Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Miksi mua pelottaa, kun asiat menee hyvin? Voiko joku samaistua tähän? Onko joku oppinut taas luottamaan elämään vaikeuksien jälkeen?
03.11.2019 |
Mun elämäni on ollut täynnä vastoinkäymisiä siitä lähtien kun synnyin. Mielenterveys romahti lopullisesti nuorena aikuisena ja olen siitä lähtien kasaillut itseäni. Tuona aikana olen melkein joutunut asunnottomaksi, yrittänyt 1tsemurhaa pari kertaa, vajonnut alkoholismiin, ollut lääkeriippuvainen yms. Mä kai kuitenkin pelastuin.
En voi uskoa kaiketi, että olen oikeasti selvinnyt. Opiskelen korkeakoulututkintoa ja kaikki menee jotenkin liian hyvin. Testien mukaan olen aika älykäskin jopa. Saan hyvää palautetta usein ja mun tietämystäni ja osaamistani arvostetaan.
Pelkään kai putoavani liian korkealta, jos tämä elämä romahtaa. En uskalla uskoa, että tämä on totta. Tuntuu ihan unelta. Välillä ahdistaa paljonkin. Mitkään pahat tapahtumat, takaiskut tms. ei tunnu miltään, jos se koskee vain mua, koska oikeastaan jopa odotan sellaista, mutta ahdistun, kun menee hyvin. En vieläkään voi uskoa esim., että asunnottomuuden uhkaa ei enää ole ja että luottotietoni ovat edelleen kunnossa.
Olen yrittänyt parhaani mukaan auttaa muita opiskelijoita, jos heillä on vaikeuksia kursseilla, koska jos romahdan, niin sitten olen ainakin saanut tehtyä jotain hyvää.
Kommentit (19)
Se on huono itsetunto, see ttei usko omiin kykyihin yhdistettynä kuvitelmaan siitä, että elämässä selviäminen pitäisi jotenkin ansaita. Siitä seuraa jonkinlainen huijarisyndrooma, jossa uskoo, ettei ole tarpeeksi hyvä ja että siksi ihan kohta paljastuu ja menettää kaiken.
Pointti on siinä, että molemmat premissit ovat vääriä. Itsetunto-ohjelmat yrittävät korjata itsetunto-ongelmia systemaattisella omakehulla, sillä että peilin edessä hoetaan että ”minä kelpaam. Olen riittävä ja tarpeeksi hyvä”. Ja varmaan oletkin, mutta ei se ole oikeasti se pointti. Pointti on siinä, että ei sen olisi väliä, vaikka olisit vähän huonompikin, koska se ei oikeasti ole millään lailla edellytys elämässä pärjäämiseen, eikä valitettavasti myöskään takaa pärjäämistä. Elämässä pärjääminen on aika lailla tuurista kiinni. Sieltä tulee mitä tulee, eikä sitä välttämättä voi omalla erinomaisuudella estää, siitä on vain selvittävä kun se tulee vastaan. Ja selviäthän sinä, kun kerran selvisit viimeksikin. Tavalla tai toisella.
Näin minä tätä olen miettinyt ja minua helpottaa nimenomaan se ajatus, ettei minun tarvitse olla hyvä tai pärjäävä, kunhan nyt jotenkin selvitään - ja ainahan sitä nyt jotenkin selvitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on huono itsetunto, see ttei usko omiin kykyihin yhdistettynä kuvitelmaan siitä, että elämässä selviäminen pitäisi jotenkin ansaita. Siitä seuraa jonkinlainen huijarisyndrooma, jossa uskoo, ettei ole tarpeeksi hyvä ja että siksi ihan kohta paljastuu ja menettää kaiken.
Pointti on siinä, että molemmat premissit ovat vääriä. Itsetunto-ohjelmat yrittävät korjata itsetunto-ongelmia systemaattisella omakehulla, sillä että peilin edessä hoetaan että ”minä kelpaam. Olen riittävä ja tarpeeksi hyvä”. Ja varmaan oletkin, mutta ei se ole oikeasti se pointti. Pointti on siinä, että ei sen olisi väliä, vaikka olisit vähän huonompikin, koska se ei oikeasti ole millään lailla edellytys elämässä pärjäämiseen, eikä valitettavasti myöskään takaa pärjäämistä. Elämässä pärjääminen on aika lailla tuurista kiinni. Sieltä tulee mitä tulee, eikä sitä välttämättä voi omalla erinomaisuudella estää, siitä on vain selvittävä kun se tulee vastaan. Ja selviäthän sinä, kun kerran selvisit viimeksikin. Tavalla tai toisella.
Näin minä tätä olen miettinyt ja minua helpottaa nimenomaan se ajatus, ettei minun tarvitse olla hyvä tai pärjäävä, kunhan nyt jotenkin selvitään - ja ainahan sitä nyt jotenkin selvitään.
Kiitos! Tämä oli ihan loistava pätkä tekstiä!
Lopulta asiat on aika pitkälti sattumasta kiinni. Mä olen myös tuntenut ahdistusta sen takia, etten koe ansainneeni mitään tällaista kun niin moni ei ole saanut näitä mahdollisuuksia. Tutustuin tavallaan tosi lahjakkaisiin ihmisiin esim. kuntouttavassa työtoiminnassa aikanaan, mutta he ei itsekään enää nähneet itseään neutraalisti, vaan kuvittelivat olevansa ihan roskaa. Miksi mä pääsin eteenpäin, vaikken ole sen kummempi? Miksei he? He oli parempia kuin mä siinä hommassa, mitä me tehtiin.
Jokainen ansaitsisi mahdollisuuden. En tiedä, miksen soisi sitä itselleni. Ehkä se on joku huijarisyndrooma tosiaan.
Toivottavasti sulla menee hyvin. Olet hieno ajattelija ja kirjoittaja.
ap
Lisään vielä sen, että musta tuntuu välillä lähes sietämättömältä, että juuri mä sain tällaisen mahdollisuuden, eikä joku muu. Miksi minä? On tosiaan turhaa ajatella, kuka ansaitsee mitäkin ja ehkä tosiaan ansaitsinkin tämän, mutta jos voisin, antaisin tämänkin varmaan jollekulle toiselle. Olen tavannut niin paljon itseäni oikeasti paljon parempia ihmisiä, joilla menee todella huonosti.
ap
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä sen, että musta tuntuu välillä lähes sietämättömältä, että juuri mä sain tällaisen mahdollisuuden, eikä joku muu. Miksi minä? On tosiaan turhaa ajatella, kuka ansaitsee mitäkin ja ehkä tosiaan ansaitsinkin tämän, mutta jos voisin, antaisin tämänkin varmaan jollekulle toiselle. Olen tavannut niin paljon itseäni oikeasti paljon parempia ihmisiä, joilla menee todella huonosti.
ap
Hmm, no monilla taas menee ainakin rahallisesti paljon paremmin kuin sinulla (vaikkapa nyt Kardashianit), eikä hekään ajattele että voivoi kyllä pitäisi nämä rahat antaa sinulle. Vaan he ovat tyytyväisiä siitä että rahat on heillä eikä sinulla. Ole sinäkin siis tyytyväinen siitä mitä sinulla on äläkä ole lahjoittamassa sitä pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä lankaa on piristävää seurata tänä itsekeskeisyyden aikana.
Vierailija kirjoitti:
Tätä lankaa on piristävää seurata tänä itsekeskeisyyden aikana.
Mutta ap kuulostaa siltä että kokee itsensä niin arvottomaksi ja huonoksi että siksi ei koe ns ansaitsevansa mitään hyvää, vaan kaikki muut on parempia kuin hän. Eihän se nyt niin mene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä sen, että musta tuntuu välillä lähes sietämättömältä, että juuri mä sain tällaisen mahdollisuuden, eikä joku muu. Miksi minä? On tosiaan turhaa ajatella, kuka ansaitsee mitäkin ja ehkä tosiaan ansaitsinkin tämän, mutta jos voisin, antaisin tämänkin varmaan jollekulle toiselle. Olen tavannut niin paljon itseäni oikeasti paljon parempia ihmisiä, joilla menee todella huonosti.
ap
Hmm, no monilla taas menee ainakin rahallisesti paljon paremmin kuin sinulla (vaikkapa nyt Kardashianit), eikä hekään ajattele että voivoi kyllä pitäisi nämä rahat antaa sinulle. Vaan he ovat tyytyväisiä siitä että rahat on heillä eikä sinulla. Ole sinäkin siis tyytyväinen siitä mitä sinulla on äläkä ole lahjoittamassa sitä pois.
Itse ajattelen enää lähinnä perustarpeita eli lämpöä ja ruokaa. Ylipäänsäkin sen jälkeen, kun perustarpeet on tyydytetty, eikä tarvitse enää murehtia, raha on aika turha asia. Ajattelen, että oikea saavutus on lopulta se, että on mahdollisuus saada jotain hyvää aikaan tässä maailmassa.
Juu, koen syyllisyyttä siitä, että otin vastaan opiskelupaikkani ja sen mahdollisuuden, vaikka sinänsä ei pitäisi. Ihan reilun valintaprosessin kautta pääsin sisään.
Ehkä osaan joskus olla tyytyväinen.
ap
Kuolemme aikanaan, kaikki häviää, turhaa on murehtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kuin minun kirjoittamaa!
Paitsi että haaveilen vasta lisä opinnoista. Nyt olen vielä kotiäiti.
En uskalla iloita esim terveydestä ja siitä että ollaan onnellisia ja terveitä.
Itken harva se päivä jo valmiiksi sitä että menetän jonkun lapsistani. Teen tämän siksi että olisin edes jotenkin valmistautunut siihen että menetän jonkun/jotain.
Iloitsen kauniista kodista ja en voi uskoa että elämässäni menee näin hyvin.
Olen myös kokenut vastoinkäymisiä elämässäni.
Vierailija kirjoitti:
Kuolemme aikanaan, kaikki häviää, turhaa on murehtia.
Takokaa kaalin tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuolemme aikanaan, kaikki häviää, turhaa on murehtia.
Takokaa kaalin tämä.
👆
Vierailija kirjoitti:
Kuolemme aikanaan, kaikki häviää, turhaa on murehtia.
Mutta joku jää tänne elämään meidänkin jälkeen ja ne ihmiset ovat yhtä tärkeitä kuin me.
Anteeksi... Mun aivoni tuottaa näitä vasta-argumentteja sekunnin murto-osien aikana, jos yritän sanoa itselleni jotain rauhoittavaa.
Vaikka lopulta koko ihmislaji ja tämä planeetta tietty häviävät. Uskon tosin, että tekoäly saattaa elää ihmistä pidempään ja levitä avaruuteenkin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samoja ajatuksia myös minulla, tosin oma elämä aika "vaiheessa" vielä ja oikeastaan en ole toipunut kaikesta. Kuitenkin itselläkin se ajatus, että haluan tehdä muille hyvää ja sitten itsellä ei ole niin väliä ja en arvosta itseäni.
Tämä osui, koska mulla rankkojen lapsuus ja nuoruusvuosien jälkeen tuli kausi jolloin sain ns.kaiken haluamani ja olin siitä kiitollinen ja onnellinen joka päivä. Paitsi että takaraivossa oli ajatus koko ajan, että tulen menettämään tuon kaiken. Enkä tiedä miksi oli näin, mutta tunsin vahvasti että tuo oli vain tilapäistä. Olen aina kokenut olevani ulkopuolinen joka paikassa, joka paikkaan.
Lopulta siis menetin mieheni sairaudelle, työpaikka katosi alta, talousongelmat, yksinäisyys... Sitten luulin kesällä kohdanneeni miehen kenen kanssa voisin tutustua paljon paremminkin ja pidin hänestä äärettömän paljon, mutta hän katosi elämästäni yhtä nopsaan kun tulikin. Se sai taas tuntemaan arvottomuutta enemmän kun uskoinkaan. Oli ensimmäinen ihminen aikoihin, johon koin saaneeni aidon yhteyden ja siksi nyt on vaikea luottaa omaan arviointikykyyn enää ja uskoa, että voin pärjätä, tavata oikeanlaisia ihmisiä, olla vielä onnellinen... Pidän julkisivua kasassa, mutta sisältä olen aivan rikkinäinen. Niin rikki, että pelottaa itseänikin.
Survivor's guilt. En tiedä onko tälle sopivaa suomen kielen termiä. Minusta on turhaa ja tavallaan melkein loukkaavaa olla nauttimasta hyvästä elämästä, sillä sehän menee silloin osin hukkaan. Jos on hyvään tilanteeseen päässyt niin siitä kannattaisi iloita, koska ensinnäkin, kyllä se saatetaan ottaa joskus pois - ei elämään kannatakaan sillä lailla luottaa, että kaikki hyvät asiat jatkuisi loputtomiin. Ja toiseksi ne kenellä onni on, ovat ainoita joilla on mahdollisuus siitä nauttia ja kenties myös levittää iloa, hyvinvointia ym. ympärilleen, sekä olla tehokkaasti hyödyksi muille.
En tällä tarkoita, että ap:n tai jonkun muun tunteet ovat vääriä, mutta kannatan sitä, että hyvistä asioista on lupa ja melkein velvollisuuskin nauttia silloin kuin ne omalle kohdalle osuu.
Ap vokmia.💞 Aivan ku minä olisin kirjottanut.
Hiljalleen olen oppinut nauttimaan helpoista ajoista ja hyvistä jaksoista mutta ne pelottaa. Ja pelkään jatkuvasti menettäväni jonku lapsista, sairastuvanui uudelleen syöpään, ym ym. Ja jos parisuhteessa menee hyvin, takaraivossa jyskää, millon tää kaikki romahtaa.
Tää on äärettömän raskasta elämää..
Nostan tätä kerran ja annan sitten pudota, jos kenelläkään ei ole mitään sanottavaa tähän hätään. Tämä on kuitenkin vaikea aihe, ja vastaaminen vaatii tavallista enemmän energiaa.
Toivon kuitenkin, että kaikilla on kuitenkin mukava viikko tiedossa!
ap