Onkohan Jussi Halla-ahon teoria vähän kaukaa haettu?
Jussi Halla-aho väittää, että ulkomailta köyhistä maista tulevien kannattaa ottaa työ Suomesta vastaan kuinka surkeilla työehdoilla ja palkalla tahansa, koska sitä kautta saa työperäisen oleskelu luvan Suomeen ja pääsyn Suomen sosiaaliturvan piiriin loppuelämäksi.
Mitään noin absurdia en ole kyllä aikoihin kuullut!
Kommentit (12)
Oletko trolli. Noinhan ne tulee. Ne jopa maksaa jollekkin maanmiehelleen että saavat tulla "töihin". Sitten kun oltu kaksi vuotta töissä patjamajoituksella, kilahtaa oleskelulupa taskuun ja työhalut katosi
Green Cardit pois näiltä marjojen poimioilta! Työlupa vuodeksi ja lentolippu paluumatkaa varten. Kiitos värillinen ihminen työpanoksestasi, nähdään kenties tuonpuoleisessa.
S*malit eivät ole vaivautuneet ottamaan edes nimellistä työtä vastaan. He elävät valtaosin 20 vuoden jälkeen tulonsiirtojen varassa. Lukuunottamatta joukkoa bussikuskeja heidän harvat työpaikkansa ovat olemassa maanmiestensä takia.
Tänä iltana tälläkin taktiikalla. Paljon aloituksia, joissa pääsee vihapuheisiin.
Työpaikan perusteella ei saa oleskelulupaa, jos palkan lisäksi tarvitsee mitään tukia. Jatkuvastihan näitä on lehdessä ihmettelemässä miksi eivät saa jäädä, vaikka on työpaikka.
Vierailija kirjoitti:
Tänä iltana tälläkin taktiikalla. Paljon aloituksia, joissa pääsee vihapuheisiin.
Mikä tässä aloituksessa on vihapuhetta? En ole ap.
Vierailija kirjoitti:
S*malit eivät ole vaivautuneet ottamaan edes nimellistä työtä vastaan. He elävät valtaosin 20 vuoden jälkeen tulonsiirtojen varassa. Lukuunottamatta joukkoa bussikuskeja heidän harvat työpaikkansa ovat olemassa maanmiestensä takia.
Ei heidän ole tarvinnut. Oleskelulupa ja kansalaisuus irtoaa muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Työpaikan perusteella ei saa oleskelulupaa, jos palkan lisäksi tarvitsee mitään tukia. Jatkuvastihan näitä on lehdessä ihmettelemässä miksi eivät saa jäädä, vaikka on työpaikka.
Luuserihallitus kaavailee tähän muutoksia.
Työn vastaanottaminen on vasta viimeinen keino. Siihen ajaudutaan vasta sitten jos hõmoksi ja kristityksi julistautuminen eivät tuo õleskelulupaa.
Halla aho yrittää kannatustaan nostaa maahanmuutolla pelottelulla.Täällä tiedän puolalaisia hitsareita ja Ukrainalaisia muita työntekijöitä jotka tekee tyytyväisinä hommia.Tessin mukaista palkkaa saavat.Alipalkkauksesta ilmoitus viranomaisille.Se on rikos.Ei löydy työntekijöitä ainakaan nuihin hommiin kotimaasta.Halla aho sotkee käsitteet tarkoituksella.Ei nuo ole hetken täällä työskenneltyään jääneet sosiaalituelle.Täällä pääkaupungin ulkopuolella on halpa asua ja normipalkallakin tulee toimeen.
Ja sinäkö et muka ole persu ap?