Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun sinulle ei enää puhuta. Miten suhtaudut asiaan?
18.09.2019 |
Vaikkapa työpaikalla tilanne, että et tietoisesti ole loukannut ketään, olet ollut aina ystävällinen kaikkia kohtaan. Sitten ihmiset yhtäkkiä lopettavat sinulle puhumisen ja tervehtivät vain pikaisesti. Miten suhtaudut siihen?
Kommentit (15)
Luultavasti vika löytyy kuitenkin ihan sinusta itsestäsi.
Itselleni ei ole ikinä noin tapahtunut, mutta olen alkanut kyllä varomaan muutamakin tyyppiä. Tyypit ovat olleet jotakin hölösuita juoruakkoja, ilkeitä tyyppejä tai muuten vaan idiootteja. Mitäs minä heille puhuisin?
N45
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti vika löytyy kuitenkin ihan sinusta itsestäsi.
Itselleni ei ole ikinä noin tapahtunut, mutta olen alkanut kyllä varomaan muutamakin tyyppiä. Tyypit ovat olleet jotakin hölösuita juoruakkoja, ilkeitä tyyppejä tai muuten vaan idiootteja. Mitäs minä heille puhuisin?
N45
Sitäkin olen esim. työelämässä nähnyt, että lauma ilkeitä juoruakkoja alkaa kiusata sitä ainoaa järkevän ja tavallisen oloista, koska tämä on liian erilainen, kun ei kahvipöydässä ilkeästi toisista juoruilu kiinnosta.
Puhumattomuuskin on vallankäyttöä. Kysyisin suoraan tai esimiehen kautta.
Omalle kohdalle on sattunut pari kertaa. Viimeisin oli sellainen että puhui vältyämätyömät työasiat kanssani mutta yhteistyö oli vaikeaa. Hän juoksi työpaikan ovelta välimatkaa ettei tarvinnut kävellä kanssani metriäkään.
En keksi mitään muuta kuin väärinkäsitys, loukkaantuminen, ehkä jokin kulttuuriin liittyvä juttu tai jotain. Pahalta se tuntui.
Se olisi ihan parasta mitä voisi tapahtua.
Vierailija kirjoitti:
Puhumattomuuskin on vallankäyttöä. Kysyisin suoraan tai esimiehen kautta.
Omalle kohdalle on sattunut pari kertaa. Viimeisin oli sellainen että puhui vältyämätyömät työasiat kanssani mutta yhteistyö oli vaikeaa. Hän juoksi työpaikan ovelta välimatkaa ettei tarvinnut kävellä kanssani metriäkään.
En keksi mitään muuta kuin väärinkäsitys, loukkaantuminen, ehkä jokin kulttuuriin liittyvä juttu tai jotain. Pahalta se tuntui.
Miksi hänen olisi pitänyt kävellä kanssasi, jos työasiat oli kerran jo puhuttu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puhumattomuuskin on vallankäyttöä. Kysyisin suoraan tai esimiehen kautta.
Omalle kohdalle on sattunut pari kertaa. Viimeisin oli sellainen että puhui vältyämätyömät työasiat kanssani mutta yhteistyö oli vaikeaa. Hän juoksi työpaikan ovelta välimatkaa ettei tarvinnut kävellä kanssani metriäkään.
En keksi mitään muuta kuin väärinkäsitys, loukkaantuminen, ehkä jokin kulttuuriin liittyvä juttu tai jotain. Pahalta se tuntui.
Itse olen tuollainen kuin kuvaat, mulla syynä sosiaalisten tilanteiden fobia. Minulle siis aiheuttaa niin kovaa ahdistusta, etten kestä sitä, se jos joutuisin kävelemään jonkun kanssa yhdessä ja keksimään jotain puhuttavaa. Kun on oikea asia mikä pitää hoitaa eli se työasia, pystyn kommunikointiin, mutta kammoan vapaamuotoisia sosiaalisia tilanteita joissa ei ole tarkkaa asiasisältöä, mitä kuuluisi käsitellä tai sosiaalista koodistoa miten olla. Olen niitä tyyppejä, jotka paitsi työpaikan käytävillä yllättävätkin kääntyvät mennäkseen vessaan (jossa ei oikeasti tee tarpeitaan koska ei ole hätä) kun huomaa että muuten kollegan kanssa joutuisi puhumaan, niin myös kotona vie roskat rivitalon roskakatokseen klo 3 yöllä, koska olisi kauhistus jos siellä tulisi vastaan toinen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Puhumattomuuskin on vallankäyttöä. Kysyisin suoraan tai esimiehen kautta.
Omalle kohdalle on sattunut pari kertaa. Viimeisin oli sellainen että puhui vältyämätyömät työasiat kanssani mutta yhteistyö oli vaikeaa. Hän juoksi työpaikan ovelta välimatkaa ettei tarvinnut kävellä kanssani metriäkään.
En keksi mitään muuta kuin väärinkäsitys, loukkaantuminen, ehkä jokin kulttuuriin liittyvä juttu tai jotain. Pahalta se tuntui.
Ei kai se työpaikka mikään kaverikerho ole?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mitäpä tuolle voi. Olen erinäisistä syistä joutunut työpaikan halveksituksi, onneksi on olleet vain pätkätöitä.
Kritisoin jotta tulisi ääntä mihin takertua tehdääkseen paremmuutta.
Ilman kritiikkiä laatubei parane ja aina jossaon vaiheessa meidän pitää puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti vika löytyy kuitenkin ihan sinusta itsestäsi.
Itselleni ei ole ikinä noin tapahtunut, mutta olen alkanut kyllä varomaan muutamakin tyyppiä. Tyypit ovat olleet jotakin hölösuita juoruakkoja, ilkeitä tyyppejä tai muuten vaan idiootteja. Mitäs minä heille puhuisin?
N45Sitäkin olen esim. työelämässä nähnyt, että lauma ilkeitä juoruakkoja alkaa kiusata sitä ainoaa järkevän ja tavallisen oloista, koska tämä on liian erilainen, kun ei kahvipöydässä ilkeästi toisista juoruilu kiinnosta.
Minulle töissä puhuttiin vain työasiat, mutta jäin kaikesta muusta ulkopuolelle.
Syynä oli se, että en juoruillut ja minusta ei ollut hyötyä tietojen kalastelussa, joten minullekaan ei kerrottu mitään.
Nauttisin hiljaisuudesta, saahan sitä haaveilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi työpaikan pitäisi olla ystäväkerho? Itse nautin suunnattomasti varastolla siitä, ettei siellä tarvitse edes tervehtiä, mikä nautinto kun voi keskittyä vain työhön. Välillä vaihtaa muutaman sanan jonkun kanssa jos juttuun tulee. Kaikki muutkin samanlaisia. Kyllä olisi raskasta tervehtiä kaikkia työntekijöitä tai esittää mukavaa. Työ on työtä varten.
Vierailija kirjoitti:
Puhumattomuuskin on vallankäyttöä. Kysyisin suoraan tai esimiehen kautta.
Omalle kohdalle on sattunut pari kertaa. Viimeisin oli sellainen että puhui vältyämätyömät työasiat kanssani mutta yhteistyö oli vaikeaa. Hän juoksi työpaikan ovelta välimatkaa ettei tarvinnut kävellä kanssani metriäkään.
En keksi mitään muuta kuin väärinkäsitys, loukkaantuminen, ehkä jokin kulttuuriin liittyvä juttu tai jotain. Pahalta se tuntui.
Se on harmi, jos jää kokemus, että vain välttämättömät työasiat nihkeästi puhutaan ja yhteistyö takkuilee. Vaikka olen itse ujo introvertti, odottaisin ja pyrkisin omalta osaltani ylläpitämään ystävällistä ja joustavaa ilmapiiriä työyhteisössä.
Toisaalta tuon kotimatkalle lähtiessä "karkuun juoksemisen" ymmärrän. Haluan itsekin kulkea kotimatkan yksin. Stressin purkaminen ja vapaa-aikaan orientoituminen on aina alkanut minulla kotimatkalla, jo opiskeluaikoina. Yksin kulkiessa pystyy keskittymään siihenkin, tarvitseeko matkalla käydä kaupassa hakemassa jotain sekä voi soittaa puheluita, vastata päivän mittaan tulleisiin viesteihin jne. Joten siitä ei kannata tehdä päätelmiä työkaverin epä-/ystävällisyydestä.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avomies lakkasi jossain vaiheessa puhumasta. Alkoi muutenkin vältellä, esim. ei tullut syömään samaan aikaan. Aloinkin sitten aika pian valmistella poismuuttoa.
Lähdön hetkellä mies alkoi itkeä valtoimenaan. No, lyhyestä virsi kaunis.
Alue: Aihe vapaa
Mulla on ollut tuo tilanne 13 vuotta työpaikalla. Vain pomoni puhuu mulle, muut välttelee, osa naureskelee. Eipä tuo minua juuri haittaa, kun olen sen verran introvertti ja epäsosiaalinen luonne ettei minua juuri kiinnosta pitääkö muut ihmiset minusta vai ei.