Kuinka moni on jättänyt hankkimatta lisää lapsia raskauspainostuksen vuoksi?

Se painostaminen sukulaisten, ystävien ja tuttujenkin taholta alkaa viimeistään ensimmäisen lapsen yksivuotissyntymäpäivien aikoihin. Jankataan, että nyt pitäisi olla toinen pulla uunissa ja tottakai lapselle pitää tehdä leikkikaveri mahdollisimman pian. Mittaillaan niin käsin kuin katsein vyötärönseutua ja arvuutellaan ihan ääneen ovatko rinnat turvoksissa alkuraskauden vaiko kuukautisten vuoksi.

Minulle kävi noin. Meni kaikki maku kun en saanut muka olla tyytyväinen vuoden vanhaan lapseeni ja olisi pitänyt olla kuin jokin tuotantoeläin poikimassa lisää jälkikasvua vaikka olin päässyt juuri ja juuri muun muassa anemiasta eroon.

Vietin useita unettomia öitä ahdistuneena koska ajattelin, että lapsestani taitaa olla jotain vikaa koska hän ei kelpaa maailmalle sellaisenaan vaan pitäisi ikäänkuin yrittää tehdä seuraavalla kerralla homma jotenkin paremmin. Nyt jälkikäteen tajuan, että jokaikinen tuohon pohdintaan käytetty minuutti oli lapselta pois.

Muistan sen kerran, kun lapseni oli oppinut puhumaan ja taatusti aavisti alakuloni. Hän kysyi, että enkö näe häntä? Oikein hätkähdin kun pieni ihmisalku sai kerrottua, että olin jättänyt tärkeimmän eli olemassa olevan lapseni huomiotta lisääntymisjankutusstressin vuoksi. Lapsi noteerasi taatusti sen, että ainoa minulta kysytty asia tai minulle sanottu kommentti koski lisääntymistä.

Me teimme mieheni kanssa päätöksen siitä, että sanomme ihmisille ettei toista lasta tule ja sillä selvä. Vasta sen jälkeen minäkin pystyin keskittymään enemmän hetkeen ja ahdistus hellitti. Minusta tuli taas minä enkä ollut enää mikään siitostamma tai vastaava, jonka tarkoitus oli vain lisääntyä siksi että muut ihmiset olisivat minuun tyytyväisiä.