Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka läheisiä olette äitienne kanssa?
19.08.2019 |
Soitteletteko toisillenne usein, kuinka usein näette? Kiinnostaako äitiänne teidän kuulumiset?
Kommentit (19)
En ole missään tekemisissä. Ollut vuosikymmeniin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti oli mun paras ystäväni, nähtiin monta kertaa viikossa ja soiteltiin liki päivittäin. 2012 äiti menehtyi.
Ei soitella ikinä. Siis siksi, koska muutin hänen luokseen asumaan.
Soitellaan/viestitellään päivittäin. Nähdään joka viikko. Voidaan puhua asiasta kuin asiasta.
Olin kyllä todella läheinen. Soitimme päivittäin ja jäätyäni leskeksi hyvin nuorena, melkein asuimme vauvan kanssa hänen luonaan.
Harmikseni menetin äitini hänen ollessaan 50 -vuotias. Välillä vieläkin tulee suuri ikävä. Onneksi on kauniita muistoja, ja lapsenikin muistaa mummunsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä juuri läheisiä eikä soitella. Minun on mahdotonta antaa anteeksi hänen tekojaan. Pahasti traumatisoituneelle tällaisesta anteeksi antamisesta ei ole edes mitään hyötyä. Toki väärintekijä odottaa synninpäästöä, mutta sitä ei pysty antamaan.
Soitellaan joka päivä. Myös kyllä riidellään paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole missään tekemisissä. Ollut vuosikymmeniin.
Miksi et? Itse en voisi kuvitella sellaista tilannetta kohdalleni.
En enää niin läheinen kuin pienenä jolloin hän imetti minua tissillään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole missään tekemisissä. Ollut vuosikymmeniin.
Miksi et? Itse en voisi kuvitella sellaista tilannetta kohdalleni.
Miksi sä olet? Itse en voisi kuvitella sellaista tilannetta kohdalleni.
Meitä on niin joka lähtöön. Joittenkin äidit eivät ole ikinä halunneet äideiksi. Esim. Väkivaltaista alkoholisti en vain voi ottaa elämääni.
Asun noin viiden kilometrin matkan päässä äidistäni. Saattaa mennä yli kuukausikin, ettei nähdä lainkaan. Soitellaan ehkä 1-2 viikon välein. Saattaa käydä meillä lapsia katsomassa, jos olen töissä. On saattanut lähteä jo, kun tulen kotiin.
Tietää päällisin puolin mun elämästä, mutta sitä ei kiinnosta lainkaan tietää pintaa syvemmälle.
Ollaan mieheni kanssa mietitty eroa, tulee olemaan varmaan täysi yllätys äidilleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Soittelemme noin 3-5 kertaa viikossa, yleensä noin yli tunnin puheluita. Asun kauempana, joten näemme noin 1-2 kertaa kuukaudessa viikonlopun ajan. Olemme todella läheisiä ja ajatusmaailmamme on todella samanlainen. Juttua riittäisi kyllä kokoajan. Keskustelemme todella syvällisistä asioista ja voimme puhua aivan kaikesta. Äitini on suurin tukeni ollut aina. Naurammekin, että keskustelumme menee aivan terapia istunnosta.
Viimeksi eilen äitini soitti ja avautu minulle, kun hänellä menee hermot oman äitinsä kanssa. Mahtavinta on, että voimme molemmat purkaa tuntemme ja ajatuksemme toisiimme ja ymmärrämme ja tuemme toisiamme. Äiti on paras.
N20
Ikävä on kova, äiti kuoli jo 2003, niin läheisiä oltiin.
Mutta sovittiin että Taivaassa tavataan, se on ainut lohtu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole missään tekemisissä. Ollut vuosikymmeniin.
Miksi et? Itse en voisi kuvitella sellaista tilannetta kohdalleni.
Miksi sä olet? Itse en voisi kuvitella sellaista tilannetta kohdalleni.
Meitä on niin joka lähtöön. Joittenkin äidit eivät ole ikinä halunneet äideiksi. Esim. Väkivaltaista alkoholisti en vain voi ottaa elämääni.
Niin enempi harvinainen tilanne kuitenkin tuo, ettei olla lainkaan tekemisissä. Itse olen tekemisissä lasteni perheiden kanssa viikottain. Yritän auttaa lasteni perheitä kiireellisessä pikkulapsi-, ja työarjessa.
En silti yritäkään tunkea miksikään "parhaaksi" ystäväksi. Nuorilla on omat kuvionsa ja ystävänsä. Tarjoan apuani ja tiedän saavani myös apua heiltä, jos sitä tarvitsen. Toki kerron oman mielipiteeni asioista, jos sitä kysytään.
Traumatisoiduin lapsuudestani mt-sairauksiin asti, eikä äitini hyväksy kuin positiivisia tunteita, mutta olen näin 32-vuotiaanakin hänestä todella riippuvainen ja soitan monta kertaa päivässä. Hän on ainoa ystäväni.
Tänä päivänä ollaan hyvin läheisiä ja paljon tekemisissä. Näemme viikottain ja soittelemme jos tulee jotain asiaa toiselle, usein työ- tai asuntoasioita tai jos äitini tarvitsee apua jonkun lomakkeen täytössä ja lähettämisessä, ylipäätään apua tietokoneen kanssa.
Meillä on jopa yhteisenä hankittu asunto, jonka kulut maksamme puoliksi. Minä asun asunnossa perheeni kanssa ja äitini käy toisinaan työmatkoilla yökylässä. Teen myös äidilleni töitä omien töideni lisäksi (äitini on yrittäjä).
Nähdään useita kertoja viikossa, asun hänen naapurissaan. Tarkoituksella muutin lähelle, koska alkaa olemaan iäkäs, joten koskaan ei tiedä, milloin alkaa tarvitsemaan enemmän apua.
Olen mielestäni ihan hyvissä väleissä äitini kanssa,en sitten tiedä kuinka läheisiä olemme hänen mielestään.Eli emme erityisemmin puhu niin henkilökohtaisista aiheista,esim suhteestamme.
Emme juuri soittele,viestittelemme kyllä viikoittain.Näemme pari krt kuussa keskimäärin.
Olen yksityinen erakkoluonne ja voisin sanoa että äitinikin on,joten emme koe tarvetta enemmälle.Haluan näyttää äidilleni että näin aikuisena pärjään avutta,ja äitini ei halua tuputtaa apuaan.Olisihan joskus kiva puhua elämästä ja äiti-tytär-suhteestamme syvällisemmin,mutta äitini välttelee aihetta.Ilmeisesti kaikki välillämme on kuitenkin hyvin,se on tullut puheeksi äidin ikääntyessä.
Eli hyvät välit on,nähdessä halaamme jne voimme puhua vapaasti,mutta tietynlainen sukupolvien erokin on näkyvissä puheenaiheissa ja kiinnostuksissa.En oikein tiedä asioita joissa olisin äitini kanssa samanlainen,harrastukset,mielipiteet jne ovat melko erilaisia.Paitsi se oman tilan tarve.
Tietyllä tavalla sitä pyrkii jo irtautumaan vähän vanhemmistaan henkisesti kun vanhemmille tulee ikää,että tietää pärjäävänsä tulevaisuudessakin.Äiti on silti rakkain ikinä.
Alue: Aihe vapaa
Mulla vain yksi äiti.