Minä päivänä kukko munii munat?
Kommentit (9)
Jo ammoisista ajoista on kukot munineet pääsiäisenä.
Näin on ollut minun lapsuudessa ja näin olen tehnyt lapsille jo 14 vuoden ajan. = D
Voihan se kukko käydä teillä muulloinkin munimassa, mutta pääsiäisyö on vain lauantain ja sunnuntain välinen yö.
omassa lapsuudessa homma toimi niin, että aamulla herättiin ja alettiin etsimään kukon piilottamia munia. niitä oli kengissä, tyynynalla, hammasmukissa, shvalla ym. isossa perheessä muniin oli kirjoitettu lasten nimet jotta jokainen muna löysi oikean omistajan.
tätä perinnettä jatkamme myös omille lapsillemme.
Lapset laittavat illalla hatut jonnekin jemmaan, esim. sängyn alle niin kuin meillä, ja aamulla niistä löytyy kukon munimia munia. Tämähän on tosi vanha perinne. Ja Suomessa munii nimenomaan kukko, perinne on kai Venäjältä tullut aikoinaan, mutta muualla maailmassa käy pääsiäispupu tuomassa munia.
mistä tämä typerältä kuulostava " kukko munii" -perinne oikein juontaa juurensa? Pitääpä lähteä googlaamaan...
Kun tulee pääsiäinen,
niin silloin alkaa kevät.
Pienet kissat keltaisina
pajuun kiipeilevät.
Muutakin on kummaa:
kukko helttapäinen
munii munat koreat,
kun tulee pääsiäinen.
Näin oli omassakin lapsuudessani, samoin äitini ja mummoni lapsuudessa. Pohajnmaalta olen kotoisin.
Sunnuntaina ne sitten haetaan.