Seurustelu ja sairastaminen
Onkohan täällä joku kroonisesti sairas tai yllättäen vakavammin sairastanut kohdannut suhteissaan samaa ongelmaa kuin minä? Kumppanit, vakavat ja vähemmän vakavat, ovat tuntuneet yhä elävän jonkinlaisessa ikuisen nuoruuden ja kuolemattomuuden illuusiossa. Että kaikki vaivat paranevat, kun kävelet lääkäriin ja saat lääkekuurin. Säikähtävät housuistaan eivätkä lainkaan osaa suhtautua, kun toisen sairaus ja vaiva vain jatkuukin, ja vaikuttaa yhteiselämään. Jopa seksielämään!
Pitäisikö vain suosiolla tavata itseäni vanhempia miehiä vai peräti alkaa liikkua vertaistukiryhmissä "sillä silmällä"? Moni itseäni vanhempikin on silti tuntunut elävän vielä sitä vaihetta, kun sairauksia ei ole olemassa emmekä vanhene.
Jokaiselle tulee herääminen tuosta kuolemattomuuden kuplasta. Toisille aiemmin, toisille myöhemmin. Kun se osuu kohdalle, se on aika mullistava juttu. Kun se osuu kumppanin kohdalle, sen voi yrittää kieltää, siitä voi olla välittämättä, sitä voi vähätellä tai sitten voi oppia ymmärtämään. Koskaan ei tiedä miten joku tähän asiaan suhtautuu.