Kaksosraskauden keskeytys. Vertaistukea kaipaan.
Vierailija
klo 18:07 | 15.9.2019
Sain tietää odottavani kaksosia, molemmilla on omat sikiöpussit. Ylihuomenna on keskeytys, en jaksaisi tämän ikäisenä huolehtia edes yhdestä lapsesta enää. Olen 39-vuotias, kolme teini-ikäistä lasta ja yh. Olen nyt viikolla 10. Enpä olisi uskonut että vanhoilla päivillään joutuu kokemaan tällaista, koskaan ennen ei ole ehkäisy pettänyt. Joudun osastolle keskeytykseen tuplaraskauden takia, miten olisi onnistunut kotona. Näen hirveitä painajaisia jossa sikiöt ovat kädessäni ja liikkuvat. Olen aina ollut abortinvastainen, joten teen tässä täysin omaatuntoani vastaan. Adoptioon en voisi antaa, siinä pitäisi ottaa jo sisaruksetkin huomioon. En voisi luopua valmiista lapsesta, saati sitten kahdesta.
Olen varma että karma kostaa ja joudun maksamaan tästä kalliisti vielä, joko mielenterveyden menetyksellä tai jollain vieläkin pahemmalla. Oikeinhan se mulle on. Miehen pistin jo kävelemään, enkä enää koskaan päädy harrastamaan seksiä kenenkään kanssa. Kyllä, sain opetuksen.
Kommentit (79)
Anna niiden elää, nautit heistä ja isotkin lapset.
Tässä taas nähdään kuinka abortin vastustaja kääntää kelkkansa kun sattuu omalle kohdalle. Mutta tsemppiä, hyvin se menee ja päätös on varmasti oikea jos sinusta tuntuu ettet lapsia jaksaisi hoitaa. Mielenterveys voi mennä myös silloin kun lapset synnyttää ja uupuu. Sinulla on jo 3 ihanaa teini-ikäistä, nauti heistä.
Ei ehkäisyn pettäminen ole sinun eikä toisen osapuolen vika. Se on vain jotain, mitä ikävä kyllä joskus tapahtuu. Nyt tuntuu pahalta, mutta itsekin tiedät ettet pysty tässä tilanteessa kaksosista huolehtimaan. Se ei ole sinun eikä kenenkään muun vika, syyllistä näissä ei ole. Seksistä pidättäytyminen on hyvä ratkaisu jos se tuntuu oikealta, mutta älä tee sitä silkasta raskauden pelosta. Elämään kuuluu myös nämä epäonnekkaat sattumukset ja tekojen seuraukset, mutta loppuelämääsi sinun ei tarvitse tästä kantaa huonoa omatuntoa.
Eli trolli tai ei, muistakaa aina että abortti ei ole merkki siitä että juuri sinulle pitikin tapahtua jotain pahaa tai että olet itse tekemässä jotain kiellettyä. Parempin on luopua kuin kantaa lasta, josta ei pysty huolehtimaan tai tarjoamaan tälle pyyteetöntä rakkautta. Jokaisella lapsella on oikeus syntyä rakastettuna ja aina raskaus ei vaan etene niin että tähän lopputulokseen päästään, silloin keskeytys on oikea ratkaisu.
Teinit auttaa ihan mielellään vauvan hoidossa (jos siis ihan fiksuja normaaleja teinejä). Selviätte kyllä. Mieti vielä ennen kuin teet sen. T: Kokemusta mummo-äitiydestä.
Voimia, mihin ratkaisuun sitten päädytkään.
Kiitos kommenteista. En kykene mitenkään huolehtimaan kahdesta vauvasta yksin. Eikä teinejä kiinnosta vähääkään olla apulaisena, heillä on omat menonsa. Onneksi raskaus on sentään aivan alussa, pidemmälle kuin olisi ehtinyt en olisi varmaan tähän ratkaisuun pystynyt.
ap
Minä olen 39 vuotias ja odotan neljättä lastani. En näe syytä miksi et pärjäisi kuten edellistenkin lasten kanssa. Kaksoset on lahja.
Hei älä tee aborttia. Tulet näkemään joka yö seuraavat 40v hautaan asti kuvia kuolleista. Omia kokemuksia. Olen 69v ja 40v sitten tein abortin. Joka helvetin päivä kadun.
Se on aika hassua kuinka helposti toiset valitsee: tän lapsen mä pidän ja tää saa kuolla.
Ihan oikein teet. Tekisin itse samoin, jos ehkäisystä huolimatta olisin tullut raskaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista. En kykene mitenkään huolehtimaan kahdesta vauvasta yksin. Eikä teinejä kiinnosta vähääkään olla apulaisena, heillä on omat menonsa. Onneksi raskaus on sentään aivan alussa, pidemmälle kuin olisi ehtinyt en olisi varmaan tähän ratkaisuun pystynyt.
ap
En tuomitse, olen itsekin kolmen teinin äiti enkä halua enää koskaan yhtään lasta. Päätyisin itsekin aborttiin, jos kierukkani pettäisi. Enkä minäkään voisi antaa lasta adoptioon ja kertoa kolmelle kotona asuvalle teinille kuinka tämä nuorin annetaan pois kun äiti ei jaksa.
Mutta jos sallit niin kysyn, että miksi huolehtisit lapsista yksin, eikö isä voi hoitaa myös lapsiaan vaikka ette asuisikaan yhdessä? Vai onko isällä esim. päihdeongelmia.

Isä asuu monen sadan kilometrin päässä, olisi liian hankalaa.
ap
Olisinpa sinä, myös 39-vuotias enkä saanut koskaan yhtään lasta, vaikka kuinka toivoin ja kaikki keinot käytettiin. Elämä ei ole reilua. Voimia sinulle kuitenkin.

Mielelläni soisin nämä sinulle jos vain voisin. Ei todella ole reilua :(
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista. En kykene mitenkään huolehtimaan kahdesta vauvasta yksin. Eikä teinejä kiinnosta vähääkään olla apulaisena, heillä on omat menonsa. Onneksi raskaus on sentään aivan alussa, pidemmälle kuin olisi ehtinyt en olisi varmaan tähän ratkaisuun pystynyt.
ap
En tuomitse, olen itsekin kolmen teinin äiti enkä halua enää koskaan yhtään lasta. Päätyisin itsekin aborttiin, jos kierukkani pettäisi. Enkä minäkään voisi antaa lasta adoptioon ja kertoa kolmelle kotona asuvalle teinille kuinka tämä nuorin annetaan pois kun äiti ei jaksa.
Mutta jos sallit niin kysyn, että miksi huolehtisit lapsista yksin, eikö isä voi hoitaa myös lapsiaan vaikka ette asuisikaan yhdessä? Vai onko isällä esim. päihdeongelmia.
Isä asuu monen sadan kilometrin päässä, olisi liian hankalaa.
ap
Öö... te voisitte muuttaa lähemmäksi toisianne.
Älkää taliaivot syyllistäkö !
Ap pyysi tukea , ei tulta ja tulikiveä.
Teet sen ja jatkat elämääsi, karma ei kosta.
Terveytesi, mielenterveytesi , teiniesi tulevaisuus on vaakakupissa. Heistä sinun on pystyttävä huolehtimaan ja elättämään.
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas nähdään kuinka abortin vastustaja kääntää kelkkansa kun sattuu omalle kohdalle. Mutta tsemppiä, hyvin se menee ja päätös on varmasti oikea jos sinusta tuntuu ettet lapsia jaksaisi hoitaa. Mielenterveys voi mennä myös silloin kun lapset synnyttää ja uupuu. Sinulla on jo 3 ihanaa teini-ikäistä, nauti heistä.
Apllä on oikeus tehdä se päätös minkä hän haluaa ja tutkimusten mukaan äärimmäisen harva katuu keskeytystä eli turhaa huolen lietsontaa.
Usassa hysteerisesti aborttia vastustava nelikymppinen pariskunta tuli ehkäisystå huolimatta raskaaksi ja teki abortin kun eiväthän he enää halua lapsia. No siksi on hyvä olla kaikille oikeus itse päättää asiasta. Ko pari palasi vastustamaan aborttia hysteerisesti.
Usassa aborttia hysteerisesti vastustavan miehen teinitytär tuli raskaaksi ja teki abortin kun eihän teini voi alkaa äidiksi. No siksi on hyvä olla kaikilla oikeus itse päättää asiasta. Teinin iså palasi vastustamaan aborttia. Nämä kaksi todellista esimerkkiä niistå lukuisista aborttia vastustaville tehdyistå aborteista.
Vierailija kirjoitti:
Hei älä tee aborttia. Tulet näkemään joka yö seuraavat 40v hautaan asti kuvia kuolleista. Omia kokemuksia. Olen 69v ja 40v sitten tein abortin. Joka helvetin päivä kadun.
Hei olen 31v. ja 19v. Tein abortin, en ole nähnyt asiasta unta koskaan enkä katunut päivääkään. Omia kokemuksia.
Sä selviät <3
Keskusteluapua niin saa käsiteltyä asiaa, ettei se jää kummittelemaan