Olen perheeni hyljeksimä, koska pidin pääni ja opiskelin, mitä halusin ja elän omaa elämääni. Mitä teen?

Haluaisin kuulua perheeseeni tasavertaisena jäsenenä, kuten neljä sisarustanikin. Meidän suvussa kouluttautuminen on järjettömän tärkeää ja arvostan koulutusta toki itsekin. Kaikki sisarukseni ovat oman alansa tohtoreita, samoin vanhempani. Kaikki serkuistani (9kpl) ovat vähintään maistereita, kolme tohtoriakin löytyy.

Minä löysin kiinnostuksen kohteeni jo nuorena ja menin lukion jälkeen ammattikorkeakouluun. Tätä päätöstä on ihmetelty jo kymmenen vuotta. Se tulee puheeksi naurettavan usein. Kuinka usein muuten ihmiset puhuvat omasta koulutuksestaan? Ei usein, paitsi meillä. Ammattikorkeakoulutus nähdään jonain apukouluna, joka on tarkoitettu niille, jotka eivät pääse yliopistoon. Minä hain lukion jälkeen ammattikorkeakouluun ja kahteen yliopistoon. Pääsin kaikkiin, mutta valitsin silti tuon minulle mielenkiintoisimman, eli ammattikorkeakoulun.

Tämä aliarvostus on levinnyt jo esimerkiksi someen, kun ÄITINI postaa asioita niin, että "Mikko teki sitä, Maija tätä, Moona tuota, Matti vielä tätäkin". Aina ylpeilee neljällä sisaruksellani ja heidän tekemisillään (joka on typerää muutenkin), mutta minuun viittaa aina jonkun sisarukseni siskona, ei mainitse nimeä. Esimerkki: "10 litraa sieniä kerättynä, Moona ja siskonsa viettivät sienimetsällä koko lauantain" tai "Matti perheineen ja pikkusisko kahvilla - kyllä eläkeläisenä ehtii leipoa näin näyttäviä kakkuja!" Nämä siis kuvitteellisia postauksia, mutta idea tulee selväksi. Minä en ole mitään, olen vain sisko.

Mitä teen? En halua katkaista välejäni ainoaan perheeseeni, mutta tämä maahan lyöminen on uuvuttavaa ja kuluttavaa. Pitääkö minun leipoa itsestäni maisteri ihan vain ihmisarvoni takia?