Minimalismi ja saituus

Tunnistan itsessäni taipumusta minimalismiin ja saituuteen. Perusmotivaatio on kai turvallisuuden tunne, kun on paljon massia (mikä kenellekin nyt on paljon), on tulevaisuuden suhteen vaihtoehtoja. Onneksi lapset ovat yllyttämässä aina kuluttamiseen niin pysyy jokin järki päässä.

Jokaisella hankitulla esineellä on joka tapauksessa se negatiivinen ominaisuus, että se on tiellä/edessä/häiriöksi/vaivaksi.

Jollei esineeseen liity myös riittävästi positiivisia ominaisuuksia, niin että ne kompensoivat negatiivisen ja ylikin jää jotain, ei sen hankkimisessa ole mitään mieltä.

Kiinnostava aihe!

Jos minimalismi menee siihen ettei muuta ajattele ja siitä tulee elämän tarkoitus niin kyllä silloin aivotkin ovat tulleet minimalisteiksi.

Kyllähän nämä hienosti tukevat toisiaan ja vielä ekologisuutta kaupan päälle. Kunhan lapsilla ja mahdollisilla lemmikeillä on kaikki tarpeellinen niin mikäs siinä.

Kaipa tällainen ihminen tavoittelee jonkinlaista hallinnan tunnetta ihan samoin kuin ruoan kanssa vehtaajat, pakonomaisesti urheilevat tai himosiivoojatkin. Sisäinen kaaos ja elämän epävarmuus pistetään kuriin jotakin asiaa tiukasti kontrolloimalla tai järjestelemällä. Se on mielestäni ihmiselle aika tyypillistä. Eri ihmisillä kanavoituu erilaisiin asioihin.

Kun huomaa, että joku asia helpottaa ahdistusta (siivoaminen, syömättömyys, tyhjä koti, rahan säästäminen), on ihan luonnollista että aivot viestittävät: ”lisää tätä, tämä auttaa!” aina kun negatiivisia fiiliksiä tulee vastaan. Siksi ihminen jää koukkuun asioihin ja toimintamalleihin ja alkaa toistaa niitä, jolloin ne vahvistuvat entisestään. Kun saa tyydytystä rahan säästämisestä (saituus), alkaa toimia niin että näitä tyydytyksen hetkiä tulisi lisää ja lisää. Ja jonkin ajan kuluttua aivot onkin ohjelmoitu niin että saituus on vallitseva piirre.

Ymmärrän että tietyssä pisteessä ja iässä halutaan vähentää tavaraa ja elää vähemmällä, mutta jos nuoresta asti ollaan minimalisteja niin siitä voi tulla pakkomielle ja saituus ja muita outoja piirteitä.

Saituus on kamala luonteen piirre!

Minä vältän kitupiikit kaukaa. Saituus on mielen ja sielun köyhyyttä.

No eipä tällainen minimalismi näy millään tavalla esim. OKV-blogissa ettei ostaisi mitään, päinvastoin koko ajatusmaailma pyörii kuluttamisen ympärillä.

En kyllä näe juurikaan mitään yhteyttä minimalistin ja saidan ihmisen välillä. Mm. voisin kuvitella, että saita ihminen saattaa hamstrata myös sellaista tavaraa, mitä sää ilmaiseksi ja tätähän minimalisti ei tee. Minimalistin saattaa myös "vaihtaa" esim. takkinsa tai kenkänsä monikäyttöisemmiksi. Siis ostaa yhdet uudet, jotta pääsee eroon useammista muista.

Saituus ja säästäväisyys eroaa taas siinä, että saita ihminen säästää usein myös toisten kustannuksella, tai säästämisen eteennähty vaiva ei ole missään suhteessa säästettyyn rahamäärään nähden.

Saita kerää ilmaisnäytteitä, minimalisti ei huoli mitään ylimääräistä silläkään uhalla että rahat joskus loppuisi.

Minimalismi hieno asia kun se on tervettä, tavaraa liikaa ja sitten kun tilaa enemmän kun on sopivasti kaikkea, on helpottunut.

En tosin kehtaa olla esillä kun nämä minimalistitkin ovat varakkaita, olen köyhä mutta silti koin tuon helpotuksen.

Saituus on hankala luonteenpiirre, mutta jos on vain vähään tyytyväinen, niin sehän on varsin jees. Eli että pystyy olemaan haluamatta tavaraa. 

Minun tuntemat saiturit kerää tavaraa, halvalla ja ilmaiseksi, eikä heitä mitään pois.

Toki, jos oma napa pyörii vain kuluttamisen ympärillä ja yhtäkkiä joku kaveri ei haluakaan lähteä shoppailemaan tai ei halua ostella turhaa krääsää, niin se voi tuntua saituruudelta. Säästäminen ja tavarasta luopuminen voi antaa samanlaista hyvää oloa, kuin toiselle osteleminen, siksi siitä ihmiset tekevät numeron.

Nykyajan shoppailukulttuurissa ja tavarapaljoudessa voisi ajatella, että kohtuullinen minimalismi on normaalimpaa kuin järjetön tavaran kerääminen.