Perheelliset naiset, onko teillä kaikilla läheisiä ystäviä?

On, ja olen tietoisesti tehnyt paljon töitä sen eteen että niitä on.  Olen käyttänyt aikaa heidän murheidensa kuuntelemiseen ja ilojen jakamiseen myös lapsen syntymän ja muuttojen myötä. Sekä ottanut mukaan minun muuttuneeseen elämääni sopeuttamalla yhteistä tekemistä olosuhteisiin; kahvittelun sijaan välillä käydään HopLopissa lasten kanssa, ja lapsettomia kutsun meille sunnuntaisin syömään. Kauempana asuvien kanssa kirjoitan pidempiä sähköposteja tai välillä chattailen intensiivisemmin, sitten voi olla kuukausien tauko yhteydenpidossa.

Lapsen syntymän myötä muutama aikaisemmin hyvin läheinen ihminen on jäänyt etäisemmäksi, koska koin etten voi olla oma itseni heidän seurassaan. En ollut mikään vauvahössöttäjä, mutta en myöskään tuntenut oloani mukavaksi niiden ystävien kanssa, joilta jouduin "salaamaan" äitiyteni ja esittämään kuin minulla ei olisi lasta. Nyt kun lapsi on 5v. niin parhaat ystäväni ovat sellaisia, joista osa viettää aikaa myös perheeni seurassa, ja osa sellaisia joita en koskaan tapaa lapseni kanssa. He ovat kuitenkin kiinnostuneita myös lapsestani, ja kuuntelevat äitiyteen liittyviä keloja vaikka olisivat itse lapsettomia.

Ne, keille voisin soittaa hädän hetkellä keskellä yötä ovat olleet samat vuosikymmeniä. He eivät ole kadonneet minnekään. Se on vaatinut myös sitä, että laitan ystäväni itseni, lapseni ja mieheni edelle ja menen ystäväni luokse tukemaan häntä.

Ap jatkaa, että te joilla ei ystäviä tai hyviä perhetuttuja ole, niin miten kestätte ns ulkopuolisuuden tunnetta? Minä poistuin somesta, kun muiden ystäväpäivitykset alkoi ahdistaa.

Kavereita ja perhetuttuja meillä on muutama, mutta kenenkään kanssa ei olla erityisen läheisiä. Hyviäkin perhetuttuja oli joskus mutta erojen, uusperheiden ym jälkeen välit etääntyivät, ei varmaan mitään sydänystäviä oltukaan loppujen lopuksi.

Vierailija kirjoitti:

On, ja olen tietoisesti tehnyt paljon töitä sen eteen että niitä on.  Olen käyttänyt aikaa heidän murheidensa kuuntelemiseen ja ilojen jakamiseen myös lapsen syntymän ja muuttojen myötä. Sekä ottanut mukaan minun muuttuneeseen elämääni sopeuttamalla yhteistä tekemistä olosuhteisiin; kahvittelun sijaan välillä käydään HopLopissa lasten kanssa, ja lapsettomia kutsun meille sunnuntaisin syömään. Kauempana asuvien kanssa kirjoitan pidempiä sähköposteja tai välillä chattailen intensiivisemmin, sitten voi olla kuukausien tauko yhteydenpidossa.

Lapsen syntymän myötä muutama aikaisemmin hyvin läheinen ihminen on jäänyt etäisemmäksi, koska koin etten voi olla oma itseni heidän seurassaan. En ollut mikään vauvahössöttäjä, mutta en myöskään tuntenut oloani mukavaksi niiden ystävien kanssa, joilta jouduin "salaamaan" äitiyteni ja esittämään kuin minulla ei olisi lasta. Nyt kun lapsi on 5v. niin parhaat ystäväni ovat sellaisia, joista osa viettää aikaa myös perheeni seurassa, ja osa sellaisia joita en koskaan tapaa lapseni kanssa. He ovat kuitenkin kiinnostuneita myös lapsestani, ja kuuntelevat äitiyteen liittyviä keloja vaikka olisivat itse lapsettomia.

Ne, keille voisin soittaa hädän hetkellä keskellä yötä ovat olleet samat vuosikymmeniä. He eivät ole kadonneet minnekään. Se on vaatinut myös sitä, että laitan ystäväni itseni, lapseni ja mieheni edelle ja menen ystäväni luokse tukemaan häntä.

Minä olen tehnyt sen virheen, että keskityin lähinnä parisuhteeseen ja vauvaan, kun sain esikoisen :(. Lähinnä se näkyi niin etten enää lähtenyt kotoa / vauvan luota minnekään. Tästä on jo aikaa 10 vuotta ja nyt tekisin toisin. Ap

Up

Mulla on ihana ystävä. 40v ollaan jo tunnettu ja tunnetaankin toisemme todella hyvin. Nähdään harvoin mutta soitellaan joka viikko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On, ja olen tietoisesti tehnyt paljon töitä sen eteen että niitä on.  Olen käyttänyt aikaa heidän murheidensa kuuntelemiseen ja ilojen jakamiseen myös lapsen syntymän ja muuttojen myötä. Sekä ottanut mukaan minun muuttuneeseen elämääni sopeuttamalla yhteistä tekemistä olosuhteisiin; kahvittelun sijaan välillä käydään HopLopissa lasten kanssa, ja lapsettomia kutsun meille sunnuntaisin syömään. Kauempana asuvien kanssa kirjoitan pidempiä sähköposteja tai välillä chattailen intensiivisemmin, sitten voi olla kuukausien tauko yhteydenpidossa.

Lapsen syntymän myötä muutama aikaisemmin hyvin läheinen ihminen on jäänyt etäisemmäksi, koska koin etten voi olla oma itseni heidän seurassaan. En ollut mikään vauvahössöttäjä, mutta en myöskään tuntenut oloani mukavaksi niiden ystävien kanssa, joilta jouduin "salaamaan" äitiyteni ja esittämään kuin minulla ei olisi lasta. Nyt kun lapsi on 5v. niin parhaat ystäväni ovat sellaisia, joista osa viettää aikaa myös perheeni seurassa, ja osa sellaisia joita en koskaan tapaa lapseni kanssa. He ovat kuitenkin kiinnostuneita myös lapsestani, ja kuuntelevat äitiyteen liittyviä keloja vaikka olisivat itse lapsettomia.

Ne, keille voisin soittaa hädän hetkellä keskellä yötä ovat olleet samat vuosikymmeniä. He eivät ole kadonneet minnekään. Se on vaatinut myös sitä, että laitan ystäväni itseni, lapseni ja mieheni edelle ja menen ystäväni luokse tukemaan häntä.

Minä olen tehnyt sen virheen, että keskityin lähinnä parisuhteeseen ja vauvaan, kun sain esikoisen :(. Lähinnä se näkyi niin etten enää lähtenyt kotoa / vauvan luota minnekään. Tästä on jo aikaa 10 vuotta ja nyt tekisin toisin. Ap

Tuohan on täysin normaalia! Mulla kyllä ystävä tuli meille kun vauva tosi pieni, ja nyt kun lapset isompia niin puolin toisin kyläillään ja käydään kahvilla lapset mukana. Ei sitä vauvaa/lasta tarvitse jättää jotta ystäviä tapaa!

Ei ole.

En ole tosin yhtään tehnyt asian eteen töitäkään. Ja aikani on kulunut harkkoihin kuskaamusissa. En edes tiedä kuinka aloittaisin kavereiden hankkimisen. Kukaan ikäiseni ei kuuntele sellaista musiikkia, kun minä. Lähtisin kyllä esim baariin tms mutta niissäkin on aika tylsää.

En kai vaan ole mukavaa seuraa. Jostain syystä ajaudun aina sellaisiin työpaikkoihinkin, jossa kukaan ei halua olla työkavereiden kanssa vapaa-ajalla.

En oikein jaksaiskaan pitää kovin tiivistä yhteyttä, en halua että kukaan vieras roikkuu mussa.

Kyllä minulla on ja on aina ollut läheisiä ystäviä. Kaikilla ei ole lapsia, ja kaikkien elämäntilanteet on erilaisia, mutta ei se ystävyyttämme ole haitannut. Tietenkään ei olla nähty toisiamme yhtä usein kuin lapsettomina, mutta yhteyttä pidetään säännöllisesti joko soittelemalla tai tekstailemalla tai Facebookissa. En osaa kuvitellakaan että olisin lakannut pitämästä yhteyttä läheisiin ihmisiin sen takia, että sain lapsia.

On, ja syy siihen on se että lapsella on myös isä joka osaa ja haluaa häntä hoitaa. Hyvillä mielin olen tavannut ystäviä lapsen kanssa ja mikä tärkeintä myös ilman lasta.

Pakko sanoa että ollaan porukalla tiputettu ystäväpiiristä pari mammaa jotka eivät ikinä päässeet mihinkään ilman että lapsi oli mukana. Kyse ei siis ollut siitä etteikö olisi ollut hoitajaa, eivät vaan halunneet tulla mihinkään jos lapsi ei pääse mukaan.

On, mutta ei ole ollut tarvetta keskellä yötä soitella.

Minulla ei ole yhtään kaveria. Olen aina lasten kanssa keskenään kotona kun mieskin tekee pitkää päivää.

Ehkä yksi sellainen ystävä jolle voisin yöllä soittaa. On uusin ystävä ja miespuolinen. Olen 40v ja mielestäni joutunut hirveästi ponnistelee ystävien saannin ja pitämisen eteen. Tänä vuonna on yksi ystävyys loppunut. En tiedä miksi. Vanhin ystäväni on 28 vuoden takaa. Välillä ollut jopa melkein vuosikin ettei ole yhteyttä pidetty, mutta matkassa pysyy vielä. Kylään olen kutsunut monia, soitellut työkavereille ja lapsuuden ystävillekin joskus. Vastasoittoa tai kyläkutsuja ei tule. Kaipaisin ystäviä enemmän, sillä harvat ystäväni ovat todellisia introverttejä ja eivät mielellään kulje edes tapahtumissa.

Pariutuminen on kahdelle ystävälle tarkoittanut myös sitä, että viikonloput varataan sille puolisolle ja sanovat etteivät vastaa siksi viikonloppuisin viesteihin ja puheluihin.

Vierailija kirjoitti:

On, ja syy siihen on se että lapsella on myös isä joka osaa ja haluaa häntä hoitaa. Hyvillä mielin olen tavannut ystäviä lapsen kanssa ja mikä tärkeintä myös ilman lasta.

Pakko sanoa että ollaan porukalla tiputettu ystäväpiiristä pari mammaa jotka eivät ikinä päässeet mihinkään ilman että lapsi oli mukana. Kyse ei siis ollut siitä etteikö olisi ollut hoitajaa, eivät vaan halunneet tulla mihinkään jos lapsi ei pääse mukaan.

Porukalla tiputettu.. hyi mitä ”ystäviä”

Meillä taas ystäväporukassa nähdään lähes aina niin että on lapsia mukana. Ja oli tai ei niin ei syy tiputtaa ketään pois.

Kaverit ovat vuosien varrella jääneet. Tulin hyvin nuorena raskaaksi ja tipuin kavereiden "kärrystä", olin yksinhuoltaja. Osa uusista ystävistä jäi kun muutin miehen kanssa monen sadan kilometrin päähän. Erottuani 18 vuoden jälkeen huomasin, että en ollut onnistunut solmimaan omia kaverisuhteita, minulla oli vain tuttavia. Nekin tuttavat jäivät, kun muutin erotessani toiseen kaupunkiin lasten kanssa, lähemmäs töitä. Sukulaisiin on etäiset välit, emme pidä yhteyksiä, vanha äitikin asuu kaukana ja olemme etääntyneet jo aikaa sitten.

Olen puhelias reilu nelikymppinen. Minusta ei päälle uskoisi, että mun luona ei käy kukaan kylässä. Lapset alkavat olla isoja, opiskelen ja olen tehokas töissä. Uusia ystävyyssuhteita on tässä iässä aika hankala luoda, joitakin työpaikan kautta tavattuja naistystäviä on joiden kanssa viestitellään ja puhutaan yleisesti, mutta eivät ne ole erityisen syviä ystävyyksiä. Omien jo aikuisten lapsieni kanssa tulee kans viestiteltyä aika paljon.

Miesystäväksi sattui samanlainen vahinko-erakko, joten täällä me olla möllötellään sitten, heh.

Vierailija kirjoitti:

Ap jatkaa, että te joilla ei ystäviä tai hyviä perhetuttuja ole, niin miten kestätte ns ulkopuolisuuden tunnetta? Minä poistuin somesta, kun muiden ystäväpäivitykset alkoi ahdistaa.

Ei sitä aina kestäkkään, välillä masentaa. Sitten se taas menee ohi. Purnaan asiasta yleensä miehelle, joskus puhun lasten kanssa asiasta myös. Some ei ahdista, jos ei kyllä paljon kiinnostakaan - miksi mua kiinnostaisi sellaisien ihmisien menemiset ja tulemiset, joiden kanssa en ole elämässäni missään tekemisissä. Mulla on varmaan kymmeniä ex-työtuttuja tai ex-naapureita facekavereina joita osaa en edes osaa yhdistää enää - liekö nimet vaihtuneet kun joskus ovat pyytäneet kaveriksi ja sitten menneet naimisiin tms. Ei mua heidän kissa-koira-lapsi-kakku-ranta-loma postaukset haittaa, en vaan ole niistä kiinnostunut, kuin katsois jonkun vieraan ihmisen höpinöitä.

Mulla ei ole ketään hirveän läheistä mieheni lisäksi. Yhdelläkään vanhalla kaverilla ei ole (vielä?) lapsia ja olen jäänyt ulos porukoista. En hirveästi ehdi harrastaa ja harrastuskavereiden kanssa välit on aika pinnalliset. Paljon parempi kuin ei mitään kyllä. Sisko mulla on myös, mutta aika raskas luonne ja suoraan sanoen ehkä vähän itsekäs eli emme ole ihan sielunsiskoja. Hirveästi kavereita mulla ei ole kyllä koskaan ollutkaan, yksi ystävä, jota erityisesti kaipaan ja toinen läheinen, joka on nykyisin aivan eri elämäntilanteessa ja kasvanut ihan eri suuntaan. Onhan tämä elämä joskus vähän yksinäistä, mutta minun osaltani olisi varmasti yksinäisempää ilman perhettä.

En halua soittaa kenellekään keskellä yötä, enkä todellakaan halua, että minulle soitetaan keskellä yötä jotain avautumispuheluita. Yöllä nukutaan.