Onko nykynaiset jotenkin heikompia kuin ennen kuin niin moni vinkuu ettei jaksa

vaikka jotain farmiaikaa? Ei tartte mennä kun jonnekin 1930-luvulla syntyneiden isovanhempieni lapsuuteen, niin aina oli muitakin hönnejä kuin äiti. Sai välillä " mennä töihin rentoutumaan" eli yksikseen lypsylle tms. Saunan ajaksi oli mummoa tai enoa vahtimassa mukeloa jne. Kasvatusvastuu ei ollut ydinperheen niskoilla ainoastaan. Oli aina aikuista seuraa, sekä lapsenhoidossa kokenutta.



Mun mummi joutui 1950-luvulla ihan mielisairaalaan synnytyksen jälkeisen masennuksen vuoksi, eikä se ollut mitään tavattoman harvinaista.

jo siihen, ettei keritty vahtimaan ja hukkuivat järveen tms...

hiiohoi

Vierailija:

jo siihen, ettei keritty vahtimaan ja hukkuivat järveen tms...

mutta syynä tähän on:

-ihanat oma äiti ja isä (lähellä, alle 6km päässä)

- Ihana anoppi ja appi (myös noin 10 km päässä)

- Sukulaisia, jotka tulevat käymään ja auttamaan

- Ystäviä

- Mamma-verkosto, eli äidit joiden kanssa päivittäin juttelen ja olen yhteydessä

- Lapseni kerhotädit, jotka ovat kannustavia ja ihania

- Sekä tietty, sokerina pohjalla oma aviomies joka työn jälkeen ottaa vauvan syliin ja isommat lapset " riehuntakäsittelyyn" niin äiti pääsee vapaalle..

Ja silti joskus on sellainen tunne ettei jaksa, mutta se on ohimenevää.

Jos ennenvanhaan se lasten ja kodin hoitaminen nähtiin naisen TYÖKSI niin siitä valittaminen olisi varmaan ollut häpeällisempää kuin nyt se, että varsinaisen työn lisäksi pitäisi vielä jaksaa, ehtiä ja osata olla huippukokki, virikkeellinen puuhatäti ja designia pikkurahalla loihtiva sisustusihme.



Mulla itselläni ei myöskään ole suoraan sanoen minkäänlaista käsitystä siitä, minkä verran entisaikojen naiset valittivat toisilleen näistä samoista asioista.

silloin ei voinut sanoa ettei jaksa. Ei annettu edes mahdollisuutta moiseen. jos olisit kertonut olevasi masentunut, hulluna olisi pidetty...

Tää on aika uusi ilmiö, että työn perässä muutetaan ihan toiselle puolelle maata. Ja vanhemmat muuttaa eläkepäiviksi jonnekin savonlinnaan jne. Kun yksi sisarus asuu Tampereella, toinen Turussa ja vanhemmat Kajaanissa, niin siinä oot itse Mikkelissä ilman suvun tukea.

Ja kaikkien pitää pärjätä. Eli vanhemmilla voi olla jo pienten lasten kanssa paineita, että kuinka se pärjää tulevaisuudessa. Nykyään kun ei enää ole apukouluja ja simppeleitä ojankaivuuhommia. Vaan jokaisen vähemmän lahjakkaankin pitää osata lukea, laskea ja käyttää tietokonetta, jotta pystyy mitenkään elämään tässä yhteiskunnassa.



Nuo pärjäämisen paineet ovat vanhempia väsyttäviä.

miten lähes jokainen tuumasi, että nyt ei enää jaksa töissä, pitää hakea sairauslomaa. Siis kyllähän se on paikallaan, jos supistelee kovasti tai muuten on vaivoja esim. selässä, mutta että kun ei jaksa enää olla töissä, niin pitää käydä hakemassa saikkua?!? Raskausviikkoja hädin tuskin 20 kasassa, ja loppuaika pitäisi saada levätä? Kuulostaa kummalliselta, kuka niitä sairauslomia edes kirjoittaa, jos vaan voi käydä hakemassa ilman muuta syytä kuin ettei huvita töitä tehdä?

ja puuhattu, mistään varhaisesta vuorovaikutuksesta nyt puhumattakaan. Toki äidit antoi hellyyttä ja rakkautta aina joskus kun ehtivät ja jaksoivat, mutta kyllä ne lapset kasvoivat pääasiassa itsekseen siinä sivussa, tai juuri niiden jo toimettomien mummojen huomassa.

että nykyään sunnuntait eivät ole perheille enää lepopäiviä, eikä edes juhlapyhinä, kuten jouluna ja juhannuksena, rauhoituta vaan olemaan. Aina pitää olla jotain ohjelmaa ja menemistä. Sellainen on tämä ajan henki.

Tämä päivä on mennyt kipuväsyitkeskellen ja siivoillen. Vanhempia lapsia samalla hoitaen ja riitoja selvitellen. Kait tämä on helppoa, ainakin isovanhemmat arvelevat niin. Oma vika kun on lapsia tehty ja kolmas kohta poksahtamassa, niin ettei yhtäjaksoiselta kohdunkaulan vihlomiselta ja iskiaskivuilta paljoa liikuntakykyä ole jäljellä. Hassua vaan, että molemmilla isovanhemmilla oli omat vanhemmat aikoinaan apuna. Eivät vaan enää muista, juu ja lapset hoidossa milloin minkäkinmoisella apulikalla. Semmoinen se pitäis kuulemma nykyäänkin ottaa, pimeänä tietty. Eivät ymmärrä mitä hoitajat nykyään maksaa, että yleensä mikään maksaa mitään. Roskatkin voi haudata vaikka suohon, kun eihän siitä pidä mitään maksaa, jos vie vaikka vaahtomuovipatjaa kaatopaikalle.

Molemmilla isoäideilläni oli naimaton sisko apuna (=palkattomana piikana).

Mutta sitä on mahdoton verrata kuinka sisukkaita me nykynaiset olemme verrattuna johonkin entisaikoihin. Muuttuvia tekijöitä on niin hirmuisen paljon, ettei siitä sisukkuuden määrästä voida vetää yhtään mitään johtopäätöksiä.

Minä ainakin järkytyin, kun mieheni mummo antoi neuvon, että älä puhu vauvalle ennen kuin se täyttää kolme kuukautta. Näin saa kuulemman helpon vauvan! Kai vauva lamaantuu, jos ei siihen kukaan ota kontaktia. Mutta eipä kai kuuden lapsen äidillä ja maatalon emännällä sota-aikaan ollut muuta vaihtoehtoa.

siihen malliin oltu, kuin nykyään. Ei lapsen kanssa oleminen ja lapseen " panostaminen" voi olla rankaa jos sitä ei tee.

Yhteisöllisyys suojeli ihmistä. Nykyään pitää selvitä yksin hammasta purren.



Ja naisiahan saa vapaasti ivata ja solvata, nehän ei melkein ole edes ihmisiä.

Mun isovanhemmilla oli monta sisarusta. Osa hulluja, osa juoppoja, terapialla olisi siitäkin selvitty ilman muutamaa itsemurhaa.

kuin esim. nykyään työelämässä. Vaikka meillä on kaikki mahdolliset koneet ja laitteet helpottamassa työtä, vaatimustaso kasvaa samanaikaisesti ja tehokkuutta vaaditaan yhä lisää. Työelämässäkin väsymys on nykyään tuttu juttu.



Sama on perhe-elämässä. Vaikka kuinka yrittäisi olla välittämättä, ulkopuolelta tulee koko ajan painetta; äidin pitää imettää niin ja niin kauan, viedä muskariin, vauvauintiin, hoitaa koti, pitää itsensä timmissä kunnossa... ja huono omatunto vaivaa jos ei suoriudu.