Oliko sinulla onnellinen lapsuus?

Ei: isä alkoholisti, äiti välinpitämätön, minua kiusattiin koko kouluaika, ei kavereita, sosiaalinen ahdistus esti minua menemästä esim harrastuksiin mutta sekään ei kiinnostanut ketään.

Pääosin kyllä.

Kyllä. Ihan ok. Isä oli alkoholisti, mutta onneksi äiti jätti hänet kun olin ihan pieni ja meni myöhemmin naimisiin kunnollisen miehen kanssa ja sain sisaruksia.

Ei oltu rikkaita, mutta mitään oleellista ei puuttunut.

Oli hyvä ja turvallinen lapsuus. Hyvät vanhemmat,isovanhemmat ja kummit.

Paljon ystäviä. Kesäisin oltiin maalla mökillä. Muistan ikuisesti aurinkoiset huolettomat kespäivät uiden, saunoen ja smurffilimsaa juoden. Takassa makkaran paiston. Olen kiitollinen että sain kokean hyvän lapsuuden

Minusta kai oli onnellinen. Vaikka olihan se meininki vähän outoa usein.

Minua vituttaa että joillain on omista ansioista riippumatta hyvät vanhemmat ja toisilla huonot. Lapsuus/nuoruus on kuitenkin kolmasosa elämästä ja sen laatu riippuu täysin siitä millaiset vanhemmat sattuu olemaan. Lisäksi lapsuuden ongelmat vaikeuttaa muitakin elämänalueita hyvin usein. Elämä on niin epäreilua

Äiti oli väkivaltainen, epävakaa, yleensä pahalla päällä, uhkaili ja haukkui. Isä piileskeli ulkohommissa töiden jälkeen. Ainoastaan jouluna oli iloista, tasaista ja onnellista. Tosi outo, ikävä ja sekava muisto lapsuudesta. Ei isovanhempia tai muita sukulaisia. Pieni maalaiskylä ja kyläkoulussa kiusaamista. Opettajat suosi rikkaiden lapsia.

17 v muutin pois ja katkaisin välit koko kylään.

Oli hyvä. Isä joi, mutta ei koko ajan. Äiti oli välittävä ja kiltti. Sellainen, josta kaikki tykkäsivät. Olin aika arka lapsi, mutta sain kavereita ja jopa ystävän, joka on kulkenut rinnalla tähän päivään asti. Kummankin puolen suvut olivat ihan jees, oltiin aika paljon tekemisissä. Isoisälläni oli kesäpaikkoja, joissa myös me saimme lomailla.

Ei ollut onnellinen lapsuus. Mutta muistan hetkiä, jolloin olin onnellinen ❤

Kärsin sydänviasta ja muista sairauksista murrosikäiseksi asti. Vietin lähes puolet lapsuudestani eri sairaaloissa.

Vanhempani muuttivat usein ja heille työ oli tärkeämpi kuin me lapset. Isot sisareni olivat minulle todella tärkeitä, opin heiltä paljon. Sukulaiset olivat riidoissa vanhempieni kanssa, joten isovanhemmat jäi etäisiksi. Olin paljon vieraiden ihmisten hoivissa ja perhepäivähoitopaikka saattoi vaihtua muuttojen takia jopa 3 kertaa vuodessa.

Olen elämässäni kokenut paljon turvattomuutta ja koen edelleen, etten kuulu mihinkään. Mutta eteenpäin on mentävä...