Lue keskustelun säännöt.
Saan vauvan 2kk päästä enkä osaa yhtään olla innoissani
20.10.2019 |
Siis tottakai jossain määrin, kaikki tarvikkeet on hankittu ja vauva oli kyllä toivottu. Nyt kun hetki lähestyy, on fiilis vähän kumma. En koskaan ole ollut vauvojen kanssa tekemisissä ja pikkuvauvat ahdistaa muutenkin. En osaa nähdä niitä kovin söpöinä. Muutama lähisukulainen jaksaa hössöttää ja iloita kun on niin ihanaa ja mä vaan mietin että millastakohan se oikeasti sitten on?
Mulla on noi koiratkin ja onhan ne paljon söpömpiä kuin ihmisvauvat. Osaako sitä lasta sitten rakastaa kun sen on pukannut ulos?
Kommentit (17)
En mäkään innoissani ollut ja aika kamalaahan se vauvanhoito sitten olikin.
No mutta tsemppiä sinne. Älä jumahda kotiin vauvan kanssa, se on hyvä vinkki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turha murehtia. Ei kaikki odota intoa puhkuen jatkuvilla ylikierroksilla eivätkä kaikki tuoreet äidit rakastu vauvaan ensisilmäyksellä. Se ei tarkoita, etteikö vauvaa rakastaisi aikanaan. Toisilla menee hetki lämmetä uudelle ihmiselle, vaikka sen olisi luonut tyhjästä. Itse aloin tuntea rakkautta vasta muutaman päivän kuluttua synnytyksestä. Olin rankasta raskaudesta ja synnytyksestä ihan väsähtänyt ja uuden edessä hämilläni. Nyt tuo alkuun outo olento on elämäni tärkein asia.
Mäkin luulin että koirat on söpömpiä kuin vauvat kunnes sain omia.
Alussahan se on sellainen ryppyinen Alien mutta ei montaa viikkoa mene ennenkuin se osaa kohdistaa katseensa sun silmiin. Katselet vaan takaisin lempeästi niin siitä se rakkaus lähtee kehittymään. Ja kun se vauva oppii vastaamaan hymyyn hymyllä niin sittenpä vasta näet jotain tosi rakastettavaa!
Luultavasti se että et ns tykkää vauvoista johtuu tuntemattoman pelosta, mutta ei se vauvan hoito oikeastaan mitään rakettitiedettä ole. Älä stressaa liikaa näitä "en koskaan antaisi tuttia" vs "tutti ehkäisee kätkytkuolemaa" tai sormiruokailu vastaan soseet jne, on monta oikeaa tapaa hoitaa vauvaa ja se aika on hirmu nopeasti ohi. Kannattaa yrittää jopa nauttia, ja huolehtia siitä että saat välillä nukuttua kunnolla, se on tärkeintä!
Onko raskaus alun perin toivottu vai ylläri?
Onnea kuitenkin oli kummin päin tahansa, vauva alkuun kuin tabula rasa ja aika näyttää miten upeat välit lapsesi kanssa kehkeytyy
Mitä siitä vauvasta, kun on koirat, keskity niihin kyllä se vauva pärjää omillankin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo ei minullakaan mitään osaamista ollut lapsista ja viidennellä raskauskuulla tuli olo, että en halua edes lasta. Ihan hirveää se vauva aika oli. Ikinä en oikein jyvälle päässyt. Yhä jotenkin vieras vaikka on 20v joten älä odota liikoja ja ei kannata hankkia kaveria sille että ei olisi yksin kun huomaat mokanneesi. Se on aika yleinen moka kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Joo ei minullakaan mitään osaamista ollut lapsista ja viidennellä raskauskuulla tuli olo, että en halua edes lasta. Ihan hirveää se vauva aika oli. Ikinä en oikein jyvälle päässyt. Yhä jotenkin vieras vaikka on 20v joten älä odota liikoja ja ei kannata hankkia kaveria sille että ei olisi yksin kun huomaat mokanneesi. Se on aika yleinen moka kanssa.
Sinä kuulostat jotenkin psykopaattiselta narsistilta, tai hullulta muuten. T.44-v mies
Tuollaisten ei pitäisi ikinä saada lapsia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurin osa äideistä (ja isistä) kehittää syvän rakkauden vauvaansa vaikkei ihailisi pikkuvauvoja yleensä. Mutta tuo rakkaus ei välttämättä syty heti vauvan syntyessä. Itsellä muistan ensimmäisen vauvan kanssa kuinka rakkaus syttyi kun keskinäinen kommunikaatio heräsi: kun vauva (varmaan vahingossa) hymyili minulle. Sen jälkeen tuli nopeasti keskinäisiä juttuja: vaippaa vaihtaessa jumpattiin, ja vauva odotti tuota jännittyneenä, mahaa puhaltaminen sai aikaa kikatusta... Pikkuvauva-ajan jälkeen sai seurata luonteiden kehittymistä, kunnella naurua ja kiukkua, turhautumista ja onnistumista. Nyt nuo "vauvat" ovat jo nuoria aikuisia, ja olen todella ylpeä heistä. He ovat aina tärkeä osa elämääni ja ilokseni he haluavat myös pitää meidät vanhemmat mukana elämässään, soittelevat ja käyvät lapsuuden kaupungissaan. Ei kannata liikaa panikoitua vaikka mietityttää, onhan se suuri elämän muutos - mutta erittäin harvat tuota ovat oikeasti katuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en voi sanoa kehitäneeni mitään syvää rakkautta omia lapsiani kohtaan. Ennemminkin niin, että heidän henkensä on minulle tärkeä, ja onnensakin, mutta en koe tämän johtuvan rakkaudesta, vaan siitä, että näin minun on velvollisuus tuntea. Olisin huonoäiti, jos en ajattelisi niin. Mutta siis jos nuo tarpeet toteutuvat heille ilman minuakin, niin en koe isoakaan tarvetta saada olla heidän kanssaan, sitä tarkoitan. He ovat täekeitä minulle vain itsensä kokemuksien kautta, minä en siihen liity erityisesti omassa mielessäni. Se on tietenkin eri asia, miten he kokevat. Heidän mielestään voin liittyäkin. Vaikka olen ollut niin stressattu, että en ole jaksanut osoittaa vaaleanpunaista hyvää heille ansionsa mukaan, joten enpä tiedä. Hyvänä tätä en tietenkään pidä.
Ei omakaan äitini minua minuna itsenäni rakastanut tai minun vuokseni. Ei rakastanut mielestäni ollenkaan, ainoastaan mielikuvaansa lapsestaan, joka en ollut minä.
Vierailija kirjoitti:
Minä en voi sanoa kehitäneeni mitään syvää rakkautta omia lapsiani kohtaan. Ennemminkin niin, että heidän henkensä on minulle tärkeä, ja onnensakin, mutta en koe tämän johtuvan rakkaudesta, vaan siitä, että näin minun on velvollisuus tuntea. Olisin huonoäiti, jos en ajattelisi niin. Mutta siis jos nuo tarpeet toteutuvat heille ilman minuakin, niin en koe isoakaan tarvetta saada olla heidän kanssaan, sitä tarkoitan. He ovat täekeitä minulle vain itsensä kokemuksien kautta, minä en siihen liity erityisesti omassa mielessäni. Se on tietenkin eri asia, miten he kokevat. Heidän mielestään voin liittyäkin. Vaikka olen ollut niin stressattu, että en ole jaksanut osoittaa vaaleanpunaista hyvää heille ansionsa mukaan, joten enpä tiedä. Hyvänä tätä en tietenkään pidä.
Ei omakaan äitini minua minuna itsenäni rakastanut tai minun vuokseni. Ei rakastanut mielestäni ollenkaan, ainoastaan mielikuvaansa lapsestaan, joka en ollut minä.
Toivottavasti lapsesi eivät tulisi jatkamaan tuollaista etäisen oloista vanhemmuutta. Kuulostaa surulliselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eniten ne lapset alkaa antaa siinä vaiheessa kun alkavat kommunikoida ja puhua. Vauvavaihe on vasn raskasta hoitotyötä.
Olo on tukala kun noin pitkällä jo raskaus, harva iloitsee olostaan tuossa vaiheessa, mutta voit olla varma, että kohta et Malta odottaa, että vauva syntyy ja pystyt vaikka pukemaan kengät jalkaan ilman tuskaa😃
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla rakkaus lapseen iski vasta siinä vaiheessa, kun vauva oli jo yli kuukauden ikäinen. Tunne jysähti kesken kauppareissun, kiirehdin kotiin itkien ja menin myöhemmin ostamaan loput ruuista. Toisen lapsen kohdalla lapsi oli rakas alusta alkaen.
Ihmisen elämässä ei ole mitään suurempaa elämänmuutosta mitä tulla äidiksi. Ei se kaikilta suju naps noin vaan.
Mulla oli samat fiilikset koko raskauden ajan. Lapsi nyt reilun vuoden eikä voimakasta rakkauden tunnetta vieläkään ole syntynyt. Pikemminkin koen suurta vastuuta ja kiintymystä. On myös hienoa ja kiinnostavaa nähdä miten lapsi kehittyy, oppii ja kommunikoi yhä enemmän.
Luulen että omat tunteeni heijastuvat omasta lapsuudesta ja tunne-elämästä muutenkin. Olen kasvanut tunnekylmässä ympäristössä eikä minulle ole koskaan kerrottu olenko rakas tai arvokas. Jopa omalle kumppanille on vaikeaa tunnustaa rakkautta. Olen siis tällainen juro ja tunneköyhä suomalainen, joka välittää teoillaan ja hitaasti.
Eivät kaikki vanhemmat rakasta lapsiaan.
Kyllä se rakkaus tai vähintään kiintymys syttyy sitten, kun lapsi on syntynyt.
Minulla on kaveri, joka kuulosti raskausaikanaan samankaltaiselta kuin sinä. Edelleenkään hän ei piittaa muiden lapsista mutta oma on hänelle todella tärkeä.