Mihin nuoren jatkuva yksinäisyys voi johtaa pahimmillaan

Oma lapseni yritti aikoinaan itsemurhaa yksinäisyyden takia ja joutui lopulta osastohoitoon. Oli ala-asteen lopusta lukioon asti ihan joka päivä yksin eikä ymmärtänyt miksei koskaan kelvannut kellekkään. Nykyään tytöllä on onneksi kaikki hyvin ja on perustanut perheenkin ja saanut miehensä kautta pari hyvää ystävää <3

Itsemurha. Toki ite oon tykänny olla aikapaljon omissa oloissa jo lapsena ja aikuisena palvelu ammateissa ja 4 lasta jo aikuisia niin ei koskaan oikeestaan ole yksinäisyys vaivannut mä tykänny aina ettei kavereita oo kovin usein eli jos koulussa saa ihmistuutin täyteen tai työssä ni nauttii siitä palauttavAsta yksinäisyydestä.

Ei se aina ole ongelma. Mut jos on niin ahdistus mt ongelmat pahin se itsemurha. Mut yksinäisyys ei ole kaikille ongelma

En voi kuvitella miten kamalaa on jos ei ole yhtäkään kaveria eikä ketään kelle voi jutella :( perheelle tietysti voi, mutta on kaverit silti tosi tärkeitä varsinkin nuorena

Se, että hän on yksinäinen jopa siihen asti kunnes nuoruus kolmekymppisenä päättyy. Koko nuoruuden kestävä yksinäisyys vieroittaa totaalisesti sosiaalisesta kanssakäymisestä ja johtaa yleensä elinikäiseen syrjäytymiseen varsinkin, jos nuori on poika eikä siksi kykene hankkimaan puolisoa vain ilmoitusluontoisella menettelyllä.

Itsellä tuo yhdistettynä siihen ettei oteta mihinkään töihin vaikka hankin akateemisen koulutuksen, johon yhdistettynä myös toistuva kiusaus nuorempana, on johtanut ihmisten totaaliseen vihaamiseen.

Mietin vähintään päivittäin ihmisten tappamista.

Ja koska tiedän että täälläkin palstalla on ilmiantajia, olen kyllä huolehtinut yhteyden suojaamisen, en jaksa "kakkukahveja" kenenkään viranomaisen kanssa.

Tarkoitukseni ei ole ketään uhkailla, sanon vaan millaisen tämä yhteiskunta on minusta tehnyt.

Ei kukaan tällaiseksi synny maailmaan. En minä halunnut tätä.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä tuo yhdistettynä siihen ettei oteta mihinkään töihin vaikka hankin akateemisen koulutuksen, johon yhdistettynä myös toistuva kiusaus nuorempana, on johtanut ihmisten totaaliseen vihaamiseen.

Mietin vähintään päivittäin ihmisten tappamista.

Ja koska tiedän että täälläkin palstalla on ilmiantajia, olen kyllä huolehtinut yhteyden suojaamisen, en jaksa "kakkukahveja" kenenkään viranomaisen kanssa.

Tarkoitukseni ei ole ketään uhkailla, sanon vaan millaisen tämä yhteiskunta on minusta tehnyt.

Ei kukaan tällaiseksi synny maailmaan. En minä halunnut tätä.

Sama, niin sama. 🖤

Eihän se välttämättä johda yhtikäs mihinkään. Ei pidä ajatella elämää sellaisena

mustavalkoisena putkena jossa yksi negatiivinen asia johtaa aina kaikkein pahimpaan lopputulokseen yksilön kannalta.

Minä esm. olen tällä hetkellä 30-vuotias (yksinäinen) nainen ja olen ns. "yksinäinen" osittain ihan omasta tahdosta. Tästä huolimatta en ole tosiaankaan siltikään mitenkään syrjäytynyt. En sairasta masennusta, en käytä päihteitä jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä tuo yhdistettynä siihen ettei oteta mihinkään töihin vaikka hankin akateemisen koulutuksen, johon yhdistettynä myös toistuva kiusaus nuorempana, on johtanut ihmisten totaaliseen vihaamiseen.

Mietin vähintään päivittäin ihmisten tappamista.

Ja koska tiedän että täälläkin palstalla on ilmiantajia, olen kyllä huolehtinut yhteyden suojaamisen, en jaksa "kakkukahveja" kenenkään viranomaisen kanssa.

Tarkoitukseni ei ole ketään uhkailla, sanon vaan millaisen tämä yhteiskunta on minusta tehnyt.

Ei kukaan tällaiseksi synny maailmaan. En minä halunnut tätä.

Sama, niin sama. 🖤

Vaikea olla katkeroitumatta.

Omalla kohdalla se on johtanut oikeastaan mukavaan olotilaan. Pidän kyllä ihmisseurasta jos ne ihmiset on oikeasti mukavia, mutta maailmassa tuntuu olevan todella vähän oikeasti mukavia ihmisiä, joten olen mieluummin ilman ystäviä. Tiedän, että yksin ollessani minun ei tarvitse vetää mitään suojakuorta ylleni, ja voin olla oma rauhallinen itseni.

Minut nyt on muutenkin yritetty jo teini-iästä saakka eristää porukoista pois jne. joten en myöskään koe menettäväni mitään kun kukaan ei minunkaan kanssani halua aikaa viettää. Tokihan se olisi mukavaa jos olisi se yksi tai kaksi hyvää tyyppiä elämässä ystävänä tai naisystävänä, mutta tiedostan varsin hyvin sen, että se on aikas paljon pyydetty minun kohdallani, joka en itsekään varsinaisesti se helpoin persoona ole. Rakkautta ja hyväksyntää kai sitä suurinosa ihmisistä haluaisi, mutta ei niitäkään kaikille piisaa.

Terveisin Naispelko26

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä tuo yhdistettynä siihen ettei oteta mihinkään töihin vaikka hankin akateemisen koulutuksen, johon yhdistettynä myös toistuva kiusaus nuorempana, on johtanut ihmisten totaaliseen vihaamiseen.

Mietin vähintään päivittäin ihmisten tappamista.

Ja koska tiedän että täälläkin palstalla on ilmiantajia, olen kyllä huolehtinut yhteyden suojaamisen, en jaksa "kakkukahveja" kenenkään viranomaisen kanssa.

Tarkoitukseni ei ole ketään uhkailla, sanon vaan millaisen tämä yhteiskunta on minusta tehnyt.

Ei kukaan tällaiseksi synny maailmaan. En minä halunnut tätä.

Sama, niin sama. 🖤

Vaikea olla katkeroitumatta.

Tämä yhdistettynä siihen, että yrittää kaikkensa, mutta saa palkaksi vain halveksuntaa ja ylenkatsontaa, jopa vihaa. Tuntuu ettei omilla tunteillani ole mitään väliä kenellekään. Ei vaivauduta edes pyytämään anteeksi.

Työelämässä samantasoinen osaaminen kelpaa aina toisen, mutta ei minun esittämänäni.

UP

Teetä ja sympatiaahan te halajatte kuten meistä kaikki.

UP

Vierailija kirjoitti:

UP

Miksi alapeukutat?

Epäsosiaalinen ihminen jatkaa epäsosiaalisena, miksi sen mihinkään pitäisi johtaa.

Kukaan nuori ei ole yksinäinen syyttä, nuorena edes seminormaali saa kavereita. Ellei ole edes vähän normaali, voi päätyä mihin vaan, mutta ei sen yksinäisyyden vuoksi, vaan koska ei ole edes osapuilleen normaali.