huutoa.

Ja lapsille on aina jankutettu että pissa-ja kakkajutut kuuluu vessaan, niistä ei höpötetä muuten. 7v ei muusta osaa enää minecraftin lisäksi osaa puhuakaan kuin edellämainituista.

Nukkumaanmeno on edelleen ihan kamalaa (3veen kanssa erityisesti) eli en ole osannut opettaa lapsiani menemään itsenäisesti nukkumaan.

Enkä ole osannut ilmeisesti myöskään kehittää lasteni mielikuvitusta koska varsinkin isompi ei keksi mitään tekemistä ellei saa katsoa tablettia.

Pienempi ei suostu syömään kuin muutamaa ruokaa eli olen epäonnistunut monipuolisessa ruokavaliossa..

tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin...

Ihanan rehellistä. Arvostan.

No olen eronnut. Eli ei epäilystäkään että epäonnistunut.

Esikoinen on selvästi ollut harjoituskappale kun tuntuu vähän kaikki menneen pieleen. 7v joka uhmaa, kiukuttelee, vinkuu, mankuu, on kaikinpuolin hankala. Minecraft on elämä tosiaan.

Pienemmän (4v) kanssa koen enemmän onnistumisia. Hän on mun helppo lapsi.

Minä sain vain yhden sairaalloisen lapsen. Mappikaupalla on lääkärien kirjoittamia tekstejä ja todistusten kopioita päiväkodeista kouluihin saakka. Kaiken huipuksi lapsesta tuli kiusattu, koska poikkesi muista lapsista allergioidensa jne vuoksi.

Päivästä päivään milteinpä äärirajoilla kyntämistä omankin jaksamisen kanssa. Onneksi lapsi oli sentään pienenä iloinen ja utelias luonteeltaan ja häntä ei joutunut viihdyttämällä viihdyttämään. Koulu meni siihen saakka hyvin kunnes kiusaajat alkoivat kiusata siitäkin.

Kyllä välillä kävi mielessä, että mahtaako lapsesta olla edes eläjäksi kun emme saaneet ratkottua hänen ongelmiaan vaikka kävimme välillä kahdessa rinnakkaisessa terapiassa eli lapsi yksi ja minä lapsen kanssa yhdessä. Kovin oli synkkää ja tuskaista kotona. Teiniksi kasvanut lapsi joko makasi sängyssään tai hieroi riitaa kanssani. Sairaudet ja allergiat eivät ole hellittäneet, mutta teinihän ei halua vanhemman opastusta eikä myöskään hoitaa itseään vaan kärsii mieluummin.

Onneksi peruslusiminen loppui ja teini tutustui lukiossa sellaisiin ihmisiin, joiden seurassa on hyväksytty omana itsenään eikä kukaan tee mitään numeroa siitä, että teini ei voi vetää roiskeläppämikropizzaa vaarantamatta henkeään. Lukiolaiset vaikuttavat muutenkin olevan kiinnostuneempia terveellisestä ruoasta kuin peruskoululaiset.

Kyllä tässä on lähinnä jäänyt itselle päälle sellainen tunne, että on ollut kaikin puolin epäkelpoa ainesta lisääntymään. Luonto oli viisas kun jätti lapsen ainoaksi meidän tapauksessamme.