Ketju syysillan kuulumisille

Voi, ap, kyllä se siitä taas helpottaa ja saat sen innostusvaihteen päälle! Melankolia kuuluu asiaan ja kasvattaa!

Itse olen 35 v. vastaeronnut nainen ja muutin metsään yksin kahden kissan kanssa. Ulkona on joo pimeää, mutta takkatuli lämmittää, ja tiedän että elämä tästä vielä iloksi muuttuu. Näin tänään kauriita metsänlaidassa ja poimin suppiksia.

Ei syksy ole paha, hämärä tyynnyttää mielen ja olkapäät putoaa paikoilleen. Hyvä aloitus, ap!

c

Elämä oli kyllä rankkaa Ap:n ikäisenä! Nykyään plus 40v niin paljon helpompaa ja mukavampaa, eli kaikki sympatiat nuorille naisille kuten Ap, tsemppiä! <3

Tänään alkuillasta kävin kissan kanssa kävelyllä samoilla poluilla ja alueella missä viime kerralla oli vielä vihreitä puita ja heinät huojuivat kesäisessä tuulessa. Nyt oli heinät ruskeina kenollaan ja osa puista kaljuja ja loput harvoja keltaisia lehtiä täynnä. Tuli niin haikea , kesää kaipaava fiilis. Ajattelin kunpa osaisin tämän tunteen oikein ilmaista ja laittaa tänne.

Nyt joku oli avannut tämän ja uskallan laittaa sepustukseni myös esille. En vain saa sitä kaihoa esiin mitä tunsin, kissakin oli jotenkin vaisu ja halusi pian kotiin.

Olen tänään miettinyt, olisiko jo tarpeeksi kylmää vaihtaa untuvapeitot sänkyyn. Villasukat pitäisi myös kaivaa esille, lattia alkaa olla viileä.

Olen aina inhonnut syksyn pimeää, kylmää, kosteaa. Mutta tänä iltana, kun olin koiran kanssa lenkillä, tuntuikin pimeässä, hiljaisessa illassa kävely ihan rentouttavalta ja jotenkin turvalliselta. Nyt kuppi teetä ja viltin alle.

Kiltti mies tartuu hiljaa oluttölkkiin kyyneleen vieriessä poskea pitkin samalla kun viereisen asunnon lämmössä jännä miehen karvaiset pakarat nousevat ja laskevat, nousevat ja laskevat syystuulen rummuttaessa sadetta ikkunaan ja vaahteranlehtien leijaillessa maahan.