Miten paljon teini-iän seurustelusuhteet/seurustelemattomuus vaikuttavat myöhemmän elämän kehitykseen?

Ei mitään. En ole seurustellut teini-iässä sekuntiakaan. Eikä edes kiinnostanut ko toiminta. Tapasin mieheni 21 vuotiaana ja muutamassa kuukaudessa mentiin kihloihin ja naimisiin. Ei mitään ongelmaa

Yksinäisellä pojalla ei ole mitään syytä opiskella, mennä töihin tai yleensä poistua asunnosta, koska jokainen päivä on samanlaista piinaa joka tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään. En ole seurustellut teini-iässä sekuntiakaan. Eikä edes kiinnostanut ko toiminta. Tapasin mieheni 21 vuotiaana ja muutamassa kuukaudessa mentiin kihloihin ja naimisiin. Ei mitään ongelmaa

Oletteko uskovaisia?

Nuorena on vitsa väännettävä. Tämänhän tietää kaikki, paitsi kilttikset.

Asioista tietävä kirjoitti:

Nuorena on vitsa väännettävä. Tämänhän tietää kaikki, paitsi kilttikset.

Kyllä ne kilttiksetkin haluaisivat mukaan, mutta kun ei huolita.

Olin tosi epäsuosittu teininä ja olen yhä. Melko kyyniseksi tullut. Huomaa kun ei ole seurustellut että toisaalta kaipaa sitä ja toisaalta taas nauttii elämästä hyvin itsenäisesti.

N23

Itsellä eka poikaystävä 22 vuotiaana. Olin nuorena tosi tosi ujo. Se suhde kesti 15 vuotta. Eron jälkeen 7 vuotta yksin. Sitten löysin taas kivan kumppanin - yhdessä kohta 3 vuotta. Se ottaa sen ajan minkä se ottaa. Itseä ei koskaan jännät pojat kiinnostanut. Aitoja, kilttejä miehiä on 0,1% - isoin osa heistäkin vaikuttaa sekoilevan jos mahdollisuus. Onneksi löysin taas rauhallisen ja kotona aidosti viihtyvän kumppanin.

Mulla vaikutti varmaan negatiivisesti, kun eka poikaystävä sattui olemaan täysi m*lkku. Oli 19-vuotias, mutta käyttäytyi kuin 8-vuotias kakara. Kun pääsin siitä eroon, ei moneen vuoteen tehnyt mieli seurustella, kun pelotti että kaikki miehet on samanlaisia ja seurustelu tuottaa enemmän mielipahaa, kuin -hyvää. Toisaalta, jos ekat kokemukset on myönteisiä, osaa varmaan suhtautua positiivisesti uusiin suhteisiin myöhemminkin.

Eipä minua teininä juurikaan tytöt hyvällä katsoneet. Yksi tyttö olisi ilmeisesti ollut tykästynyt, mutta mokasin sen pahasti. Itse olin tykästynyt erääseen toiseen tyttöön, ja luulin, että hänkin minuun. No ei ollut, ja siitä seurasi koko yläasteen kestänyt kiusa ja piina siitä miten en kelpaa kellekään. Se vaikuttaa minuun edelleen. 

Väittäisin, että se ettei tytöt (tai pojat) tykkää teininä johtaa siihen, että on vaikeampi uskoa aikuisenakaan kelpaavansa. Sitä kun näkee teini-iässä ympärillään pariutumista ja kaikenlaista kokeilua vastakkaisen sukupuolen kanssa, niin väkisinkin siinä tuntee itsensä ihan paskaksi kun muut kiusaa tai syrjii. Menee aika täysin usko siihen, että olisi tarpeeksi hyvä ihminen kenellekään ja alkaa rakentaa ympärilleen muuria jonka taa ei päästä oikein ketään, koska pelkää liikaa tulevansa taas halveksituksi ja muutenkin alistetuksi.

Terveisin Naispelko26