Mitä ne ahdistukset ovat, jotka estävät esim. työssäkäynnin koulunkäynnin?

Ahdistuneena pelästyy omaa varjoaan, hiki valuu, sydän hakkaa. Ei se ole samaa kuin "harmitus".

Olen kotona burn outin takia, ensimmäinen loma useaan vuoteen, viimeinen vuosi on tullut tehtyä seitsemän päivää viikossa töitä, noin 70h työviikkoa. En vain yhtenä aamuna päässyt enää sängystä ylös, tuntui siltä että nyt minussa ei ole enää mitään jäljellä, eikä mitään annettavaa. Raajat tuntuivat painavan 500kg ja päässä surisi ja huimasi. Olin niin väsynyt ja sekava, että autolla ajaminenkin olisi ollut hengenvaarallista. Aivosumua oli ollut jo kauan, eksyin tuttuihinkin paikkoihin, asiat menivät sekasin ja unohtelin juttuja ihan hengenvaarallisiin mittasuhteisiin saakka, en nukkut öisin (auton rattiin kyllä) ja sydän hakkasi ja oli rytmihäiriöitä kaiken aikaa.

Kun on pukenut vaatteet päälle ja on lähdössä ovesta ulos, sisimmästä puskee pitkään muhinut paniikki, itku, pyörrytys ja pahoinvointi. Töihin on fyysisesti helpompi mennä 38 asteen kuumeessakin kuin henkeä haukkovana parkuvana myttynä joka ei pysty edes ajattelemaan mitään. Auton rattiin ei ole asiaa.

Mieti sellaista tilannetta, jossa itse koet suunnatonta pelkoa, sydän hakkaa, heikottaa eikä saa kunnolla henkeä. Sitten mieti millaista olisi olla siinä tilassa 10h päivässä.

Miksi kysyt kun et lähtökohtaisesti suostu ymmärtämään kuitenkaan?

Minulla ainakin sosiaalisten tilanteiden pelko. Pelkään muita ihmisiä,tai lähinnä pelkään epäonnistuvani ja menettäväni kasvoni muiden ihmisten edessä. On tapahtunut niin monta kertaa, että en enää kestä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi kysyt kun et lähtökohtaisesti suostu ymmärtämään kuitenkaan?

Koska olen ihmisperse, ja halua pilkata ja syyllistää ihmisiä heidän sairauksistaan. Olen niin huono, että se on ainoa keinoni tuntea olevani edes jossakin parempi kuin joku muu.

Sellaiset, jotka eivät helpota vaan lähtemällä.

Ahdistuksella ja sillä että ei aina nappaa, ei ole mitään tekemistä keskenään. Ahdistus on oikeasti vakava juttu, joka ei töihin lähtemällä parane. Sama kuin vertaisit flunssaa syöpään. Keskivertoihminen ei tunne  voimakasta ahdistusta ehkä koskaan, jos ei joudu esim. vaaralliseen onnettomuuteen tai muuhun pelottavaan tilanteeseen.

Kuvittele, että joku jahtaa sinua. Millaisia tunteita se herättää? Voit kuolla hetkenä minä hyvänsä.

Kuvittele nyt, että sinulle tulee sama tunne kun menet työpaikalle. Ihmisten kohtaaminen ja työtehtävien tekeminen aiheuttaa koko ajan sen saman tunteen. Olet koko ajan kuin juoksemassa karkuun tappajaa. Se rasittaa sekä henkisesti että fyysisesti. Et ehkä kykene tekemään tehtäviäsi, koska tunnet niistä niin suurta ahdistusta. Kotona on turvallista, mutta tiedät että huomenna joudut taas menemään töihin ja ahdistukseen. On vaikea rauhoittua kunnolla nukkumaan. Joillakin ahdistus voi olla ympärivuorokautinen tila. Siihen ei totu. Järkipuhe ei auta. Ahdistaa, vaikka loogisella tasolla ymmärrät, että ylireagoit pahasti.

Lääkityksellä ja terapialla voidaan asiaa hoitaa, mutta jotkut eivät vain pysty olemaan opiskelu- tai työelämässä. Kyse on vakavasta ja vaikeasti hoidettavasta sairaudesta. 

Vaikea selittää. Osittain sos til. pelkoa. Lapsena hämmensi, kun en millään järkeilyllä tai ajattelulla pystynyt koulussa puhumaan oma-aloitteisesti (paitsi jos tilanne "turvallinen"). Olin kotona ja koulussa kuin eri ihminen. Pystyin täysin KUVITTELEMAAN itseni sujuvan sosiaaliseksi, hauskaksi ja rennoksi. Se "oikea minä" ei vain käytännössä voi tulla yleensä esiin, se on lukkojen takana. Jos ajattelen tulevia tapahtumia, näen pelottoman minän. Mutta kun se tilanne on todellisuutta ja tätä hetkeä, olen jotenkin jähmettynyt. Huomio muilta säikäyttää. Vaikka TIEDÄN, että herätän enemmän huomiota pelokkaana kuin rentona, en vaan voi pakottaa itseäni rennoksi.

Myös monet ei-sosiaaliset tilanteet ahdistavat. Vielä vaikeampi selittää. Kun ajattele asiaa jota pitäisi tehdä saadakseni haluamani, niin on kuin jokin näkymätön käsi yrittäisi työntää siitä tekemisestä pois. Vaikea olo samalla. Joskus myös taustalla tieto, että jos siinä asiassa pääsee eteenpäin, jossain vaiheessa tulee vastaan sos. tilanne.

Jos töihin pääsisi vain robotin kanssa juttelemalla, eikä siihen liittyisi HENKILÖKOHTAISTA ihmiskontaktia (vaan esim. viestit kulkisi aina niin että sama viesti tulee usealle automaattisesti tms. tai tietokone päättää mitä mulle näkyy eikä kukaan ihminen) ehkä menisin, koska ei olisi niin paljon ahdistusta. Ellei sitten olisi erityisen turvallinen olo, mutta sellaista ei ole helppo väkisin luoda. Se vaatisi toiselta paljon vastaan tulemista ja ymmärrystä.

Vähän ärsyttää tällaiset kommentit:

"Ei meistä kukaan töissäkäymisestä nauti."

(Miten te sitten onnistutte siinä, jos muka koette sen ihan samoin kuin minä?)

"Joskus kannattaa mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle."

(Niin kuin mulla muka olis jotenkin mukavaa koko ajan.)

Mulla ainakin on aivojen tiedonkäsittely lähes täysin pois pelistä, kun päällä on vakava ahdistus. Ainakin puolet, joskus 90 % , kaikesta informaatiosta menee täysin ohi. Välillä tuntuu, etten hallitse itseäni lainkaan tai että sydän pysähtyy/sekoan/kuolen. Vaikeassa ahdistuskohtauksessa saatan huomaamattani esim. raapia itseäni haavoille.

Vierailija kirjoitti:

Vähän ärsyttää tällaiset kommentit:

"Ei meistä kukaan töissäkäymisestä nauti."

(Miten te sitten onnistutte siinä, jos muka koette sen ihan samoin kuin minä?)

"Joskus kannattaa mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle."

(Niin kuin mulla muka olis jotenkin mukavaa koko ajan.)

Joo tää vika... jos olisi edes joskus sen mukavuusalueen _sisällä_!