Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisestä siihen, että seuraa olisi liikaakin tarjolla
05.09.2019 |
Olen viime aikoina miettinyt paljon elämääni ja yksi asia, mikä vuosien saatossa on erityisesti muuttunut on kokemukseni yksinäisyydestä. Ennen minusta tuntui, että seuraani ei juurikaan kaivattu ja tunsin jatkuvaa kroonista yksinäisyyttä. Oli minulla opiskelukavereita, joita tapasin silloin tällöin, mutta pääasiassa aina minun ehdotuksistani. Mutta monesti tuntui ettei oikein kukaan kaipaa seuraani. Tästä johtuen (myös muista syistä) olin kai aika masentuneen, takertuvan ja epätoivoisenkin oloinen. En varmaan ollut aina kauhean kivaa seuraa siinä mielessä. Sitten hakeuduin terapiaan ja pikku hiljaa mielialani koheni. Tästä seurasi positiivinen lumipalloefekti. Nyt olen siinä pisteessä, että huomaan, että monet ihmiset haluavat olla seurassani ja uudet ihmiset tutustua minuun. Jopa niin paljon, ettei uusille tuttavuuksille ole valitettavasti aina tilaa ja aikaa, kun on jo paljon ystäviä elämässä. Havahduin tähän jokin aika sitten ja pohdin kuinka elämäni oli täysin erilaista esim. vielä viisi vuotta sitten. Olen suorastaan hämmästynyt siitä havainnosta kuinka yksinäisyys mielestäni todellakin luo yksinäisyyttä. Ihmiset haistavat sen ja silloin ehkä itse käyttäytyy takertuvasti ja epätoivoisesti. Sitten, kun ei ikäänkuin tarvitse ketään hakeutuvat ihmiset seuraan aktiivisesti.
Eipä tässä mitään sen kummempaa pointtia kai ollut, kunhan kirjoitin tämän kun tajusin asian niin kristallinkirkkaasti. Muilla samanlaisia kokemuksia?
Kommentit (6)
Ja pointtisi tälle aloitukselle oli?
"Yhyy ohohh kun seuraa riittäisi enemmän kuin voin ottaa vastaan -ex yksinäinen"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No pointtina oli vaan ääneen pohtia. Ja ehkä joku saa lohtua, että elämä voi muuttua. Tiedän todella, mitä valtavan syvä yksinäisyyden tunne on. Se on kuin henkinen syöpä, joka syö sinua päivittäin. Näin oli minullakin siitä huolimatta, että elämässäni oli kuitenkin joitakin kavereita eli tilanne ei ollut edes pahimmasta päästä. Näin jälkikäteen vain hämmästelen mikä merkitys mielestäni on sillä ettei ns. "vaikuta liian innokkaalta" uusiin ihmisiin tutustuttaessa. Koska tässä on itseni kohdalla ihan valtava ero verrattuna entiseen. Jotenkin vaan ihmiset aistivat sen epätoivoisuuden. Ennenkin olin ystävällinen ja puhelias ihan samalla tavalla kuin nykyään, vain sellainen tietty tarvitsevuus on itsessäni muuttunut. Ja se tuntuu olevan ratkaiseva tekijä miksi ihmiset hakeutuvat seuraan tai eivät. - AP
Oliko uudella teknologialla kuten Tinderillä tekemistä asian kanssa?
Joka naisellahan nykyisin tulvii miehiä ovista ja ikkunoista, jos on Tinder.
Mutta hienoa jos sait ilman tinderiä oikeasta elämästä, tinderin kautta en kuitenkaan tekisi tulkintoja kun sieltä jokainen nainen saa vaikka 1000 miestä vuodessa.
No kieltämättä näinhän se vähän ikävä kyllä on. Minä ainakin ahdistun, jos joku uusi tuttavuus on todella aktiivisesti yhteyksissä, esim. viestittelee usein. Silloin otan helposti itse takapakkia, kun muutenkin olen aika introvertti enkä pidä edes lähimpien ystävien kanssa koko ajan yhteyttä. Juuri siis tutustuin tälläiseen ihmiseen ja tuntui, että liikaa liian äkkiä.
En puhunut tässä nyt parisuhteesta vaan ystävyyssuhteista eli tuo Tinder-kommentti ei kosketa minua. - AP
Näinhän se on parisuhderintamallakin. Jos olet takertuva ja liian innokas niin potentiaaliset kumppanit katoavat savuna ilmaan puf! Sama koskee ystävyyssuhteita etenkin alkuvaiheessa. Pitää antaa ilmaa toiselle.