Onneksi olin lähes vainoharhaisen epäluuloinen
Se kenties pelasti lapseni hengen tänään kun hänet nukutettiin. Lastani ei oltu aiemmin nukutettu ja hän on muutenkin allerginen. MInulla oli kauhukuva siitä, että lapseni saa vakavan allergisen reaktion nukutusaineista. Soittelin aikani sairaana ja sainkin nukutuslääkärin lupaamaan, että lapseni nukutuksessa ei käytetä lihaksen rentouttajia, jotka yleensä ovat niitä allergian aiheuttajia.
Ok, noita aineita ei tietääkseni käytetty, mutta siitä huolimatta lapseni heräsi nukutuksesta hengitys vinkuen ja henki oli hoitajan mukaan ollut todella ahtaalla. Kortisonia annettiin ja se auttoi, onneksi.
Vaikka lääkärin mukaan hengitysvaikeus johtui limaisuudesta ja hengitysputken ärsytyksestä ja on yleistä pieniä lapsia nukutettaessa, en uskalla edes kuvitella mitä olisi saattanut tapahtua jos lihasrentouttajia olisi käytetty.
Ensi yön nukun koiranunta, koska valvon haukkana sitä että lapsen hengittää kunnolla eikä kurkunpää enää turpoa.
No, ei tarttenut sitä matkalippua ostaa ja katoamistemppua tehdä
Kommentit (13)
Joo, vissiin liikaa on teho-osastoa tullut katsottua, onneksi se on kesätauolla. ap
ja annettu adrenaliinia. Eivät sano sulle, ettei rapsahtais syytettä.
Ootkos aatellu käydä juttelemassa jollekkin noista peloista?
Mitään ei tapahtunut, eikä meinannut tapahtua, eikä tiedetä olisko tapahtunut.
Ja miksi ne olis antanu kortisonia? Avaavaa ennenminkin, jos hengitys vinkuu. Kortisoni on tulehdusta hoitava lääke.
ja henki oli kuulemma todella ahtaalla. Sanoivat, että lapsi tulee taksa osastolle 2:ssa tunnissa, mutta lapseni viipyi reissussa yli neljä tuntia. Huomenna puhelinlangat kyllä taas laulaa ja täydellinen raportti nukutuksen kulusta on mulle tultava tai käräjillä tavataan tietojen salaamisesta. ap joka saa ilmaisen oikeudenkäynnin, koska ei ole tuloja palkata oikeusavustajaa.
siihen lääkkeenä kortisonipohjaisia, kortisonista hoitaja puhui. Kortisonia on myös kyypakkauksessa iso määrä. ilmeisesti se estää kurkunpäätä turpoamasta umpeen.
sitä ei tarjota ellei älyä pyytää. Siis kopio kertomuksesta.
kunnes alat sitten kuvitella olemattomia jostain toisesta lapseesi lliittyvästä asiasta. Oikeasti, hakeudu hoitoon.
koska lääkäri tutki myös silmänpohjia. Pakko kai se passi on sittenkin hommata
höyrypäisiä vanhempia kohtaan. Monet lapsesi oireista ja sairauksista helpottaisivat, jos sinä vähän hellittäisit.
Ja kerrottakoon, että jos lapsesi sydän olisi pysähtynyt, siitä olisi satavarmasti kerrottu sinulle. Eikä adrenaliinia pistetä suoraan sydämeen kuin elokuvissa ja poikkeusoloissa (kenttäsairaaloissa tms.). Myöskään profylaktista antibioottia ei laiteta pistoksena, ei ainakaan rintalastan alle.
Ja koska henkilökunta tiesi, että lapsesi on moniallerginen, hoidettiin hänen anestesiansa huolella. Ja kortisonia annetaan herkästi ennaltaehkäisemään allergisia reaktioita ja myös anafylaksian hoidossa. Ja lapsesi taustojen vuoksi häntä varmasti haluttiin seurata kunnolla heräämössä ennenkuin hänet päästettiin osastolle.
Sinä saat varmasti sekä leikkauskertomuksen että anestesiakertomuksen, kun pyydät. Mutta tuskinpa niistä mitään raflaavaa kuitenkaan löytyy vaikka niin ilmeisesti toivotkin... Tunnut olevan niitä vanhempia, joille ei mikään riitä. Vaikka lapsi hoidettaisin kuinka hyvin tahansa, niin sinä löydät aina jotain mainitsemisen arvoista.
-anestesiahoitaja-
Hyvä juttu, että selvisi siitä leikkauksesta tähän hetkeen.
Pidän sormet ja varpaat ristissä, että lapsesi toipuu kokonaan. bd
T sen aamullisen ketjun ensimmäinen vastaaja