Mitä kummi antaa lahjaksi ylioppilaalle/ rippilapselle?
Onko väliä onko läheinen sukulainen vai ystävän lapsi?
Jos laittaa rahaa kuinka paljon on ok? Työkaverini mielestä 100 eur on kuitenkin melko vähän ylioppillaalle kummilta.
Samalla voi ottaa kantaa tähän, kun rippilapseni oli toivonut skootteria, niin paljonko on kohtuullista kummin osallistua, lupasin 100 eur ja lapsen äiti meni vähän hiljaiseksi? Sanoin että kerää vähän isomman piirin osallistumaan niin saadaan pojalle skootteri.
Kommentit (17)
on tosin tosi läheinen kummilapsi, muuten en antaisi noin paljon
Nykyään kai on yleisempää, että vanhemmat hankkivat ristin kun niitä kummejakin alkaa olla usealla enemmän kuin ennen.
100 euroa on jo aika paljon mielestäni kummilapselle, ainakaan itse en sen yli menisi.
Ostaisi sitä sitten pikkuhiljaa, niin olisi omilleen lähteissä kunnon astiat. Lahjan arvo kummilta noin 100-150 euroa on sopiva. Ristit ja hopeiset kynttilänjalat on musta mennyttä aikaa. Toki risti liittyy ripillepääsyyn, mutta jos kummilapsi ei ole erityisesti ristiä toivonut, niin voi jäädä pitämättä.
Itse en todellakaan saanut lahjoiksi mitään 100e rippi tai ylioppilaslahjoja. Silloin tosin oli markat mutta silti... mä luulin, että 50e on kohtuullinen.. No hyvä kun valaisitte... mutta 100e... kirpasee kyllä kivasti hoitovapaalla olevan pussia.. mutta pakko kai se sitten on.
Kyllä musta 50 ¬ riittäisi myös kummilta. Omat lahjashekit aikanaan yo-juhlissa olivat 50-200 markkaa arvoltaan, useimmat 100 mk, ja nuo 200 markan shekit olivat minusta silloin jo tosi arvokkaita. On tästä tietysti aikaa, mutta ei sen nyt sentään inflaatio 10 vuodessa ole kuusinkertaistanut annettavien lahjojen arvoa
Siis jos me saatiin häissä 8 vuotta sitten sukulaisilta, myös niiltä kummilasten vanhemmilta 100-300 mk lahjashekkejä niin en kait minä ala mitään 100 ¬ lahjoituksia antamaan. Ostin viime kesänä kummilapselle 40 ¬ panssariketjun ja rippilapsi oli onnellinen.
Yo lahjaksi voisin kuvitella max 80 ¬. Ei olla köyhiä, mutta joku raja sentään. No nykyajhan pennut on erikseen....
Jos vetää satasesta lapsen äiti naaman rullalle niin osta piruuttas joku tavaralahja, joku 50 ¬:n arvoinen!
Mulla taitaa olla sitten tosi vääristynyt rahakuva, ei se mun mielestä ole nykypäivänä mikään iso raha. Jollekin "tavalliselle" sukulaislapselle tai kaverin lapselle (ei siis kummilapselle) joku 50e rippi/yo-lahjaksi on tietenkin riittävä, mutta kummilapselle mun mielestä 50e on tosi pieni raha. Tai riippuu tietty, jos se kummilapsi on kummilapsi vaan paperilla, niin sitten.... Itselläni on ainakin tosi läheinen kummityttö, eikä tulisi mieleenkään antaa hänelle yo-lahjaksi vain jotain 100e, kyllä nyt 300e vähintään. Mutta, toki jokainen lompsan mukaan...
Jos rippilapsi haluaa vaikka skootterin, aika pitkälle riittää jos vaikka parikymmentä vierasta tuo kukin 50 ¬.
Ja käteen jää laskujen jälkeen palttiarallaa 200e, niin antaisitko kummilapsellesi edelleen 100e lahjaksi????? Katsos kun kaikki eivät ole varakkaita!!!
Mielestäni se on jo liikaakiin rippilapselle. Lapsi saa kyllä katsoa itseään peiliin jos 100 euroa tuntuu liian vähäiseltä. Minä en sellaisen moukkalapsen juhliin edes tulisi.
maksaa tästä isosta ostoksesta leijonan osan, mutta olin ajatellut 70 eur tavaralahjaa, tämäkin ko äidin toivelistalta. Siksipä mietin että 100 eur voisi olla sopiva summa, toki skootteriin tarvitaan vakuutus ja kortti ja kypäräkin että jää siitä vanhemmillekin maksettavaa, kyseessä yh-äiti, joten poika jää ilman skootteria ellei nyt sitten rippilahjaksi saa. Isän suku ei halua yhteislahjaan osallistua, he varmaan tuovat sitten niitä hopeita ja muita perinteisiä lahjoja.
Kiitos aktiivisesta osallistumisesta tähän ketjuun.
Ap
Jos ostaisi jonkin tavaran, sen rahallisella arvolla ei ole niin väliä, jos idea on hyvä. Jotenkin tuntuu, että meistä ihmisistä on tullut hirveän ahneita ja kiittämättömiä, kun näitä rahakeskusteluja täälläkin seuraa.
Mä kävin just kaverin lapselle YO-lahjaksi 40 euron lahjakortin, ja siitäkin jäin vähän miettimään, että olikohan kymppi liikaa!
Rippilahjaksi meidän lapset sai 20-40e. Olis ollut oikeestaan aika kamalaa, jos kummi tai mummi tai kuka tahansa olis tuonut 100e!
Järkyttävistä summista puhutte! Oikeestiko kaverinne odottaa teiltä satojen eurojen lahjoja LAPSELLE??
Kun muutama vuosi sitten annoin hopeisen kaulakorun (risti) kummitytölleni rippilahjaksi.
Vaan eipä näillä pph:n tuloilla kovin ihmeellisiä lahjoja pysty ostaan.
Mutta kai se on tää aikakin muuttunu, ihan toiseksi, kuin on mun nuoruudessa ollut. Ennen oltiin vaatimattomampia muutenkin monessa asiassa, kuin nykyään.
En ole omillekaan ostanut koruja kummempia lahjoja,
muiden vieraiden kuuluu antaa 50 - ? euroa
Toden totta mihin on nykynuorise menossa kun haluaa suuria summia lahjaksi, vai oliskohan vanhemmat asian takana?
Rippilahjaksi 50 euroa max on ihan hyvä summa.
Ja toisaalta oikea lahja olisi varmaan mukavampi, mihin lie tuokin 50 euroa menisi?? Jäisikö rippi/yo lapsella mieleen et mitähän minä nyt sillä rahalla ostinkaan. Vaan hyllyssä oleva lahjaesine tuo mukavat muistot juhlista mieleen.
Ehkä nuori osaa arvostaa lahjanarvoa vasta aikuisena!
100 euroa on sekä rippilapselle että ylioppilaalle kummilta oikein sopiva summa, tätä luokkaa olen itsekin antanut.