Syytättekö tai kiitättekö vanhempianne ruokailutottumuksistanne?

Kiitän.

Äitini oli jo 60 luvulla tietämättään slow foodin kannattaja. Kaikki ruoka tehtiin puhtaista raaka-aineista hitaasti ja rakkaudella. Vaatimattomistakin aineksista tuli taivaallisen hyvää. Yhtä tärkeää kuin ruoka oli yhdessä syöminen. Hyvin usein pöydässä oli muitakin kuin omaa perhettä.

Kuten meilläkin ja lastemme perheissä

En kiitä enkä syytä. Ruokailutottumukseni ovat monipuolistuneet lapsuudesta, mutta ihan ok ne oli lapsenakin. Harmittaisi kyllä jos minut olisi syötettu lihavaksi lapsena. Olen ihan normaalihoikka nainen, näin aikuisena syön jo muutakin kuin makaronilaatikkoa tai risottoa.

Syytän. Herkkuja tyrkytettiin, vaikka jopa itse yritin kieltää. Tuotiin suklaapatukoita ja jätskiä nenän eteen juuri kun oli pahin nälkä ennen ruokaa, eikä sitten tehnyt enää ruokaa mieli.

Syytän lisäksi kelvottomia geenejäni/aivojani siitä, että on niin vaikea muuttaa ruokatottumuksia toisenlaisiksi.

Syön tyystin toisenlaista ruokaa kuin lapsuudessa ja nuoruudessa. Vain perunoita voin välillä keittää mutta siinä se yhtäläisyys sitten onkin. Kotini ravitsemustottumukset olivat kauheat. Nykyään tehtäisiin sellaisista lasu jos kertoisi vaikka koulun terkkarille.

En kiitä enkä syytä, koska omilla ruokailutottumuksillani ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä kotonani syötiin. Siellä syötiin sellaista perinteistä vanhan ajan suomi-maalaisruokaa: lihaa ja perunaa eri muodoissaan pääosin, salaattivihanneksina lähinnä kurkku ja tomaatti, leipää ja maitoa. Kukaan lapsuudenperheessäni ei ollut ylipainoinen. 

Kun muutin omilleni, en kuitenkaan viitsinyt laittaa mitään ruokia, enkä varsinkaan sellaisia kuin vanhemmat laittoi, kun en niiden mauista tykännyt. Mulle maistui enemmän riisit ja pastat kuin peruna, kala tai katkarapu tai kasvisruoka mieluummin kuin liha. Mutta tosiaan, kun en sinkkuna jaksanut mitään laittaa niin söin lähinnä jogurtteja, limsaa, leipiä, pikaruokaa, banaaneja, karkkeja, karjalanpiirakoita ja lihapiirakoita. Ajattelin aina että sitten kun pariudun, alan syömään kunnolla. Mutta en koskaan löytänyt miestä joten nyt olen yli nelikymppinen opiskelija-välipalaruokailija jolla on painoa 108 kg.

Kasvoin perheessä, jossa söimme, kuten nykyisin opetetaan syömään eli kasviksia, kalaa,  ruisleipää, marjoja, sieniä, pähkinöitä jns.

Opin erittäin hyvät tavat, mutta en noudata niitä. Ikävä kyllä. 

En kyllä voi ruoka-asioissa heitä moittia, ihan hyvin meillä kotona syötiin. Sen sijaan "sukurasitteena" on riippuvuudet, joiden pohjalla kykenemättömyys sietää ja käsitellä tunteita. Tämä puoli toki satutti mua lapsena, mutta en mä siitäkään (enää) vanhempiani syytä, voimattomia hekin olivat niille toimintamalleille, joiden vallassa kasvoivat ja jotka oppivat. Itse olen pyrkinyt tätä ketjua osaltani katkaisemaan, mulla kun siihen on paremmat resurssit kuin aiemmilla sukupolvilla. Ja oma voimakkain "huumeeni" siis on ollut ruoka.

Olen kiitollinen siitä, että kotona oli säännölliset ruoka-ajat, ja aina oli kotiruokaa, jälkiruokia, leipiä ja leivonnaisia tarjolla vuodenaikojen ja juhlapyhien mukaan. Samaa tapaa tulee noudatettua itsekin omassa kodissa, mutta nykyään ruoat ovat paljon monipuolisempia entisaikoihin verrattuna.

Vierailija kirjoitti:

Olen kiitollinen siitä, että kotona oli säännölliset ruoka-ajat, ja aina oli kotiruokaa, jälkiruokia, leipiä ja leivonnaisia tarjolla vuodenaikojen ja juhlapyhien mukaan. Samaa tapaa tulee noudatettua itsekin omassa kodissa, mutta nykyään ruoat ovat paljon monipuolisempia entisaikoihin verrattuna.

Se vielä, että kotona syötiin todellakin vain ruoka-aikoina eikä milloin tahansa pitkin päivää. Syötiin kuitenkin niin usein, ettei nälkää tarvinnut nähdä.

Kiitän siitä että lapsuudessani (lama-aika) ei juurikaan käytetty limsoja, valmismehuja, vanukkaita, sipsejä tms. Joten sokeria en kaipaa paljoa nyt aikuisenakaan. Eikä pakotettu syömään jonakin tiettynä aikana jos ei ollut nälkä, tai mitään tiettyä ruokaa jos se ei yksinkertaisesti uponnut, hyvin rentona siis pysyi ilmapiiri ruuan ympärillä. Olisin halunnut olla kyllä kasvissyöjä pienestä pitäen, jos saisin sen nyt valita, mutta eipä siitä ymmärrettävästi tiedetty silloin mitään

Kiitän siitä että opetettiin arvostamaan ruokaa eikä nirsoilemaan ja ronklaamaan. 

Jaa ettei voi muka itse muuttaa tottumuksiaan vai miksi pitäisi kiittää tai syyttää ketään mistään. Geenit tulevat ns. annettuina, niistä voi syyttää, jos on paskan perimän perinyt.

Olen syntynyt -60 luvun lopulla, vanhemmat olivat eläneet sota- ja pula-ajan. Ruokaa kunnioitettiin, oli ruoka-ajat ja syötiin yhdessä, sunnuntain juhlavammin. Meillä oli aina hyvää kunnon kotiruokaa, itsetehtyä. Herkkuja oli tosi harvoin, ei kahvipullia tms. kuin tosi harvoin. Ei syöty liikaa eikä liian vähän eli kiitän. Olen aina ollut normaalipainoinen, hoikka.

Kiitän.

Laajasti ihan kaikkea normaalia perusruokaa. Ei sipsejä, cokista, ranskalaisia, hamppareita. Eli koska lapsuuteni oli niin terveellinen hairahdun huoletta nykyään em. "herkkuihin" sen lisäksi että edelleen syön kuten lapsena: Laajasti ihan kaikkea normaalia perusruokaa.

Kiitän. Eineksiä jatkuvasti, kerran viikkoon mummon luona kotiruokaa. Muutin pois 19v ja sen jälkeen en ole eineksiä syönyt, opettelin ruuanlaiton itse. Äitikin kokkaa nykyään, kun yksin asuu. N28