Tyttö 6lk käskettiin pois käsityöluokasta koska kuvasi kaverinsa neuletyötä
Eivät häirinneet muita millään tavalla. Aivan äänettömästi otti kuvan kaverinsa työstä instaa varten. Tyttöni käskettiin käytävälle lopputunniksi ja älypuhelin otettiin pois.
Ei hirveän kivaa heti näin koulun alkuun.
Kommentit (10)
Niin. Sääntö tainnut olla, että luurit pysyvät tunnilla poissa, mutta oletitte ettei koske teidän lasta?
Oikeinhan tuossa toimittiin koulun puolesta.
Meillä toimii niin, että oppilas kysyy opettajalta, saako ottaa kuvan ja opettaja sitten sallii sen tietenkin niin, että saa kuvata vain omaa työtään ja siten, että kuvassa ei ole muita. Tietenkin kuvaamiselle pitää olla pätevä syy.
Juuri hyvä näin koulun alkuun. tulee selväksi, että puhelin sääntöjä todellakin noudatetaan. Puhelimet pysyvät poissa tunnilta, eikä niillä oteta luokassa kuvia. Lisäksi lapsesi olisi ottanut toisen työstä kuvan.
Oli sitten sopinut kaverinsa kanssa tai ei, niin opettaja ei voi olla varma, että kaveri on antanut luvan ottaa omasta työstään kuvan. Toisten töistä, kun ei saa niitä kuvia julkaista ilman lapsen ja tämän vanhempien lupaa.
Kysymyksiä:
Oliko kaveri antanut luvan kirjallisessti ( kirjallisesti, jotta voidaan todistaa myöhemmin) luvan ottaa kuvan ja ottaa kuvan julkaisua varten omasta työstään?
Koska kaveri on alaikäinen, niin olivatko kaverin vanhemmat luvanneet ottaa ( kirjallisesti samasta syystä) kuvan julkaisua varten?
Saako tunnilla olla puhelimet käytössä, muussa kuin oppimistarkoituksessa?
Jos puhelimet saavat olla käytössä, niin oikeastiko teidän koulussa saa kuvata ihan aina?
Eikö teidän koulussa tarvita puhelimen käyttöön opettajan lupaa?
Niin no niitä puhelimia kun EI käytetä tunneilla.
Oletko opettanut lapselle kotona että säännöt eivät koske häntä? Muita tietysti koskevat mutta ei sinun lastasi. Oikein toimittu koulun puolelta. Nyt sitten ihmettelette miten voi käydä niin että lasta ihan aiheesta kielletään.
No mitä sitten pitäisi tehdä tuollaiselle sääntöjenrikkojalle?