Lue keskustelun säännöt.
Miksi juuri minun elämäni on näin paskaa?
23.10.2019 |
Synnyin perheeseen missä oli paha olla ja kasvaa. Muistan ensimmäisiä kertoja jo viisivuotiaana pelälleeni kotiin menemistä isän takia. Hän oli mielenterveysongelmainen ja raivohullu. Ala-asteella tämä pelko oli läsnä aina, kun tiesin isän olevan huonolla tuulella ja siksi en uskaltanut mennä kotiin. Raivokohtauksissaan paiskoi ovia, piti päivien mykkäkoulua ja näin osoitti mieltään, uhkaili myös itsemurhalla. Äiti ei eronnut, vaikka toivoin sitä koko lapsuuteni. Joskus kouluikäisenä tajusin, että muiden kaverien kodeissa ei tarvitse pelätä toista vanhempaa koko ajan. Siksi kai ajattelin, että minussa täytyy olla jotain vikaa, koska minulle toinen vanhempi vain huutaa ja raivoaa. Tai vähintään oli mieleltään muuten epävakaa.
Ysiluokalla ja lukiossa yritin puhua tästä kotitilanteesta, mutta kukaan ei oikein kuunnellut, tai ymmärtänyt. Yritin hakea huomiota lintsaamalla tunneilta, jättämällä läksyt tekemättä ja saamalla tahallani koulusta huonoja numeroita. Ei niin fiksua, tiedän nyt, mutta minulla ei ollut silloin muutakaan keinoa. Toivoin kuitenkin, että joku huomaisi ja käsittäisi pahan oloni. Toivoin, että pääsisin kotoa pois, minut otettaisiin huostaan, sijoitettaisiin jonnekin, ihan mitä tahansa. No, enpä kuitenkaan saanut silläkään tavalla huomiota. Olin ollut aina ennen se kiltti kympin tyttö, eihän minun elämässäni voinut olla mitään vikaa. Näiden asioiden seurauksena lukioaika meni kuitenkin aika huonosti. En päässyt ylioppilaaksi samaan aikaan muiden kanssa. Ei kunnon juhlia, vaikka sitten myöhemmin suoritin kurssit. Ei ylioppilaskuvia, ei mitään sellaista.
Tunsin olevani maailman epäonnistunein ihminen. Lukion jälkeen pääsin kuitenkin vihdoin pois kotoa, mikä oli kuin lottovoitto. Jokin oli kuitenkin minussa yhä rikki, en enää osannut iloita elämästä. Surin kaikkea menettämääni, hyvää lukioaikaa, kavereita ja kaikkea sitä, mitä minulla olisi voinut olla.
Aloin opiskelemaan ensimmäistä alaa mihin pääsin, yhden alanvaihdon jälkeen valmistuin seuraavasta koulusta. Tänä aikana olin kuitenkin saanut jollain tavalla elämästä kiinni. Sen jälkeen lähdin opiskelemaan sairaanhoitajaksi, koska se tuntui mieluisalta. Nyt opiskelen kolmatta vuotta. Viime vuonna kuitenkin opinnoistani jäi suorittamatta yksi juttu, mikä ei ollut omaa syytäni. Mikä nyt aiheuttaa sen, että valmistumiseni siirtyisi. En taaskaan valmistu samaan aikaan muiden kanssa. Ehkä jollekin sillä asialla ei olisi niin merkitystä, mutta minulle se tuo mieleen lukion epäonnistumisen taas jälleen.
Olen miettinyt, onko mitään järkeä jatkaa opiskelua. Lisäksi tilanteeni on se, että perin isän puolelta aika suuren perinnön. Minun ei periaatteessa tarvitsisi edes tehdä mitään töitä pitkään aikaan, voisin matkustaa ihan minne haluaisin, ostaa vaikka asunnon. Mutta tavallaan en haluaisi niitä rahoja, koska isä ei edes koskaan ole ollut minulle mikään isä. Toisaalta, sama se kai on. Olisihan se hyvä mahdollisuus matkustella ja olla taloudellisesti riippumaton. Olisi ainakin hetken sellainen helpompi elämä.
Kommentit (26)
Ymmärrän sinua sillä hirveän monella on ollut samantapainen tarina ja on tavattoman raskasta elää eteenpäin kun entiset tapahtumant vaivaavat ja tietoisuus siitä mitä olet menettänyt. Ainoa lohtu löytyykin siitä ettei elämää voi ikinä tietää eikä hallita kukaan ja että vanhemmillasi oli omat syynsä kokea elämäänsä niinkuin kokivat, vaikka olisivat tarvinneet apuja ei niitä silloin ehkä ollut.
Halia ja tsemppiä voi kunpa voisin auttaa sinua jotenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et se ole vain sinä, kyllä monien muiden elämäkin on suunnilleen tota samaa paskaa. Ja perintöä odottelemaan ei ikinä pidä jäädä. Älä nuolaisee ennenkuin tipahtaa.
Ei meidän kodissa ainakaan tarvinut koskaan pelätä kotiin menemistä, ei myöskään toivoa huostaanottoa eikä hakea huomiota jättämällä läksyt tekemättä.
Älä jätä opintoja kesken, jos nyt siihen viittasit. Olet ilmeisesti loppusuoralla kuitenkin. Oletko jo saanut perinnön, onko isäsi siis menehtynyt?
Oletan, että olet vielä parikymppinen eli hirveän nuori. Elämää voi olla edessä vaikka kuinka paljon. Ei siis kannata luovuttaa ja lannistua. Ymmärrän, että menneisyytesi on ollut hankala, mikä jättää jälkensä ihmiseen. Mutta sinun kannattaisi silti keskittyä tulevaan ja oman elämäsi rakentamiseen. Jos takertuu siihen, mitä ei ole saanut ja mitä ei ole tapahtunut aiemmin, ei voi koskaan olla aidosti onnellinen.
Olisi hyvä, jos saisit käsiteltyä noita traumoja, epävarmuutta, alemmuudentunnetta, häpeää ym. tunteita joko terapeutin kanssa tai sitten itseksesi.
Menneille et voi mitään, eikä lapsi voi kotiolojaan muuttaa. Voit kuitenkin vaikuttaa tulevaisuuteesi ja ottaa vastuun elämästäsi (ei tarkoita samaa kuin itsensä syyttely).
Kannattaa jatkaa opintoja, katuisit jos jättäisit opinnot kesken. Älä katso elämässäsi taaksepäin, mennyttä et voi muuttaa, mutta tulevaisuuden voit. Sinuna hakeutuisin psykoterapeutin juttusille. Siellä voisit käsitellä menneisyyttäsi ja oppia käsittelemään lapsuuden traumojasi. Muista kuitenkin se, että harva ihminen tässä maailmassa selviää ilman vastoinkäymisiä. Toiset kohtaavat niitä elämän alkuvaiheilla, toiset loppupäässä.
Come on turha alapeukuttaa, mä oon samanlaisista oloista. "Miksi" on niin turha kysymys. Katse eteenpäin. T:eka vastaaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet selviytynyt hienosti kaikista vaikeuksistasi huolimatta. Vaikka valmistuminen siirtyy ja nyt tuntuu pahalta tai turhauttaa, niin hoida homma kuitenkin maaliin. Myöhemmin voi harmittaa, jos koko valmistuminen on jäänyt pienestä kiinni. Ei se valmistumisajankohta myöhemmin elämässä ole merkittävä, kunhan valmistut. Voisitko koittaa muuttaa suhtautumistasi valmistumisen ajankohdan siirtymisestä? Iloitse ja onnittele itseäsi siitä kaikesta sinnikkyydestä, jota vuosien ahkeroiminen on vaatinut ja johon olet pystynyt. Riemuitse, että olet itse valinnut oman tiesi ja pärjännyt, vaikka lähtökohta ei ole ollut sitä mitä olisit toivonut tai tarvinnut. Ja ota se perintö ja nauti siitä. Kaikkea hyvää elämääsi <3
Ei ole olemassa mitään hyviä syitä ja selityksiä, että miksi juuri minä.. Sen nyt vain olet juuri sinä. Muillakin on vaikeuksia, usein erilaisia ja joidenkin vaikeudet ei ole yhtä pahoja kuin sinun, toisten taas ehkä on vaikeampia. Elämä ei ole erityisen reilua eikä tasapuolista, ja juuri siksi sen epäreiluuden syitä on turha kysellä. Se vain on.
Et voi vaihtaa lapsuuttaai, mutta voit vaikuttaa tulevaisuuteesi. Tee ne opinnot nyt loppuun, sairaanhoitaja on hyvä ammatti vaikkei sitä tarvitsisikaan henkensä pitimiksi harjoittaa. Mukavinta työelämässä on juuri silloin kun työstään ja palkastaan ei ole riippuvainen - silloin on varaa katsella työpaikan kähinöitä ja valtapelejä ylhäältä päin.
Eikä opintojen viivästyminen edes ole mikään epäonnistuminen. Kuvittelet turhaan, että olisi. Monet viivästyttävät niitä syystä tai toisesta tahallaan, kun saavat muita tilaisuuksia tai haluavat köyttää voimiaan johonkin muuhun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla aika samanlainen lapsuus. Paitsi, että sen päälle hakattiin säännöllisesti ja lujaa ja suosittiin mun siskoa mm. pitämällä sitä ja sen asioita tärkeämpänä ku mun. Se teki musta ihan sairaan ja hukassa olevan pitkäksi aikaa. Sun täytyy vain pakottaa ittes löytämään se hyvä, mikä sussa on ja vahvistaa ja vaalia sitä. Rakennat itse itsesi sillä tavalla. Se on hidasta, mutta niin minä olen selvinnyt ja löytänyt paikkani ja sitä kautta merkityksen elämälleni. Kaikki eivät saa samoja eväitä elämään. Ja monilla on vielä heikommat lähtökohdat. Kun vahvistat itseäsi, niin ikävätkin kokemukset voi lopulta kääntää hyödyksi. Itse ainakin ajattelen, että olen paljon rikkaampi mahdollisuuksiltani ymmärtää ihmisyyden kirjoa ja elämää yleensä. Tsemppiä sinulle taistelussasi.
Minusta sinun olisi hyvä hakeutua terapeutille tai jonkun ammattiavun piiriin, missä pääsisit käsittelemään näitä asioita. Minulla on tosin myös huonoja kokemuksia osasta ammattilaisista, joten kannattaa haarukoida tarkemmin, kenen vastaanotolle menet.
Mietin myös tuota sinun alavalintaasi. Tavallaan on hyvä, että olet päässyt noin loppusuoralle ja todella tärkeän alan olet valinnut, mutta jos on paljon omia, käsittelemätömiä menneisyyden kipukohtia, voi olla rikkovaa, jos lähtee hoitamaan muita ja kohtaa samankaltaisen menneisyyden kanssa kamppailevia kuin sinä. Senkin takia olisi tärkeää, että saat apua näiden asioiden käsittelyyn. Nykyään ihmisillä on muutenkin paljon mielenterveysongelmia ja koulujen keskeyttäminen tai venyminen on yleistä juuri näistä syistä. Minusta terveytesi on se kaikista tärkein, vasta sitten tulee koulu ja muut asiat. Minullakin jäi lukion jälkeen yksi koulu kesken hyvin vaikean elämäntilanteen takia. Se ei kaada maailmaa, se ei määrittele sinua ihmisenä ja kuten on todettu, koulun voi suorittaa myös myöhemminkin loppuun. Voimia paljon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerrotko vielä uudelleen mikä sulla olikaan pilalla. Sulla on rahaa, pari ammattia, olet elossa. Kiittämättömyys ainakin on sun ongelma, se on helppo huomata. Suhteellisuuden tajua kaipaisit. Voisitko matkustaa absoluuttisen köyhyyden keskelle? Siellä huomaisit miten helppoa sulla on. Pelkkä lukeminen asioista ei riitä, itse näkeminen on tehokkaampaa.
Sulla on asiat hyvin, koska ehdit miettiä miten huonosti ne ovat. En usko että kannattaa heittäytyä loikoilemaan yai yksin törsätä rahat omiin herkkuihin. Anna muille omastasi, tee töitä samalla. Nöyrryt vähän jos niin on tarkoitettu.
Ap. Sinun elämäsi on hyvin. Jatkat opintoja ja valmistut. On meitä muitakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis olet jättämässä opinnot kesken niin typerästä syystä, että et valmistu samaan aikaan muiden kanssa? Tarinan alku oli kyllä traaginen ja alkoholistiperheen ja narsistiäidin lapsena symppaan (koskaan ei tiennyt missä kunnossa vanhemmat oli kun tulit kotia) mutta jossain vaiheessa olet menettänyt suhteellisuudentajusi. Suosittelen terapiaa, itse kävin pidemmän aikaa psykoterapiassa purkamassa lapsuuden traumoja (perhesyiden lisäksi asiaan vaikutti rankka, väkivaltainen koulukiusaus) ja vietin puolet yläasteesta psykiatrisella osastolla ja jouduin käymään sairaalakoulussa ja lopulta intensiivinen terapia auttoi. Jos sinulla on kerran mahdollisuus taloudellisuuteen riippumattomuuteen tulevan perinnön myötä ja jätät siksi opinnot kesken, olet mielestäni ylimielinen kermapeppu, moni köyhästä perheestä tuleva joutuu sinnittelemään pahempienkin ongelmien kanssa eikä koskaan pääse matkustelemaan saati haaveilemaan taloudellisesta riippumattomuudesta. Olet siis hyväosainen, mutta et vain lapsuuden laukaisemien mielenterveysongelmiesi vuoksi näe sitä, joten suosittelen hoitamaan pääkopan kuntoon.
Ei pidä koskaa verrata omaa pahaa muiden pahaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valmistu, sen jälkeen olet tehnyt itsellesi tärkeän asian. Olet kirjoituksen perusteella vahva ihminen ja selviytyjä. Lisäksi neuvon, että kun valmistut niin mene töihin, vaikka sinulla olisi varaa olla menemättä. Töissä on oikeasti kivaa ja siitä saa paljon hyviä merkityksellisiä asioita elämään.
Itse voin samaistua. Aika ajoin vihaan elämääni. Olen jo pienenä toivonut etten olisi syntynyt. Rankkaa kirjoittaa tämä. Minulla on erittäin huonoja ihmissuhteita ja esim ei yhtään lapsuudenkaveria. Olen nuori mutta usko mennyt täysin miehiin ja aika lailla ihmisiin muutenkin..kyyninen olen vaikka ulospäin joskus omaan vielä sitä lapsuuden aitoa iloa..myös muut ovat huomanneet joissakin tilanteissa että vaikutan masentuneelta.
Olen usein miettinyt miten muut mieltävät elämänsä.. Minulla on vain joskus monien vuosien välein lyhyitä kuukauden iloisia jaksoja. Masennusta ei ole diagnosoitu eli uskon kyseessä olevan vain yleisen tyytymättömyyden. Lisäksi media vaikuttaa kun välittää tietynlaista kuvaa esim julkkisten elämästä. Moni riippuu siitä mihin vertaa..
Opiskelu ja ammatti on sun omaa pääomaa joita kukaan ei ota pois. Hakeudu kelan tukemaan psykoterapiaa. Itse kävin 3+2vuotta ja olen kuin uusi ihminen. Syyllisyys ja häpeä jäivät, tilalle elämä jossa nautin nykyhetkestä. Ja niistä perintörahoista. Olet ne todellakin ansainnut. Tsemppiä elämääsi toivoo samoja kokenut.
Hei ap.
Minäkin kannatan sitä, mitä moni ehdotti: Hakeudu oikeaan psykoterapiaan. Juuri nuori aikuisuus on erityisen otollista aikaa sen hyötyihin. Olipa menneisyytesi ollut millainen tahansa, voit vaikuttaa siitä huolimatta siihen, millainen tulevaisuutesi tulee olemaan. Erilaiset itsensä hyväksymisen prosessit kasvattavat resilienssiä eli vastoinkäymisistä toipumiskykyä. Jos tuo menneisyys jää kahleeksi ympärillesi, et ole vapaa. Elämän tarkoituksista eräs on oppia olemaan sinut oman tarinansa kanssa. Mutta tarinaan rakentuu joka päivä myös uusi sivu. Tarinan alkupuoli ei 'tiedä' miten loppu kulkee.
Minä vihaan itseäni ja elämääni, mutta saan aina paremman mielen kun ajattelen miten joillakin on asiat vieläkin huonommin.
Et se ole vain sinä, kyllä monien muiden elämäkin on suunnilleen tota samaa paskaa. Ja perintöä odottelemaan ei ikinä pidä jäädä. Älä nuolaisee ennenkuin tipahtaa.