Minkälaisia tunteita, kun nuori muuttaa pois kotoa?

Up

Jeeeeeee!!!!!

18veenä muutti omilleen kuten kuuluukin ja saatoin taas jatkaa omaa elämääni.

Good riddance!

Minulla on kyllä useampi lapsi, mutta kun esikoinen muutti pois vajaa 7 vuotta sitten, oli se ihan kamalaa. Nuori muutti 300km päähän ja sen tiesi, että pääsee harvoin käymään, koska liikenneyhteydet oli sinnepäin huonot.

Pari viikkoa suorastaan masensi.  Nyt jo nuorinkin muutti kotoa ja sekin tuntuu haikealta. olen ehkä taipuvainen masennukseen, koska vähän yrittää nytkin masentaa. 

Aina tuntuu kurjalta, kun nuoret lomien jälkeen lähtee taas pois. 

Ehkä siihen joskus tottuu.

Näköjään välimatka vaikuttaa siihen, miten pahalta tuntuu. Jos joku muuttaa "vain" 200km päähän, on toivoa, että käy useammin, eikä asia silloin tunnu niin pahalta. Meillä kuitenkin välimatkat lapsiin saattaa olla 500-600 km ja silloin pääsee harvoin näkemään.

18-v lähti, olin helpottunut ja yllättynyt kuinka mukavasti kaikki meni. Jäi samaan kaupunkiin.

Mun ukille nousee edelleen kyyneleet silmiin, kun lähden takaisin nykyiseen kotikaupunkiini. Se harmittaa mua kamalasti ja saa olon tuntumaan todella surkealta etenkin, kun olen itsekin kova ikävöimään:(

Vierailija kirjoitti:

18veenä muutti omilleen kuten kuuluukin ja saatoin taas jatkaa omaa elämääni.

Minä kyllä jatkoin omaakin elämää koko sen ajan, kun lapset oli kotona. Oma elämä oli sekä lasten kotona ollessa, että nyt kun he ovat muuttaneet pois, mutta ehkä elämä oli silloin rikkaampaa, kun lapsetkin vielä asuivat kotona. 

Ensimmäisen vuoden olin vähänkö orpona kun olin tottunut siihen että 18 vuotta tuo oli siinä pyörinyt. Vähän erakoiduinkin kotiin, taisin potea ns. tyhjän pesän syndroomaa. Onneksi välimatkaa ei ole paljon ja nähdään aika useasti + soitellaan. Nyt alkaa helpottaa ikävä ja alkaa helpottaa syndroomat. Enkä oikeastaan enää edes haluaisi takaisin saman katon alle, eikä sen niin kuulukaan mennä. Hyvä että pärjää omillaan, olen silloin antanut hyvät eväät elämälle. Yksi lapsi siis on meillä ja yhä ollaan hänen isänsä kanssa yhdessä. Nyt on alkanut taas uusi ajanjakso elämässä, olemme taas "vapaita" matkustelemaan ja menemään kahdestaan.

Esikoinen muutti omaan kotiin 19v ja ihan ok. Vähän haikea olo mutta myös helpottunut tunne koska kaksi naista ei saman katon alle mahdu. Ei muuttanut kauas.

Vielä noin vuosi tai kaksi niin nuorempikin lapsi lähtee maailmalle. Alkaa uusi elämänvaihe.

Lisää tunteita. Tämä on nyt ajankohtainen aihe.

Miten usein näette lastenne kanssa?

Vanhimmat lapset on asuneet isällään kun ovat muuttaneet pois ja kuulemma ex on itkien parvekkeella katsonut niitten perään, muuttivat kahden kilometrin sisällä. Nyt minulla on tämä nuorin ja luultavasti otan todella raskaasti kun muuttaa omilleen, mutta onneksi tuossa on sossu joka kuiskuttelee olisiko täysin kotonaan onnellisen, ongelmattoman ja hyvin pärjäävän  lapsen parempi asua laitoksessa. Aiheuttavat jo pientä stressiä niin ei tunnu niin pahalle sitten kun lapsi muuttaa pois oikeasti. 

Siihen on varmaankin noin vuosi aikaa,kun keskimmäinen lähtee. Tulee tuntumaan varmaan hiljaiselta ja vähän yksinäiseltä, ainakin vuoroviikot. Nuorin on täällä vielä joka toisen viikon, keskimmäinen asuu vakituisesti. Arki pyörii lasten merkeissä ja on hauskaa ainakin pääsääntöisesti, niin tyhjempäähän se tietysti on. En ihmettele yhtään sitä kommenttia, että isä itki parvekkeella. Luulen, että tälläkin iskällä menee roska silmään.