Mulla on paljon haaveita.

Ollaan viiskymppisiä ja lapset pikkuhiljaa omillaan. Kummallakin on töitä. Haaveilen mökistä ja monesta muustakin asiasta elämässäni, mieheni mielestä kaikki on jo mitä tarvitaan. Näin eletään hamaan loppuun, ehkä peräti 30-40 vuotta.
Yritän saada nykytilanteesta kaiken ilon irti, mutta,esim mieheni ei anna remontoida taloa, emme osta huonekaluja, emme laita pihaa. Yksin touhuan, mutta mies voi vesittää kaiken omilla tekemisillään.
Haaveilen miehestä joka tekee kumppanina asioita, mutta sitten pitäisi erota. En huoli ketä vain ja pelkään, etten itse tässä iässä kelpaa.
Olenko vain auvoisen vanhuuden este ja itsekäs, vai onko tälläinen merkki että kasvamme erilleen?